Muut lajit

Seurapomo tyrmistyi Vantaan kaupungin urheiluyhtiön viinalaskuista – ”Ja vanhemmat maksavat lystin”

Julkaistu:

Salainen raportti
Vantaan junioriseuroissa järkytyttiin Myyrmäen Urheilupuisto Oy:n raportoiduista taloudellisista väärinkäytöksistä.
Vantaan Sanomat kertoo, että se on saanut haltuunsa Myyrmäen Urheilupuisto Oy:stä teetetyn ja salaiseksi määrätyn tarkastusraportin vuosilta 2012–2014. Yhtiön omistaa Vantaan kaupunki.

Lehden mukaan Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen tilasi viime vuonna useisiin kaupungin yhtiöihin sisäisen tarkastuksen, joka on johtanut poliisille tehtyyn tutkintapyyntöön Myyrmäen urheilupuistoyhtiön silloisesta toimitusjohtajasta Erkki Salosta.

Raportin mukaan urheilupuistoyhtiön varoja on käytetty kyseenalaisesti kymmenientuhansien eurojen edestä. Suuri osa rahasta on mennyt eri henkilöiden kestitsemiseen ja alkoholin ostamiseen.

Urheilupuistoyhtiön pääasialliset tulonlähteet ovat eri junioriseurojen maksamat kenttävuokrat. Vantaan Jalkapalloseuran urheilutoimenjohtaja Jukka Koivurinta tyrmistyi kuultuaan raportin sisällöstä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Paljon on viime vuosina puhuttu siitä, miten kalliita lasten liikuntaharrastukset ovat. Teemme kovasti töitä sen eteen, että pitäisimme kustannukset kohtuullisina, Koivuranta harmittelee.

– Vuorohinnat ovat nousseet koko ajan ja vanhemmat maksavat lystin. Jos tämä on yksi syy hintojen nousulle, niin eihän se kuulosta hyvältä.

Koivurinta muistuttaa nopeasti, että viime vuonna Myyrmäen vuokrat hieman laskivat. Hintojen lasku ajoittuu samaan aikaan kuin urheilupuiston hallinnointi siirtyi Vantaan kaupunginhallitukselta vapaa-ajanlautakunnalle. VJS:n pomo toivoo, että mahdolliset väärinkäytökset selvitetään perin pohjin ja viedään loppuun saakka.

– VJS ostaa stadionilta ja futishallista paljon vuoroja ja maksamme niistä kovia hintoja. Ei meillä ollut tällaisesta toiminnasta mitään käsitystä.

VJS vuokraa myös toimistotilansa Myyrmäen urheilupuistossa.

Myyrmäen Urheilupuisto Oy

  • On Vantaan kaupungin tytäryhtiö, jonka kaupunki omistaa VTK Kiinteistöt Oy:n kautta.
  • Länsi-Vantaalla toimiva yhtiö pyörittää Energia Areenaa, Myyrmäen jalkapallostadionia, Myyrmäki-halli ja kahta jäähallia.
  • Yhtiön liikevaihto oli viime tilinpäätöksessä 2 292 000 euroa ja liikevoitto 210 000 euroa.
  • VTK Kiinteistöt antoi potkut Myyrmäen Urheilupuisto OY:n toimitusjohtajalle Erkki Salolle ja yhtiön hallitukselle maaliskuussa 2015. Kaupunki pyysi myös poliisia aloittamaan rikostutkinnan yhtiön asioista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt