Legendaarinen saksalaisyhtye Rammstein esiintyy tänä viikonloppuna Helsingin olympiastadionilla.
Yhtyeen jäsenet ovat kuitenkin jo saapuneet Suomeen aiemmin tällä viikolla ja he ovat nauttineet vapaa-ajastaan pääkaupungin yöelämässä. Tämä käy ilmi 69 Eyes -yhtyeestä tutun Jussi69:n Instagram-tililtä, sillä Rammsteinin laulaja Till Lindemann ja DJ Joe Letz viettivät iltaa Jussin omistamassa The Riff -ravintolassa.
– Aika hiton mahtava ilta näiden kaikkien aikojen siisteimpien herrojen kanssa. Huomenna uusiksi! Jussi69 toivotti julkaisemansa kuvan yhteydessä.
– Kiitos vieraanvaraisuudesta! Nähdään muutaman päivän päästä. Ehkä meidän pitäisi järjestää keikan jatkot Riffissä, pohti puolestaan Letz julkaisun kommenttiosiossa.
Rammstein esiintyy Olympiastadionilla tulevana viikonloppuna sekä lauantaina että sunnuntaina.
Lauantaina 27. toukokuuta järjestettävän stadionkonsertin liput myytiin nopeasti loppuun. Keikoista ensimmäinen tuli täyteen noin 20 minuutissa ja toinenkin myytiin loppuun iltapäivään mennessä.
Kahdelle stadionkeikalle oli myynnissä 80 000 lippua.
Yhtye esiintyi edellisen kerran Suomessa vuonna 2019, jolloin yli 60 000 ihmistä täytti loppuunmyydyn Tampereen Ratinan.