Seija

Muut lajit

Olli Tuomisen taival katkesi New Yorkissa

Julkaistu:

Squashpelaaja Olli Tuomisen menestyksekäs taival New Yorkin ammattilaisturnauksessa päättyi välieriin. Suomalainen hävisi maailmanlistan kuutoselle Australian Anthony Rickettsille erin 3-1.

Elämänsä turnauksen pelanneella Tuomisella ei ollut välierässä mitään menetettäävää, sillä hän oli aiemmin turnauksessa nujertanut maailmanlistan kymmenenneksi rankatun Lee Beachillin ja listan kolmosen David Palmerin.

Välierään Tuominen ei saanut samanlaista alkua, kuin kahdessa aikaisemmassa ottelussaan Beachilliä ja Palmeria vastaan. Ricketts aloitti varmasti, eikä Tuominen päässyt peliin sisälle ensimmäisessä erässä, jonka australialainen vei nimiinsä 11-6.

Tuominen kuittasi avauserän tappion kuitenkin nopeasti ja voitti toisen erän 11-8 tasoittaen tilanteeksi 1-1.

- Olin heti alusta asti hieman liian kesy ja ehkä vähän hämilläni, kun Ricketts lähtikin pelaamaan todella rauhallisesti. Olisi pitänyt heti vaan ottaa reilusti askel eteen ja panna tuulemaan. Sen tein vasta tokassa, joka menikin ihan hyvin, Tuominen sanoi.

Tappiosta huolimatta New Yorkin turnaus oli tuloksellisesti Tuomisen uran paras saavutus. Sijoitusten perusteella kisan kymmenenneksi sijoitetun Tuomisen olisi kuulunut tippua jo toisella kierroksella, mutta suomalainen taisteli tiensä aina välieriin asti.

- Pelini tuntuu nyt paremmalta kuin ehkä koskaan. Lyönnit menee sinne minne pitää, ja pelikuvio alkaa hiljalleen olla hieman maltillisempi. Fyysisesti olen mielestäni myös kärkimiesten tasolla, joten onhan tästä ihan hyvä jatkaa, Tuominen tuumi.

Hänen kautensa jatkuu huhtikuussa Kuwaitin ja Qatarin ammattilaiskilpailuilla. Ennen niitä Tuominen saattaa osallistua myös vielä Pakistanissa pelattavaan turnaukseen.

IS

Näitä luetaan!
  1. 1

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  2. 2

    18-vuotias mallikaunotar kuoli hämärissä olosuhteissa Malesiassa – alaston ruumis löytyi pilvenpiirtäjän 6. kerroksen parvekkeelta

  3. 3

    Katariina Souri järkyttyi: sai psykiatrilta kaksi eri diagnoosia – kärsii mielenterveysongelmista

  4. 4

    Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

  5. 5

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  6. 6

    Tunnistatko supersuosittua Hollywood-tähteä? Nicole Kidman, 50, samoili kadulla aivan erinäköisenä kuin aiemmin

  7. 7

    Videot: Mikael Granlund nousi Wildin sankariksi – Flamesin tähden häikäisevä maali aiheutti tunnekuohun

  8. 8

    Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

  9. 9

    Yli 60 lentoa peruuntui, matkustajat jumittuivat kentille – Finnair: ”Olemme äärimmäisen pahoillamme”

  10. 10

    Onko aurinko­kuntaamme ilmestynyt kohde sittenkään asteroidi? Maan ulkopuolista elämää etsivä projekti tutkimaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

  2. 2

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  3. 3

    Kulttuuriväen puuttumista Linnan juhlista kritisoitiin, Haukio puolusti valintoja – ilman kutsua jääneeltä Jörn Donnerilta suorat sanat

  4. 4

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  5. 5

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  6. 6

    Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

  7. 7

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  8. 8

    Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

  9. 9

    Herttuatar Catherine työnnettiin tylysti syrjään läheisten hääjuhlien tärkeästä roolista – taustalla kiusallinen syy

  10. 10

    Sinäkin voit pilata kylpyhuoneesi jo muutamassa vuodessa – näin käytät sitä oikein

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

  3. 3

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  4. 4

    Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

  5. 5

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  6. 6

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  7. 7

    Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

  8. 8

    Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

  9. 9

    Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

  10. 10

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  2. 2

    18-vuotias mallikaunotar kuoli hämärissä olosuhteissa Malesiassa – alaston ruumis löytyi pilvenpiirtäjän 6. kerroksen parvekkeelta

  3. 3

    Katariina Souri järkyttyi: sai psykiatrilta kaksi eri diagnoosia – kärsii mielenterveysongelmista

  4. 4

    Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

  5. 5

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  6. Näytä lisää