Muut lajit

"Yliluonnollinen suoritus" - leuanvedon ME-tulos on 70-vuotiaan teräsvaarin nimissä!

Julkaistu:

Maailmanennätys
Lee Chin-yongin, 70, maailmanennätys on suomalaisen asiantuntijan mukaan "yliluonnollinen".
Leuanvedon maailmanennätys täyttää joulukuussa 20 vuotta. Guinnessin ennätystenkirjan mukaan eteläkorealainen Lee Chin-yong kiskoi hurjat 612 perättäistä leukaa 29. joulukuuta 1994.

Lee oli ennätyksen tehdessään 70-vuotias. Hänellä kului ennätyksen tekemiseen 2 tuntia ja 40 minuuttia. Keskimäärin Lee siis veti 3,8 leukaa minuutissa.

- En kyllä yhtään osaa sanoa, millä noin yliluonnollinen suoritus syntyy. En ole edes kuullut, että kukaan jaksaisi roikkua tangossa noin pitkään, hämmästelee Suomen leuanveto ry:n puheenjohtaja Kimmo Paldanius.

Hetken mietittyään Paldanius osaa arvioida, millaisella tekniikalla Lee on kenties ennätyksensä tehnyt.

- Todennäköisesti hän on välillä roikkunut tangossa yhdellä kädellä ja lepuuttanut toista. Siten hän on saanut ravisteltua maitohappoja kyynärvarsistaan.

Suomen leuanveto ry:n virallisissa kilpailusäännöissä yhdellä kädellä roikkuminen on kielletty. Suomen ennätys on 41 leukaa. Sen teki seinäjokinen Harri Kangas heinäkuun SM-kilpailuissa.

Kangas, 36, käytti suoritukseensa noin kaksi minuuttia.

- Pitkän roikkumisajan takia suoritukset eivät ole vertailukelpoisia, Paldanius toteaa.

Lee teki ennätyksensä myötäotteella, kämmenet ulospäin. Suomen leuanveto ry:n säännöt sallivat niin myötä- kuin vastaotteen käytön.

- Toisille on helpompi myötäote, toisille vastaote. Se riippuu varmaan siitä, miten on alun perin leukoja lähtenyt vetämään. Suurin osa käyttää vastaotetta, Paldanius sanoo.

Omia leuanvetokykyjään voi testata kilpailuolosuhteissa 29. marraskuuta Jyväskylässä. Siellä järjestetään toistoleuanvedon Suomen cup.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt