Hollantilaisjohtaja etsi virtsapaikkaa Sotshissa – valitsi vahingossa Putinin huvilan portin

Julkaistu:

Sotshi 2014
Hollannin menestyksekkäiden pikaluistelijoiden sponsori Atilay Uslu sai oppia Sotshissa, ettei ihan jokaiseen aidanpieleen kannata mennä virtsarakkoaan helpottamaan.
Venäläinen uutispalvelu Newsru.com kertoo Telegraaf-lehteä siteeraten varsin kiusallisesta tapauksesta, kun Atilay Uslu pidätettiin presidentti Vladimir Putinin huvilan porteilla.

Hollantilaista Corendon Dutch Air -lentoyhtiötä johtava Uslu oli kuitenkin autuaan tietämätön siitä, kenen huvilalle johtavasta portista oli kyse – eikä hänellä ollut siten mitenkään tarkoituksena häpäistä Putinia. Tätä Putinin henkivartijat eivät kuitenkaan heti uskoneet, kun he yllättivät Uslun itse teosta.

Uslun kertoman mukaan kaikki sai alkunsa siitä, kun hän juhli Hollannin pikaluistelijoiden olympiamenestystä Heineken Housessa. Siellä hänen alkoi tehdä yhtäkkiä mieli shaurmaa, eli tietynlaista rullakebabia, mutta ravintolan ruokalistalta sitä ei löytynyt.

Niinpä Uslu suuntasi seurueineen Sotshin keskustaa kohti. Shaurmaa ei edelleenkään löytynyt, mutta kello oli jo kaksi yöllä ja juodut oluet painoivat virtsarakossa.  Kun vessaakaan ei heti löytynyt, Usulun oli lopulta pakko valita hieman syrjäisempi aidanpieli, jossa hän toivoi saavansa tehdä tarpeensa huomaamattomasti.

Toisin kuitenkin kävi. Yhtäkkiä paikalla oli useita kaapinkokoisia venäläissotilaita, jotka alkoivat tivata Usululta, mitä tämä oikein kuvittelee tekevänsä ja eikö hän muka nähnyt paikalla olevia lukuisia valvontakameroita. Usululle myös tarjoiltiin yhdensuuntaista menolippua Siperiaan ja kysyttiin sitten, eikö hän tiedä, että kyseessä on Venäjän presidentin residenssi.

Usulun mukaan hän joutui myös tekemään vartijoille selvää lompakkonsa sisällöstä, jossa oli muun muassa noin 3000 euroa. Rahaa oli mukana paljon sen vuoksi, että hän oli ajatellut ostaa lentoyhtiönsä työntekijöille laivaristeilyn Sotshin  merivesille.

Kuulustelut kestivät noin tunnin, mutta lopulta Usulu päästettiin vapaaksi. Kertomansa mukaan Usulu huomasi vasta myöhemmin, että häneltä puuttuu tuhatkunta euroa, mutta hän oli niin iloinen vapautumisestaan, ettei viitsinyt enää palata kyselemään niiden perään.

Alkuperäinen juttu Atilay Uslun virtsauksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt