Vuosi terveiden kirjoissa - Musiikki - Ilta-Sanomat

Saman aikaa, jonka muu maailma on kärvistellyt koronan kurimuksessa, Lasse Mellberg, 43, on voinut paremmin kuin moneen vuoteen. Uuden energiansa hän purkaa musiikin tekemiseen.­

Vuosi terveiden kirjoissa

The Voice of Finlandin tähtivalmentaja Lasse Mellberg, eli Redrama, ehti jo ajatella, ettei hän koskaan paranisi piinaavasta sairaudesta.


31.3. 6:45

Lasse Mellberg, 43, oli juuri saanut terveen paperit, kun korona alkoi. Maailmanlaajuiseen kipuun ja kärsimykseen oli vaikea suhtautua, kun itsellä oli hyvä olla ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Siitä tuli huono omatunto.

– Mulla oli takana helvetti, ja juuri kun voin paremmin, tuli korona. Iski kollektiivinen huoli, mutta en suostunut siihen, että mun pitäisi taas kärsiä.

Mellberg, artistinimeltään Redrama, vietti hiljaiseloa musiikkiurallaan nelisen vuotta. Siihen on kaksi syytä: oman terveyden romahtaminen ja se, ettei hänen ajatusmaailmansa musiikinteosta enää kohdannut levy-yhtiön tavoitteiden kanssa. Yhdessä ne veivät luovuuden mennessään. Viimeisen vuoden ajan Mellberg on ollut terve ja ammatillisesti oman itsensä herra, eikä biisien tuloa voi estää.

– Musiikkibisnes on mennyt siihen, että yritetään tehdä pelkästään sata varmoja hittejä, eikä mitään muuta. Voin kertoa, että se tappaa kaiken luovuuden, Mellberg pohtii.

Vuosi sitten hän yllätti itsensä ikävöimästä aikaa, jolloin levy oli kokonaisuus, artistin ajankuva, hyvine ja huonoine biiseineen. Aikaa, jolloin kyse ei ollut yksinomaan albumin parhaasta biisistä, vaan prosessista, jolla on alku ja loppu. Siitä kaipuusta syntyi oma yhtiö, joka kantaa nimeä Non-Genre.

Enää Redraman musiikin takaa ei löydy laskelmointia ja loputonta pilkunviilausta. Enää hän ei mene studioon vääntämään hittiä rautalangasta, vaan uudet biisit syntyvät tarpeesta sanoa jotain ja jokainen sanoma ansaitsee mahdollisuuden tulla julkaistuksi.

– Kun lähdin levy-yhtiöstä, opin laskemaan rimaani, joka puolestaan ruokki luovuuttani. Nyt kirjoitan kyseenalaistamatta yhtäkään sanaa. Pääsin vuosi sitten takaisin siihen, miten aloin tekemään musaa 13-vuotiaana.

Redrama keikkaili ahkerasti jo vuonna 2004. Viime aikoina hän on päässyt pitkästä aikaa kiinni siihen musiikinteon tapaan, josta hänen uransa sai alkunsa.­

Artistin uusi kappale Million flaws näkee päivänvalon perjantaina, kun Redrama esittää sen The Voice of Finlandin suorassa lähetyksessä. On hän siellä esiintynyt ennenkin, mutta nyt tuntuu, kuin kerta olisi ensimmäinen.

– Jännittää ihan helvetisti. Aina jännittää, mutta nyt jännittää erityisen paljon.

Mellberg on istunut The Voice of Finlandin punaisella penkillä peräti seitsemän tuotantokautta. Sairastelustaan huolimatta hän lähti mukaan aina uudelleen.

– Se on tosi koukuttavaa. Siellä on hyvä olla.

Mellberg on tähtivalmentajapestinsä myötä yksi onnekkaista. Toisin kuin monella muulla keikkailevalla artistilla, hänellä on korona-aikana töitä. Siitäkin on huono omatunto. Huoli omasta alasta on aito.

– Me valmentajat ollaan siinä mielessä tosi onnekkaita. Välillä on ollut huono omatunto siitä, että mulla on töitä, kun muilla ei ole.

Eikä nyt puhuta pelkästään tilanteen taloudellisesta puolesta. Tv-ohjelmanteon tuoma sosiaalinen pääoma on Mellbergille poikkeusajan kovinta valuuttaa.

Parasta tähtivalmentajan pestissä on se, kun pääsee todistamaan, kuinka laulaja yllättyy omasta osaamisestaan, Redrama kertoo.­

Mellbergin terveys alkoi reistailla joskus viidennen tuotantokauden paikkeilla. Ensin tuli unettomuutta, sitten pahoinvointia. Hermosto keksi uuden oikun harva se päivä.

– Tajusin pian, että jotain on vakavasti pielessä, mutta mitään ei löytynyt.

Kuvausten lomassa Mellberg juoksi vastaanotolta toiselle ja haki apua kaikkialta mistä keksi. Fyysisen kipuilun rinnalle tuli psyykkisiä oireita, mutta siinä vaiheessa oli jo liian vaikea tunnistaa, mikä oli syy ja mikä oli seuraus.

– Opin vasta ton sairauden kautta kuinka kytköksissä kaikki on toisiinsa.

Vuonna 2017 Mellbergille diagnosoitiin vaikea masennus, mutta Mellberg tiesi, että kyse on jostain muustakin. Hän kaipasi vastauksia niin kipeästi, että lääkärit alkoivat lopulta käännyttää häntä odotusaulasta ulos, kun mitään ei ollut enää testattavissa. Paitsi borrelioosi.

Mellberg ei muista punkkia. Ei punaista rinkulaa iholla.

Saaristo on pahinta punkkialuetta, mutta siitä borrelioosin sairastanut Lasse Mellberg ei suostu luopumaan. –Se on mun sielunmaisema ja mun dna:ta.­

Suomessa tutkittu borrelioositesti oli negatiivinen, mutta seuraavat näytteet lähetettiin tutkittavaksi Saksaan. Elokuussa 2018 Mellberg sai kuulla, että hänen kehossaan jyllää borreliainfektio, eli Lymen tauti, joka on edennyt keskushermostoon saakka. Saksalaisen erikoislääkärin mukaan tauti oli saattanut kyteä miehessä jopa kymmenen vuotta.

Mellbergin mukaan Lymen tauti on sairautena väliinputoaja, jonka ympäriltä löytyy kahta koulukuntaa. Joidenkin mielestä koko tautia ei ole edes olemassa, on vain akuutti borrelioosi, joka hoidetaan suit sait antibiooteilla. Toisten mukaan taudin voi taltuttaa niin sanottujen luontaishoitojen avulla. Koetut oireet ovat kuitenkin aina todellisia ja potilaalle on hankalaa, jos jää kahden esitetyn todellisuuden väliin.

 Niihin vuosiin mahtui monta hetkeä, kun ei oikeasti jaksanut. Silloin piti pitää semmoisia toivottomuuspäiviä, jolloin antoi epätoivon ja itkun tulla.

Samasta syystä sairaudesta oli vaikea löytää luotettavaa tietoa. Lopulta Mellberg päätyi kolmen viikon mittaiselle sairaalajaksolle Frankfurtin kupeessa sijaitsevalle klinikalle. Aggressiivinen hoito löi Mellbergin ensin kuukaudeksi kanveesiin, jonka jälkeen kroppa alkoi hiljalleen palautua. Tammikuussa 2020 hänet todettiin täysin terveeksi. Neljän vuoden mittainen sairastelukierre oli vihdoin ohi.

– Niihin vuosiin mahtui monta hetkeä, kun ei oikeasti jaksanut. Silloin piti pitää semmoisia toivottomuuspäiviä, jolloin antoi epätoivon ja itkun tulla. Sen jälkeen jaksoi taas tsempata.

Mellberg ei voi riittävästi korostaa, kuinka suuressa roolissa hänen entinen puolisonsa Katri Mutikainen, 25, oli hänen toipumisensa kannalta.

– Hän oli korvaamaton apu ja tuki, en olisi selvinnyt ilman häntä.

Mellberg kertoo olevansa erityisherkkä. Se tarkoittaa sitä, että hän aistii lyhyessä ajassa enemmän kuin muut. –Siinä mielessä en ole helpoimmasta päästä. Olen kävelevä vuoristorata.­

Mellbergin ja Mutikaisen kolmen ja puolen vuoden mittainen parisuhde päätyi eroon viime marraskuussa. Mellberg haluaa painottaa, ettei erolla ollut mitään tekemistä hänen tervehtymisensä kanssa. Pariskunta piti vuosien ajan tiukasti huolta siitä, ettei rakkaussuhde päässyt lipsahtamaan hoitosuhteen puolelle.

– Mä pidin sitä tosi tärkeänä, ettei Katri alkanut luopua omista jutuistaan sen takia, etten mä päässyt ylös sohvalta.

Ja mahtuihan vuosiin paljon hyviäkin aikoja. Lymen tauti on siitä erikoinen, että se antaa kantajansa nauttia elämästään hetken aikaa täysin rinnoin, kunnes iskee yhtäkkiä samalla voimalla takaisin. Hyvinä aikoina ex-pari matkusti Lapissa tai Meksikossa ja unohti koko sairauden.

Pitkä parisuhde, ero ja sen tuoma elämänmuutos kuuluvat myös Mellbergin uudessa musiikissa. Perjantaina julkaistava kappale ei kuitenkaan ole erobiisi.

– Mutta on tulossa musiikkia, joka kumpuaa siitä paikasta, jossa joutui luopumaan.

Vaikka Mellberg puhuu luopumisesta, erossa ei ollut jättäjiä ja jätettyjä, vaan kahden aikuisen yhteinen päätös. Halusimme eri asioita, hän sanoo. Mellbergin mukaan 18 vuoden ikäerolla ei ollut osuutta eroon.

– Katri on aivan liian viisas ollakseen sen ikäinen. Itse olin aivan puupää vielä tuossa iässä.

Vaikka pariskunta erosi ystävinä, Mellbergin talveen on mahtunut paljon surua, yksinäisyyttä ja pettymystä.

– Ja syyllisyyttä siitä, että toinen antoi niin paljon. Vaikka Katri sanoi jo suhteen aikana, että älä vaan luule olevasi mulle jotain velkaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?