Zero Nine -yhtyeen laulaja Kepa Salmirinne asuu nykyään Kuusamossa - Musiikki - Ilta-Sanomat

Takavuosien suosikkilaulaja Kepa Salmirinne sai 12 vuotta sitten tarpeekseen – muutti paikkaan, jossa ei olisi voinut kuvitellakaan enää asuvansa

Keijo ”Kepa” Salmirinne tunnetaan kuusamolaisen Zero Nine -yhtyeen laulajana. Kepa laulaa edelleen – ja asuu Kuusamossa, vaikka piti sitä nuorena ihan mahdottomana paikkana ympärivuotiseen asumiseen.

17.10. 18:00

Kuusamo

Moni suomalainen pitkän linjan raskaan rockin harrastaja tunsi nostalgisen läikähdyksen kesällä, jos sattui huomaamaan uutisen syntymäpäiväsankarista: Zero Nine -yhtyeen solisti Keijo ”Kepa” Salmirinne täytti 60 vuotta 22. heinäkuuta.

Nyt Salmirinne istuu lounaalla Kuusamon Rukalla sijaitsevan hotellin ravintolassa. Tämä ja vastaavat paikat elävät matkailijoista, mutta paikallinen asiakas mahtuu sekaan hyvin.

Kuusamolaislähtöinen Salmirinne on palannut kotiseudulleen.

Täällä hän hengittää havun tuoksua, kuten laulussa sanotaan – ja vaikka hän itse sanoi tv-haastattelussa vuonna 1987 näin:

– Ei voi väittää, että Kuusamo olisi hyvä paikka ihmisille, joka joutuvat olemaan täällä koko ajan.

Kun laulajaa muistuttaa kommentista, häneltä pääsee nauru:

– Olenko päästänyt suustani tuollaista? No varmaan se silloin siltä tuntui. Kyllähän se vieläkin vähän välillä tuntuu.

– Vielä laulu kulkee ja rinkkaa jaksaa kantaa. Mutta onhan se eri asia olla kuusikymppinen kuin kolmekymppinen, Salmirinne myöntää.

Kommentti lausuntoon tulee vuosikymmenten jälkeen. Salmirinne ymmärtää nuorta itseään – mustavalkoiset mielipiteet kuuluvat nuoruuteen.

– Kyllähän se miestä ja elämää rauhoittaa, kun aikaa kuluu.

Hän sanoo, ettei kärsinyt ikäkriisistä täytettyään pyöreitä vuosia. Ei nyt eikä aikaisempinakaan tasavuosina.

– Vielä laulu kulkee ja rinkkaa jaksaa kantaa. Mutta onhan se eri asia olla kuusikymppinen kuin kolmekymppinen. Ikämiehenä pitää miettiä, mihin juttuihin lähtee mukaan. Mutta ei tässä vielä ole tullut vastaan mitään, minkä takia olisi pitänyt jättää jotain tekemättä.

Ajattele nyt: samat jätkät keikkabussissa kuin 1980-luvulla – ja kaikki taantuvat kertomaan samanlaisia juttuja kuin ennen.

Laulu siis raikaa edelleen – bändin keulilla. Elokuussa Zero Nine nähtiin kuuden vuoden tauon jälkeen keikoilla Oulussa ja Joensuussa. Muutaman sadan kuulijan esiintymispaikat olivat loppuunmyytyjä. Yleisöä oli tullut satojen kilometrien takaa, Turusta ja Helsingistä saakka.

– Muistelen koko Zero Ninen aktiiviaikaa hyvillä fiiliksillä. Kuusi jätkää perustaa Kuusamossa bändin ja pystyy tekemään yli 40-vuotisen uran. Toki tuosta ajasta on puolet taukoa, mutta kuitenkin. Väitän, että on maailman mittakaavassakin harvinaista, että vain yksi jäsen vaihtuu bändissä näin pitkän ajan kuluessa.

Ei siis ihme, että hän kuvailee kesän keikkareissujen tunnelmaa ”aivan mahtavaksi”.

– Ajattele nyt: samat jätkät keikkabussissa kuin 1980-luvulla – ja kaikki taantuvat kertomaan samanlaisia juttuja kuin ennen.

Kepa Salmirinne vuonna 1982.

Satoja keikkoja, satoja tuhansia kilometrejä, siinä sitä ehti juttuja aikanaan kertoa ja kuunnella.

Ja vaikka Kuusamo on ainutlaatuisen kaunis paikka, on se keikka-arkea ajatellen kaukana: bussin renkaat jyystävät maantietä matkalla Kajaaniin 248 ja Ouluunkin 217 kilometriä.

– Juuri noihin pätkiin aikanaan kyllästyi, Salmirinne muistelee.

– Siitä matka tavallaan vasta alkoi.

Siksi Salmirinne muutti välillä Ouluun ja viihtyi siellä 25 vuoden ajan. Sieltä kelpasi lähteä keikkareissuille, ja yliopistokaupungissa oli hyvä pyörittää 45 Special -rokkibaaria. Baari on edelleen olemassa, mutta laulaja ei enää ole mukana sen toiminnassa.

Pari kaveria hankki mökkejä Kuusamosta vuokrattaviksi, ja niiden ylläpitämisestä tuli Salmirinteen päivätyö.

Ja taas tuli vietettyä aikaa autonratissa Oulun ja Kuusamon välillä. Nyt Kuusamo oli määränpää.

– Noin 12 vuotta sitten päätin, että nyt riittää. Muutimme vaimon kanssa tänne.

Zero Nine vuonna 1986. Kepa Salmirinne keskellä.

Toinen vanha lausunto selitti aikanaan Zero Ninen syntymää. Sen mukaan yhtye ei olisi välttämättä syntynyt lainkaan eikä soittanut sellaista raskasta rockia kuin soitti, jos sen jäsenet olisivat kasvaneet muualla kuin Kuusamossa.

– Tuo pitää varmasti paikkansa, Salmirinne sanoo.

– Bändiä ei koskaan varsinaisesti perustettu. Olimme kaveripiiri, joka alkoi soittaa yhdessä.

Se, että Zero Nine alkoi soittaa juuri raskasta rokkia, heviä, oli yhtyettä perustettaessa 1978 omaperäinen ratkaisu. Suomalaisen rockin historia oli melko lyhyt, progressiivisen rockin tekijät olivat juuri saaneet väistyä punk-sukupolven tieltä.

Mutta Kepa ja kumppanit antoivat tukan kasvaa.

– Emme me koskaan päättäneet perustaa tällaista bändiä. Teimme biisejä, jotka olivat omasta mielestämme hyviä. Toki kuuntelimme Whitesnakea ja Rainbow`ta, tietysti se vaikutti siihen, mitä syntyi.

Laulajan mukaan yhtye kehittyi yhdessä. On siis syytä mainita nimeltä myös kitaristit Timo Käsmä ja Martti Mäntyniemi, basisti Jarski Jaakkola, kosketinsoittaja Matti Murtola ja rumpali Borno Korpela – myös 25 ensimmäistä vuotta bändissä soittanut basisti Elmo Harju on syytä muistaa.

– Teemme toisistamme parempia muusikoita. Vaikka olemme soittaneet välillä muiden kanssa, saamme itsestämme enemmän irti keskenämme.

Salmirinne sanoo olevansa kiitollinen, että yhteys bändikavereihin on säilynyt. On yhteistä yrittämistä, on musiikkikuvioita ja on ystävyys – ja paljon muisteltavaa.

Kuten vaikka se, kun legendaarinen Deep Purple -solisti Ian Gillan osallistui Blank Verse -albumin tuottamiseen 1982.

– Gillan oli mukava mies. Ja vaikka on sanottu, että hän tuotti levyn lähinnä viereisessä pubissa istuen, niin kyllä häntä studiossakin näki.

Salmirinteen ura on kestänyt 40 vuotta.

Bändin keikkauran huipennus oli esiintyminen kesällä 1986 Tukholman stadionilla Monsters of Rock -konsertissa. Muut nimet olivat lajityypin legendaosastoa: Def Leppard, Scorpions ja Ozzy Osbourne.

– Hirvitti mennä lavalle. Ajattelin, että mitenkähän suomipoika otetaan vastaan, laulaja muistelee.

– Mutta kaikki meni hyvin. Paikalla oli paljon suomalaisia – ja katsomossa liehui Suomen lippuja. Vaikka ennen keikkaa oli paniikki päällä, olimme tehneet paljon keikkoja. Eikä siinä ole eroa, oletko lavalla Köyliössä vai missä.

Huipentuma, sitä stadionkeikka Tukholmassa oli Zero Ninen kansainväliselle uralle – ei lähtölaukaus kiertämään maailmaa.

– Olisi voinut vähän masentaa, jos olisi kuvitellut, että yhdestä keikasta muodostuu saman tien joku ”uusi normaali”. Punkalaitumella oli kuitenkin hieman erilaista.

Vaikka Zero Ninen levyjä julkaistiin monessa maassa ja satunnaisia esiintymisiäkin oli Suomen ulkopuolellakin, niin leivän yhtye kiskoi 1980-luvun suomalaisten yhtyeiden tapaan keikkailemalla ahkerasti kotimaassa.

Paljon kysellään, että harmittaako, kun emme breikanneet ulkomailla? Ei se siihen aikaan ollut niin yksinkertaista. Markkina-alue suomalaiselle bändille oli Suomi. Ulkomaille pääseminen piristi arkea. Ei hampaankoloon jäänyt mitään.

Zero Nine oli nimenomaan koko Suomen yhtye.

– Olimme leimallisesti maakuntien bändi. Vedimme 1980-luvulla Helsingissä ihan hyvin yleisöä, vaikkapa Cafe Metropolin täyteen kahtena iltana peräkkäin. Silti olimme enemmän kotonamme muualla Suomessa, Salmirinne sanoo.

Keikkabussi ohitti Kajaanin – tai Oulun – usein.

Toki oli kiertueita myös Lapissa.

– Paljon kysellään, että harmittaako, kun emme breikanneet ulkomailla? Ei se siihen aikaan ollut niin yksinkertaista. Markkina-alue suomalaiselle bändille oli Suomi. Ulkomaille pääseminen piristi arkea. Ei hampaankoloon jäänyt mitään.

– Tänä päivänä kaikki on toisin. Suomalaisten metallibändien keikka-aluetta on Eurooppa.

Salmirinne täytti 60 vuotta heinäkuussa.

Musiikkibisnes on kehittynyt. Bändeillä on managereita, jotka tuntevat kansainväliset verkostot, saavat musiikin oikeiden ihmisten kuultavaksi. Lisäksi on Music Finlandin kaltaisia tukijärjestöjä, jotka auttavat bändejä maailmalle.

Ja nykyisillä bändeillä on suomalaisen raskaan rockin esikuvia – ja niistä ehkäpä ensimmäiseksi on tarjolla Zero Nine.

– On aina joku näistä nuoremmista sanonut, että on kuunnellut meitäkin.

Lopuksi on syytä vaatia tarkennusta. Jutun alussa Salmirinne toteaa, että ”vähän välillä vieläkin tuntuu siltä”… siis siltä, ettei Kuusamo niin hyvä paikka aina olekaan.

– Lokakuun puolivälistä joulukuun puoliväliin… se on synkkä ajanjakso, Salmirinne selventää.

– Tuntuu, että nuorena se pimeys lähti ravistelemalla. Mutta nyt se alakulo, jonka tuo pimeys iskee, se ei lähde ravistelemalla mihinkään.

Mutta joulukuun puolivälissä alkaa hänen mukaansa laskeutuminen jouluun – ja sitten muutama viikko joulun jälkeen alkaa uusi, toiveikkaampi ajanjakso.

– Tammikuun loppupuolella alkaa aurinko kunnolla paistaa pitkän pimeän kauden jälkeen. Sehän iskee kuin tuhat volttia. Oikein iho kihisee, kun alkaa energia palautua.

Sitä odotellessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?