Muut lajit

Suomalainen urheiluvaikuttaja menehtyi leukemiaan 49-vuotiaana

Julkaistu:

MUISTOKIRJOITUS
Sinivalkoisen pyöräilyn eteen huikean työmäärän tehnyt Marko Vauhkonen kuoli lauantaina leukemian murtamana 49-vuotiaana.
Nimi Vauhkonen on tuttu kaikille suomalaista pyöräilyä 1950-luvulta lähtien seuranneille. Raimo Vauhkonen (1939–2007) ajoi kilpaa tuolloin ja jatkoi myöhemmin valmennus- ja johtotehtävissä. Myös hänen poikansa Mika ja Marko kilpailivat 1970–80-luvuilla. He ovat toimineet lajin parissa sen jälkeen.

Erityisesti Marko Vauhkonen uhrasi suunnattoman määrän aikaansa rakkaan lajinsa edistämiseksi maassamme. Lauantaina tuo työ katkesi, kun Vauhkosen elämänlanka katkesi kovin varhain vaikean sairauden viedessä voiton sinnikkäästä miehestä. Vauhkonen olisi täyttänyt lokakuussa 50 vuotta.

Raimo Vauhkosen perhe asui ensin Pakilassa ja myöhemmin Oulunkylässä. Sieltä pojat pyöräilivät isänsä perässä Käpylän Velodromille tai Kallioon Brahen kentälle, jossa juniorit kilpailivat maaradalla.

– Mutta polkupyörillä, mopoja meillä ei ollut koskaan, Mika Vauhkonen kertoo isänsä periaatteista.

Pyöräilyn ohella pojat harrastivat talvisin käsipalloa KaPon eli Karhun Poikien riveissä.

Nälkäisenä maailman turuilla

Raimo Vauhkonen oli kiertänyt Keski-Euroopan pyöräkilpailuja 1950–60-lukujen vaihteessa, ja Marko suuntasi samoille apajille 17–18-vuotiaana. Matkaseurana oli Kari Myllymäki. Suomessa elettiin amatööriaikaa, mutta Saksan liittotasavallassa ja Tanskassa maksettiin rahapalkintoja, joilla kaverukset elättivät itsensä.

– Joskus Marko soitti kotiin ja sanoi isälle, että on nälkä, koska rahat alkavat loppua. Nälkä loppuu, kun ajat kovempaa, isä vastasi ja löi lankapuhelimen kiinni.

Markon aktiiviura päättyi jo 19-vuotiaana, mutta rakkaus lajiin ei kadonnut. Hän oli mukana Helsingin Pyöräilyseuran toiminnassa jatkaen isänsä jalanjäljillä. Toki perhe ja työura veivät oman aikansa. Peppi-tytär ja Panu-poika syntyivät ja perhe muutti Naantaliin isän työn perässä. Myöhemmin Vauhkoset asuivat neljä vuotta Virossa, josta tuli Markon toinen koti.

Raimo Vauhkonen oli tutustunut neuvostoliittolaisiin ja virolaisiin pyöräilyihmisiin kilpailuaikoinaan. Yhteyttä pidettiin myöhemminkin ja erityisesti Kirsipuun perhe tuli tutuksi. Rein Kirsipuu oli huippuvalmentaja, jonka pojat pärjäsivät maailmalla niin Neuvostoliiton paidassa kuin 1990-luvulla itsenäisen Viron lähettiläinä. Ranskalaistalleja edustanut Jaan Kirsipuu oli yksi tuon ajan parhaista kiritykeistä huippuammattilaisten joukossa. Marko oli Rein ja Aina Kirsipuulle kuin oma poika, ja häntä puhuteltiin Virossa usein ”yhtenä Kirsipuun veljeksistä”.

Suomalaisista pyöräilyperheistä Vauhkoset olivat läheisiä turkulaisten Klimmscheffskij’en kanssa.

Unelma sisävelodromista

Marko oppi viron kielen lähes täydellisesti ja imi virolaiselta pyöräilyväeltä tietotaitoa lajista. Suomessa hän oli muun muassa Mira Kasslinin tukena, vaikka nuoren naisen nosti varsinaisesti huipulle isä-Vauhkonen.


Kasslin ajoi mitaleille nuorten MM- ja EM-kisoissa, mutta ei päässyt koskaan ajamaan kotimaassa sisätiloissa. Moderni sisävelodromi oli jo Raimo Vauhkosen unelma, jonka hän testamenttasi pojalleen. Marko Vauhkonen teki vuosikausia valtavasti töitä, jotta Suomeen saataisiin nykyaikainen ratapyöräilyn näyttämö, koska betoninen ja kattamaton olympiavelodromi oli käytössä vain lyhyen kesäkauden.

Sisävelodromin tontti ja piirustukset olivat valmiina, ja urheilusta vastaava ministeri Paavo Arhinmäki näytti hankkeelle vihreää valoa. Koska Helsingin kaupunki ei innostunut asiasta, areena jäi rakentamatta. Pyöräilyn ohella Malmille kaavailtu urheilukeskus olisi palvellut muitakin lajeja. Mika Vauhkosen mukaan hanketta ei ole haudattu, vaan unelma elää.

Toisen unelmansa Marko ehti toteuttaa. Vuoden 2013 aikana hän keräsi yhteen henkilöitä, jotka olivat kilpailleet pyöräilyssä nuorempana, mutta siirtyneet sittemmin työelämään. Syntyi Suomen pyöräily nousuun -projekti, joka oli tarkoitettu 16–18-vuotiaiden poikien maajoukkuetoiminnan nostamiseen kansainväliselle tasolle. Fincycling-nimellä tunnettu hanke toteutui ennätyksellisen nopeasti, sillä suomalaisnuorukaiset ajoivat jo kaudella 2014 lukuisan määrän ulkomaisia kilpailuja. Hanke oli pitkälti Vauhkosen uutteran työn tulos.

Sairaus muutti elämän

Vauhkosen elämä muuttui lokakuussa 2014, kun hänellä diagnosoitiin KM leukemia. Edessä oli kilvoittelu, jonka rinnalla raskainkin vuoristoetappi tuntuu mukavalta. Edessä olivat rajut hoidot Meilahden Kolmiosairaalassa, jonka laadukasta hoitoa ja pätevää henkilökuntaa Marko ei väsynyt kiittämään sosiaalisessa mediassa.

Hoito tehosi siinä määrin, että kesäkuussa Vauhkonen oli hyväntuulisena seuraamassa maantieajon SM-kilpailuja Vantaalla. Hän oli saanut Mika-veljeltään kantasoluja, joiden avulla elämän toivottiin jatkuvan. Valitettavasti tauti oli niin väkevä, että taistelijan asenne ei pelastanut Vauhkosta. Viime viikolla hän joutui sairaalaan ja elinaikaa annettiin vain hyppysellinen.

Samaan aikaan Tartossa poljettiin nuorten EM-kisoja, joissa hänelle rakas Fincycling oli mukana. Marko ei halunnut häiritä poikien keskittymistä kauden tärkeimpään koitokseen, joten hän pyysi lähipiiriä vaikenemaan hänen poismenostaan kisojen päättymiseen asti.

– Pyöräilyn etu oli hänen sydämessään loppuun asti ykkössijalla, Mika Vauhkonen sanoo.

Markon viimeinen toive oli, että kaikki muistaminen osoitetaan Fincyclingin toimintaa tukevaan rahastoon. Vauhkosta jäivät äidin, isosiskon ja veljien lisäksi suremaan omat lapset sekä vaimo Kadri-Ann Õunap lapsineen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt