Uljas

Muut lajit

He eivät edusta mitään maata – keitä ovat Lontoon kisojen Itsenäiset olympiaurheilijat?

Julkaistu:

Moni on ihmetellyt Lontoon olympialaisissa kilpailevaa pientä mutta iloista joukkuetta, joka säväytti jo avajaisissa. He eivät edusta mitään maata.
Kisojen avajaisissa he saapuivat stadionille olympialipun alla ja erottuivat joukosta iloisella tanssiesityksellään.

Tuloslistoissa heidän nimensä vieressä on kirjainlyhenne IOA (Independent Olympic Athletes). Jos he voittavat kultaa, palkintojenjaossa soi Olympiahymni.

Kyseessä ovat itsenäiset olympiaurheilijat, jotka eivät syystä tai toisesta voi edustaa kotimaataan.

Tällainen tilanne on esimerkiksi eteläsudanilaisella maratoonarilla Guor Marialilla. Etelä-Sudanin tasavalta itsenäistyi Sudanista vuonna 2011. Maalla ei ole kansallista olympiakomiteaa, jonka kansainvälinen olympiakomitea (KOK) vaatii, jotta Etelä-Sudanin urheilijat voisivat edustaa maata olympialaisissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Puen ylleni olympia-asun, mutta sydämessäni minulla on Etelä-Sudanin lippu, Marial sanoi uutistoimisto Reutersille ennen Lontoon kisoja.

- Olen iloinen, että Etelä-Sudanin nimi tulee näin olympialaisiin.

Itsenäisiä olympiaurheilijoita on Lontoon kisoissa mukana neljä. Marialin lisäksi kolme muuta ovat kotoisin entisiltä Alankomaiden Antilleilta, nykyiseltä Curacaon autonomiselta alueelta. He ovat 400 metrin juoksija Liemarvin Bonevacia, judoka Reginald de Windt ja purjehtija Philipine van Aanholt.

Alankomaiden Antillit lakkautettiin vuonna 2010, jolloin Curacaosta tuli Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluva autonominen alue. Sen jälkeen myös Alankomaiden Antillien kansallinen olympiakomitea suljettiin KOK:n toiminnasta.

Itsenäiset olympiaurheilijat ovat esiintyneet kesäkisoissa nyt kolme kertaa, viimeksi Sydneyssä vuonna 2000. Heitä oli neljä ja he olivat kotoisin Itä-Timorista, jonka itsenäistymisprosessi oli tuolloin käynnissä.

Ensimmäisen kerran itsenäiset olympiaurheilijat esiintyivät kesäkisoissa Barcelonassa vuonna 1992. He olivat kotoisin Jugoslavian liittotasavallasta, joka ei voinut osallistua kisoihin YK:n pakotteiden vuoksi, ja Makedonian tasavallasta, jolla ei ollut kansallista olympiakomiteaa. Itsenäisiä urheilijoita oli tuolloin yhteensä 58 ja he voittivat kolme mitalia.

Barcelonan olympialaista muistetaan myös toinen joukkue, joka käytti olympialippua ja Olympiahymniä. Se oli Itsenäisten valtioiden yhteisön ja Georgian yhdistetty joukkue.

Olympiahymni myös kuultiin usein, sillä entisen Neuvostoliiton maista koostunut yhdistynyt joukkue oli mitalitaulukon ykkönen 45 kultamitalillaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    3. 3

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    4. 4

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    5. 5

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    6. 6

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    7. 7

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    8. 8

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    9. 9

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    10. 10

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    5. 5

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    8. 8

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    9. 9

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    3. 3

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    4. 4

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    5. 5

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    6. Näytä lisää