Kommentti: Kun Aikka Hakala oli Teddy Guitar, hän oli teinihysterian kohde – kohtaus vei laitoshoitoon elämän viime vuosien ajaksi - Musiikki - Ilta-Sanomat

Kommentti: Kun Aikka Hakala oli Teddy Guitar, hän oli teinihysterian kohde – kohtaus vei laitoshoitoon elämän viime vuosien ajaksi

Teddy & The Tigers oli 1970-luvun lopun rockabilly-villityksen suomalainen suursuosikki – ja Alpo ”Teddy Guitar” Hakala bändin tähtilaulaja. Musiikki kuului Hakalan elämään niin kauan kuin terveys sen salli, kirjoittaa toimittaja Pasi Kostiainen.

11.4. 12:28

Alpo ”Aikka” Hakala on kuollut. Teddy & The Tigers -yhtyeen Facebook -sivulla julkaistiin sunnuntaiaamuna päivitys:

”Huomenta Ystävät! Alpo ”Aikka” Hakala nukkui pois vaikean sairauden murtamana lauantaina 10.4. Alpon läheiset olivat Mestaria saattamassa. Tähti löysi tähtensä.”

Ja tähti Hakala tosiaan oli.

1970-luvun lopun Suomessa ei ollut yhtään lasta tai nuorta tai vähän varttuneempaakin musiikinharrastajaa, jolla ei olisi ollut mielipidettä 1950-luvun rock’n’rollista ja rockabillystä ammentaneesta ”diinarimuodista”. Iso osa heittäytyi mukaan, pojat kampasivat tukkansa Suavella ja tytöt pukeutuivat kellohameisiin.

Laulaja ja kitaristi Aikka Hakala, rumpali Pauli Martikainen ja basisti Antti-Pekka Niemi kuvattuna elokuussa 1978.

Ilmiön soundtrackina soi 1950-luvun alkuperäinen, ensimmäisen aallon rock`n`roll Buddy Hollystä Eddie Cochraniin ja muihin nuorena kuolleisiin mestareihin, mutta kansainvälisen ilmiön livemusiikin nälkää tyydytettiin aikalaisbändeillä. Englannista tulivat Matchbox ja Crazy Cavan and His Rhythm Rockers – ja Suomesta ennen kaikkea Teddy & The Tigers.

Keravalaisesta Teddy & The Tigersista tuli yhtenäiskulttuuria eläneessä Suomessa niin suosittu, että bändin esikoislevyn Boppin’ (1978) ostettiin tai äänitettiin kasetille monessa sellaisessakin kodissa, jossa kukaan ei käyttänyt hiusrasvaa.

Vain 20-vuotias Hakala tempaistiin bändin laulaja-kitaristina, Teddy Guitar -keulakuvana sellaiseen pyöritykseen, josta hän tuskin osasi unelmoidakaan. Äkkiä hän oli samalla viikolla molempien nuorisomusiikkilehtien, Suosikin ja Helpin kansikuvapoika. Keikkasuosiossa Teddy & Tigers ylitti jopa Hurriganesin, joka oli ollut vuosia Suomen ykkösbändi.

Näin Alpo ”Aikka” Hakala poseerasi vuonna 1979.

Ja keikoilla fanien huomio kiinnittyi ennen kaikkea Hakalaan, karismaattiseen nuoreen mieheen, jonka esiintymisessä näkyi rockin ikiaikaista oman ujouden ja ulkopuolisuuden tunteen voittamiseen vimmaa.

Sitä oli helppo ihailla, siihen oli helppo samastua.

Mutta niin ikuista kuin 1950-luvun rockin energia onkin, teini-ilmiöt syttyvät ja sammuvat nopeasti. Myös Teddy & The Tigersin suosio hiipui. Yhtye julkaisi neljä albumia lyhyessä ajassa ja hajosi jo vuonna 1980.

Aikka Hakalan musiikillisesta urasta oli ehkä nähty jo tuolloin suurelle yleisölle mieleen jäävin vaihe, mutta hän itse koki olevansa vasta pitkän tien alussa.

Niin hän olikin: 1950-luvun rock’n’rollista hän ammensi heti Tigersin jälkeen yhtyeissä Lonestars ja Falcons. 1980-luvun puolivälissä hän perusti yhtyeen Bad Sign, jonka Tigersia raaempi rhythm & blues -poljento toi Hakalalle hyväksynnän niiltäkin epäilijöiltä, jotka olivat pitäneet häntä vain teiniyleisön tähdenlentona.

Bad Sign teki viisi albumia ja satoja keikkoja. Bändi saavutti tukevan kulttisuosion, mutta jäi 1980-luvun puolivälin suomirock-huuman keskellä Dingon ja kumppanien varjoon.

Teddy Guitar -lempinimellä tunnettu Aikka Hakala oli todellsen fanihysterian kohteena yhtyeen menestysvuosina.

Myöhemmin Hakala julkaisi soololevyn, viritteli lyhyet comebackit sekä Teddy & The Tigersille että Bad Signille.

Musiikinteko kuitenkin loppui keväällä 2013, kun Hakala sai aivoinfarktin.

– Tiistaina hänen luonaan oli käynyt joku kylässä, ja kaikki oli ollut kunnossa. Perjantaina hänet oli löydetty huoneistostaan tajuttomana. Liuotushoitoa ei enää voinut aloittaa, Ilkka Noranta, Teddy & The Tigersin entinen roudari ja Hakalan ystävä kuvaili Kodin kuvalehden haastattelussa maaliskuussa.

Hakala menetti puhekykynsä. Hän vietti elämänsä kahdeksan viimeistä vuotta laitoshoidossa.

Hän oli kuollessaan 63-vuotias.

Aikka Hakala vuonna 2001.

Hakalan perintö elää Suomessa paitsi 1950-luvulta ammentavan amerikkalaisen juurimusiikin harrastajien keskuudessa, myös kiitollisuutena Eppu Normaalin, Popedan, J. Karjalaisen, Yön sekä Hassisen koneen ja Sielun veljien 1980-luvun suomirock-levytysten ystävien parissa: ilman Teddy & The Tigersin ensimmäisen levyn tuomaa taloudellista menestystä tamperelainen Poko Rekords ei olisi saanut niin lentävää lähtöä kuin sai.

Vaikka Poko tunnetaan nimenomaan suomirockin jättiläisten julkaisijana, yhtiön ensimmäinen julkaisu oli Teddy & The Tigersin Boppin’. Se mahdollisti monien muidenkin mestariteosten julkaisemisen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?