Raakel

Muut lajit

Ylävitosen keksijän karu tarina: homofobiaa, huumeongelma ja HIV

Julkaistu:

Ylävitonen
Maailman tunnetuimman tuuletuksen, ylävitosen, keksijänä pidetään yhdysvaltalaista baseball-pelaaja Glenn Burkea.
Ylävitosen ehkä kuuluisimman syntytarinan mukaan maailman ensimmäinen ylävitonen nähtiin Los Angeles Dodgersin pelaajien Glenn Burken ja Dusty Bakerin välillä.

Runkosarjan viimeisessä ottelussa Baker oli juuri lyönyt kauden 30. kunnarinsa tehden Dodgersista MLB-historian ensimmäisen joukkueen, jolla oli neljä 30 kunnaria lyönyttä pelaajaa. Bakerin juostessa kotipesään Burke nosti kätensä ylös. Hämmentynyt Baker nosti myös omansa ja läpsäytti.

- Niin minä kurotin ylös hänen käteensä. Se tuntui asialta, joka piti tehdä, Baker sanoi ESPN:n haastattelussa.

Tämän jälkeen Burke asteli lyömään ja iski uransa ensimmäisen MLB-kunnarin. Burken palatessa kotipesään Baker odotti käsi ylhäällä. Näin syntyi tuuletus, mutta Burken tarina oli vasta alussa.

Positiivisena tyyppinä tunnetun Burken seksuaalisesta suuntautumisesta liikkui huhuja, mikä oli hankalaa 1970-luvun amerikkalaisissa urheilupiireissä.

Burkesta vuonna 2010 valmistuneessa tv-dokumentissa kerrotaan, että Dodgersin varapuheenjohtaja Al Campanis tarjosi hänelle 75 000 dollaria, jos hän suostuisi menemään naimisiin.

- Tarkoitat kai naisen kanssa, Burken kerrotaan sanoneen kieltäytyessään tarjouksesta.

Burke sai lähteä Dodgersista kauden 1978 alussa. Dodgersin joukkueessa tätä pidettiin katastrofina ja monet pelaajista olivat sitä mieltä, että koko vaihtokauppa Oaklandiin johtui Burken seksuaalisuudesta.

Muun muassa yhdessä Burken kanssa ylävitosia heitellyt Baker sanoi ESPN:lle olevansa varma, että Burkesta hankkiuduttiin eroon seksuaalisen suuntautumisen takia.

Los Angelesin urheilutoimittajat kirjoittivat vaihtokaupan vieneen elämän Dodgersin pukukopista. Pelaajien kerrottiin itkeneen pukukopeillaan.

Burken ura käänyti laskuun ja hän päätyi lopettamaan baseballin pahan polvivamman ja parin vaisun kauden jälkeen 1980, 27-vuotiaana. Hän alkoi viettää aikaa San Franciscon Castro-kaupunginosassa, joka on yksi Yhdysvaltojen sateenkaarikulttuurin syntysijoista.

Kaksi vuotta uransa jälkeen hän tuli kaapista ulos Inside Sports -lehden haastattelussa.

Jutun kirjoittanut aktivisti Michael J. Smith kuvasi ylävitosta gay pride -symboliksi.

Ylävitonen jatkoi suosiotaan, mutta Burken elämä romuttui. Hän käytti huumeita ja joutui pahaan autokolariin 1987. Burken jalka murtui neljästä kohdasta. Hän oli pennitön ja joutui vankilaan autoryöstöstä. 1993 Burkella todettiin HIV ja hän kuoli 30. toukokuuta 1995.

Mutta hänen perintönsä elää.

Katso Buzzfeedin lista epäonnistuneimmista ylävitosista tästä.

Lähde: ESPN

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jenna Laukkasen suoritus hylättiin EM-uinneissa

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria vei tyttärensä katsomaan drag show’ta – prinsessa Estellen, 5, ilme kertoo kaiken

    3. 3

      Kehä I:n nokkakolarin raivaustyöt kestävät pitkään – loukkaantunut kuljettaja käveli omin jaloin ambulanssiin

    4. 4

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    5. 5

      Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

    6. 6

      Putin houkuttelee paluumuuttajia ilmaisella hehtaarilla Kaukoidässä: ”Suomenvenäläisiä ehdotus voi kiinnostaa”

    7. 7

      Jarkko, 46, saa perustuloa 560 €/kk ja pyörittää suklaakauppaa – ”Rohkenin aloittaa tämän ansiosta”

    8. 8

      Tämä toiminto kannattaa ottaa käyttöön Windows 10:ssä – voi säästää monelta harmilta

    9. 9

      Suositun luonnonihmeen muodostumiseen meni tuhansia vuosia – turisti tuhosi kolmella potkulla

    10. 10

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    2. 2

      Yksi kuva paljastaa todellisen eron: näin monta nelos­olutta vastaa ”mäyrä­koiraa” kolmosta

    3. 3

      Suositun luonnonihmeen muodostumiseen meni tuhansia vuosia – turisti tuhosi kolmella potkulla

    4. 4

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    5. 5

      Tiesitkö tätä kuninkaallisten joulusta? Kuningatar antaa joka vuosi saman lahjan – naiset ja koirat viettävät aattoillan erillään miehistä

    6. 6

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    7. 7

      Vakava onnettomuus Kehä I:llä – liikenne idän suuntaan poikki Pukinmäen kohdalla

    8. 8

      Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti pomonsa ronskisti ilmaan ja pelasti tämän hengen

    9. 9

      Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

    10. 10

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    4. 4

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    5. 5

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    6. 6

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    7. 7

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    8. 8

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    9. 9

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    10. 10

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jenna Laukkasen suoritus hylättiin EM-uinneissa

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria vei tyttärensä katsomaan drag show’ta – prinsessa Estellen, 5, ilme kertoo kaiken

    3. 3

      Kehä I:n nokkakolarin raivaustyöt kestävät pitkään – loukkaantunut kuljettaja käveli omin jaloin ambulanssiin

    4. 4

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    5. 5

      Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

    6. Näytä lisää