Ismo

Muut lajit

Nuorukaiset keilasivat MM-hopeaa, Jehkiselle pronssia

Julkaistu:

Keskiviikko oli Suomen nuorten keilamaajoukkueelle onnen päivä 23-vuotiaitten MM-turnauksessa Orlandossa Floridassa. Nuorukaisten joukkuekilpailussa Suomi eteni loppuotteluun, jossa hävisi tiukan kamppailun jälkeen Malesialle 819-837. Miesten 18 sarjan kilpailussa Joonas Jehkinen voitti pronssia.

Joukkuepelit ovat yleensä sujuneet suomalaisilta keilaajilta. Loppuottelussa keilahaltijat unohtivat suomalaiset toviksi, sillä joukkue ei saanut 13 ruutuun kaadon kaatoa. Malesia karkasi jo 47 pisteen johtoon.

Seitsemännessä ruudussa alkoi suomalaisten kiri, joka päättyi ankkurien vuorolla. Malesialaisten Aaron Kong heitti sarjan loppuun neljä perättäistä kaatoa ja ratkaisi pelin 253-sarjalla. Suomalaisista Magnus Lönnroth heitti 222, Juhani Tonteri 226, Joonas Jehkinen 213 ja Joonas Jähi 158.

Välierässä Suomi kaatoi dramaattisessa loppuhuipentumassa USA:n 819-814. Ottelu ratkesi Yhdysvaltain ankkurin Matt O Gradyn epäonneen. Hän olisi vienyt joukkueensa voittoon paikolla 10-ruudussa, mutta heitti paikkaamattoman reiän, ja tyrmistyneet amerikkalaiset jäivät pronssille.

Naisten joukkuekilpailussa Suomi oli 14:s. Etelä-Korea voitti loppuottelussa Japanin.MM-kisassa on vielä jäljellä henkilökohtaisen kilpailun finaali. Suomalaisista finaalipeleihin pääsivät Jehkinen ja Lönnroth. Miesten all events -mestaruuden voitti ylivoimaisesti englantilainen Dominic Barrett. Naisten turnauksen suuria yllätyksiä oli tuoreen aikuisten Euroopan mestarin, Ruotsin Nina Flackin karsiutuminen 16:n finalistin joukosta. Flack oli 18:s.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Ruumis löytyi vedestä Helsingin Hietalahdessa

  3. 3

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  6. 6

    Suomalaissotilasta ammuttiin silmien väliin ja luoti lävisti pään – ”Hän pysyi hengissä ja tajuissaan”

  7. 7

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  8. 8

    Luhanskin johtajan väitetään paenneen Venäjälle: Vallankaappaus kapinallis-Ukrainassa?

  9. 9

    Kuvankaunis kaupunki on talvisin koko maailman somesuosikki – kuvat nähtyäsi ymmärrät miksi

  10. 10

    Lentokone havaitsi kohteen kadonneen sukellusveneen etsintäpaikalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  5. 5

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  6. 6

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  7. 7

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  10. 10

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Ruumis löytyi vedestä Helsingin Hietalahdessa

  3. 3

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  6. Näytä lisää