Uljas

Muut lajit

Sundbergin kisat päättyivät ipponiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Judoka Jaana Sundbergin urakka Lontoon olympialaisissa päättyi ensimmäiseen otteluun.
Albanian Majlinda Kelmendi teki ipponin viisi sekuntia ennen ottelun päättymistä.

52-kiloisten sarjassa kisannut Sundberg joutui ottamaan ottelun lopussa riskejä, sillä hän tarvitsi jatkopaikkaa varten ipponin ja tai wasarin.

Sundberg oli onnistunut yukossa aiemmin ottelussa, mutta se ei olisi riittänyt, koska Kelmendi teki waza-arin.

- Hain nostoa iholta, mutta hän sai jotenkin kintun väliin, Sundberg muisteli ottelun ratkaisua.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sundberg rynnisti raikkaalla otteella ottelun alussa, mutta ei saanut takaa-ajovaihdetta päälle, kun Kelmendi nappasi ensimmäiset pisteensä.

- Olisi pitänyt olla aggressiivisempi sen jälkeen, kun hän sai waza-arin, kertasi Sundberg, jonka oma pistetili karttui ottelussa yhdellä viiden pisteen suorituksella.

Kelmendin voitto ei ollut yllätys. Parin vuoden takainen nuorten maailmanmestari kukisti Sundbergin myös kaksikon edellisessä kohtaamisessa syksyllä 2011. Vastustajan ottelutyyli oli tarkkaan Sundbergin tiedossa.

- Se yksi tilanne ratkaisi ottelun, Sundberg kertasi Kelmendin jalkaheittoa.

Kaksivuotisen olympiakarsinnan ja yhden ottelun mittaiseksi jääneen olympiaturnauksen jälkeen Sundberg vaihtaa toviksi vapaalle.

- Nyt on edessä kesäloma eka kerran neljään vuoteen. En aio kilpailla syksyllä. Tässä on takana tiukka kaksivuotinen. Jossain vaiheessa pitää levätä, Sundberg totesi Lontoossa tappion pettymystä nieleskellen.

- Todennäköisesti seuraava kuntohuippu on ensi kesän EM-kisoissa, jos tukijat säilyvät takana ja tätä pystyy tekemään samalla tavalla kuin aiemmin.

"Harrastelemaan en ala"

Lontoon ottelun jälkeen Sundberg ei ollut valmis lupaamaan, että ura jatkuisi vielä olympiadin verran Rio de Janeiron kisoihin 2016. Sarjassaan maailman 20 parhaan joukkoon viime vuodet kuuluneen ottelijan puheista kuulsi kuitenkin halu jatkaa, jos siihen on taloudellisia ja muita edellytyksiä.

- Kaikkien tausta-asioiden pitää olla kunnossa. Harrastelemaan en ala, minkä karsinnan ne sitten seuraaviin olympialaisiin keksikään. Varmaan se alkaa jo ensi viikolla, Sundberg veisteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    4. 4

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. 6

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    9. 9

      Tosi-tv-tähden veli alkoi matkia siskonsa sometiliä hulvattomin seurauksin – internet villiintyi: ”Nämä kuvat ovat parasta, mitä olen nähnyt”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    7. 7

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    8. 8

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    9. 9

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    10. 10

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    4. 4

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. Näytä lisää