Muut lajit

Mika Kohonen ei ole ainoa - myös nämä urheilijat ovat kärsineet masennuksesta

Julkaistu:

Masennus
Huippu-urheilijoiden kynnys puhua terveysongelmistaan julkisesti on matalampi kuin aikaisemmin.
Viidesti maailman parhaaksi salibandyn pelaajaksi äänestetty laji-ikoni Mika Kohonen kertoi kärsivänsä masennuksesta.  Ruotsalaista Storvreta IBK:ta edustanut Kohonen kertoi ruotsalaisen UNT-lehden haastattelussa, että hän pitää taukoa kilpaurheilusta.

- Tämä on hyvin outoa minulle, mutta ilmeisesti urheilijat kärsivät masennuksesta enemmän kuin luullaan, Kohonen sanoi lehdelle.

Kohonen ei ole yksin. Myös he ovat hiljattain tuoneet jaksamisvaikeutensa ja henkiset ongelmansa julkisesti esille.

Justyna Kowalczyk kertoi kesäkuussa puolalaiselle
Gazeta-lehdelle saaneensa keskenmenon viime vuoden toukokuussa, jolloin kaikki romahti. Lääkäri diagnosoi hiihtäjän kärsivän masennuksesta. Kowalczyk oli aikeissa lopettaa uransa, mutta päätti jatkaa itsensä vuoksi.

Marit Björgen kertoi julkisuudessa henkisistä ongelmistaan, joita hän koki Sotshin olympialaisten aikana. Laukaisevana syynä oli muun muassa Astrid Uhrenholdt Jacobsenin veljen kuolema. Björgen koki Sotshin olympialaiset yhdeksi elämänsä rankimmista kokemuksista.

Viisinkertainen uinnin olympiavoittaja Ian Thorpe vietiin helmikuussa hoitoon tämän harhaillessa kadulla sekavassa tilassa. Uimarilla diagnosoitiin masennus. Hän salasi terveysongelmansa pitkään lähipiiriltään. Thorpe kertoi liian suuriksi kasvaneiden paineiden romahduttaneen hänet.

Myös suunnistaja Pasi Ikonen kertoi vuonna 2012 masennus- ja alkoholiongelmastaan. Ikonen selätti ongelmansa ja palasi kilpailemaan. Tällä kaudella hän edusti Suomea muun muassa suunnistuksen MM-kisoissa Italiassa.

Olympiajoukkueen vastaava lääkäri Harri Hakkarainen arvioi kesäkuussa Ilta-Sanomille (13.6.), että huippu-urheilijat puhuvat nykyisin terveysongelmistaan rohkeammin kuin ennen. Sosiaalinen media on tehnyt ongelmista puhumisen helpommaksi.

- Myös media on muuttunut ajansaatossa sallivammaksi puheenaiheissaan, Hakkarainen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt