Suosikkiräppäri peruu Suomen-keikkansa – Weekend-festivaalilla useita viime hetken peruuntumisia

Tiedotteen mukaan peruuntuminen johtuu ”Euroopan festivaalien aiheuttamista haastavista logistiikkaongelmista”.

Post Malonen piti esiintyä Weekend-festivaalilla perjantaina 1. heinäkuuta.

26.6. 20:03

Yhdysvaltalaisräppäri Post Malone on perunut keikkansa 1. heinäkuuta Weekend-festivaalilla. Myös ukrainalainen dj Rezz ja britannialainen hiphop-duo A1 x J1 ovat joutuneet perumaan omat esiintymisensä.

Weekend-festivaali tiedottaa asiasta sosiaalisessa mediassa. Peruuntumisten syyksi kerrotaan ”Euroopan festivaalien aiheuttamat haastavat logistiikkaongelmat”. Post Malonen tilalla perjantain pääesiintyjänä nähdään yhdysvaltalainen hiphop-duo Rae Sremmurd.

Järjestäjä kertoo odottavansa tilannepäivitystä myös yhdysvaltalaisräppäri Lil Tjayn organisaatiolta. Lil Tjay haavoittui ammuskelussa Yhdysvaltain New Jerseyssä keskiviikkona.

New York Post kertoo, että ampumavälikohtaus tapahtui vähän jälkeen puolen yön ja oli seurausta epäonnistuneesta ryöstöyrityksestä. Räppärin lisäksi ryöstöyrityksen uhrina oli kaksi muuta miestä, joista toinen loukkaantui tilanteessa.

Lue lisää: Suomeen esiintymään saapuva jenkkiräppäri Lil Tjay haavoittui ammuskelussa

Lehden mukaan poliisi on pidättänyt tapauksesta epäiltynä yhden henkilön. Hänelle on annettu syytteet kolmesta murhanyrityksestä, kolmesta aseellisesta ryöstöstä, kahdesta aseen laittomasta hallussapidosta sekä törkeästä pahoinpitelystä.

Los Angeles Times -lehden mukaan räppärin tämänhetkisestä kunnosta ei ole tarkkaa tietoa, mutta useat lähteet kertovat hänen joutuneen vammojensa vuoksi suorinta tietä leikkaussaliin. Loukkaantumisesta huolimatta artisti ei ole tiedottanut tarpeesta perua tulevia esiintymisiä.

Weekend-festivaali järjestetään 1.–3. heinäkuuta Hämeenlinnassa Kantolan tapahtumapuistossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?