Aune, Oona

Muut lajit

Mikä suomalaislahjakkuus! 12-vuotias Aappo voitti MM-kultaa aikuisten sarjassa

Julkaistu:

AMMUNTA
Sipoolainen Aappo Korpi voitti SM-kultaa 9-vuotiaana – nyt hän on jo maailmanmestari.
Sipoolaisessa Korven perheessä riitti kesällä syytä juhlaan. Sekä isä että poika kahmivat mukavasti mitaleita kasa-ammunnan MM-kisoista Australian Brisbanesta.

Erikoiseksi asian tekee se, että poika, 12-vuotias Aappo Korpi, oli mukana voittamassa aikuisten sarjan joukkuekultaa ja -hopeaa ja oli lisäksi hopealla aikuisten pienoiskiväärin HV-luokan 3x25 laukauksen kilpailussa.

Hän on tiettävästi Suomen nuorin ampumaurheilun maailmanmestari – ja tokkopa missään muussakaan lajissa voi olla yhtä nuorta MM-tittelin haltijaa aikuisten sarjassa!

– Aappo on pyörinyt harjoituksissa mukana 6-vuotiaasta asti. Ensimmäiseen kilpailuunsa hän osallistui 9-vuotiaana, kertoo isä Tomi Korpi, jolle hänellekin MM-kisat olivat melkoinen täysosuma.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kun kasa-ammunnassa kilpaillaan viidessä eri lajissa ja niiden päälle joukkuekisoissa, kahmi Tomi Brisbanesta 5 kultaa ja yhden hopean. Pojan saalis oli 3 kultaa ja 4 hopeaa – näistä 2+2 juniorien sarjoista.

– Kyllä siellä huippuampujat ihmettelivät, että miten tuollainen natiainen pystyi hallitsemaan ne olosuhteet niin hyvin, Tomi Korpi kertoo.

Brisbanessa oli vaihteleva tuuli, mikä tuotti tuskia kokeneillekin ampujille.

Voitti isänsä ensimmäisessä kisassaan

Kasa-ammunnassa yritetään saada laukaukset osumaan mahdollisimman lähelle toisiaan. Osumien sijainti taulussa ei ole tärkeää. Lajissa ammutaan tukevalta pöydältä, joten fysiikka ei ole ratkaisevassa osassa.

Suomessa kisoissa ei ole sarjoja lainkaan, eli kaikenikäiset miehet ja naiset lähtevät kisaan samalta viivalta. MM-kisoissa junioreille jaetaan mitalit erikseen, mutta nuoret ovat samalla mukana myös aikuisten kisoissa.

Jos Aappo oli ensimmäisen kerran kisoissa 9-vuotiaana, niin milloin isä hävisi pojalleen ensimmäisen kerran?

– Heti ensimmäisessä kisassa – Aappo voitti siinä SM-kultaa!

Vaikka fysiikka ei lajissa ratkaise, niin 12-vuotiaan menestyminen aikuisia vastaan on poikkeuksellista kansainvälisellä tasolla.

Tiski- ja imurointivuorot panoksena

Kun Korven perheen miehet lähtevät ammuntakisoihin, niin panoksena on samalla tiski- ja imurointivuorot kotona.

– Pakko myöntää, että minä olen joutunut enemmän imurin varressa olemaan, isä tunnustaa.

Kasa-ammuntaa harrastetaan eripainoisilla pienoiskiväärillä ja ilmakiväärillä. Suomalaiset lainasivat MM-kisoissa ilmakivääreitään tshekkiläisille, joiden välineet olivat jääneet matkan varrelle.

– Tämä on sellainen yhteisö, jossa muita autetaan, Korpi kertoo.

MM-kisat järjestetään neljän vuoden välein. Seuraava iso etappi on kahden vuoden päästä Sloveniassa järjestettävät EM-kisat.

– Ensi vuonna ei ole arvokisoja, mutta SM-kisoissakin on kovia vastustajia, Korpi sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    3. 3

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    4. 4

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    7. 7

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    8. 8

      17 kohdan lista: Näillä kysymyksillä ammattilaiset seulovat mahdolliset narsistit muiden joukosta

    9. 9

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    10. 10

      Ravitsemusterapeutin jääkaapista löytyy yllättävä folionyytti – ”Tavallaan se on paheeni, rakastan sitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    3. 3

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    4. 4

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. Näytä lisää