EM-kultaa voittanutta "Herra Hakkaraista" juhlittiin lentokentällä - katso video - Muut lajit - Ilta-Sanomat

EM-kultaa voittanutta "Herra Hakkaraista" juhlittiin lentokentällä - katso video

Julkaistu: 6.4.2009 13:26, Päivitetty 6.4.2009 18:15

Painin uusi Euroopan mestari <b>Jani Haapamäki</b>, 26, saapui maanantaina Vilnasta mitali kaulassa. Kauhajokinen otettiin lentokentällä vastaan lauluin ja hurrauksin.

- Voitto tuntuu uskomattomalta, fiilis on sanoinkuvaamaton ja ainutkertainen, tuore mestari iloitsee.

Haapamäki voitti kaikki ottelunsa 2-0, myös loppuottelun. Vastustajan oli Puolan Mariusz Los.

- Loppuottelu tuntui koko ajan siltä, että se on hallussa. Minulla oli ihan älytön draivi päällä, Haapamäki kuvailee.

- Totta kai loppuottelu oli vaikea, koska molemmat olivat taistelleet tiensä finaaliin.

- Muutaman vekin olen saanut, mutta tikkejä ei tullut.

Haapamäki oli omien sanojensa mukaan nuorempana kuin Mauri Kunnaksen saduista tuttu unissakävelijä Herra Hakkarainen, mutta nyt paras vire on löytynyt myös kisakäyttöön ja Haapamäki noussut Euroopan mestariksi.

Valmentaja Juha Virtanen on sanonut, että Haapamäellä on "hullu pohjalainen pää".

- En itsekään tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta nyt ainakin Euroopan mestaria, Haapamäki naurahtaa.Katso aiheeseen liittyvä video ja valokuvat.