Muusikko ja säveltäjä Pentti Lasanen on kuollut

Jazzmuusikko ja säveltäjä Pentti Lasanen on kuollut. Hän teki musiikkia lukuisiin elokuviin ja lauloi Four Cats -yhtyeessä. Lasasen poismenosta kertoi STT:lle Seppo Hovi.

Pentti Lasanen kuvattuna vuonna 2016.

13.3.2021 13:53 | Päivitetty 13.3.2021 14:11

Muusikko Pentti Lasanen on kuollut, kertoo STT. Vuonna 1936 syntynyt Lasanen oli menehtyessään 84-vuotias.

Kotkasta kotoisin ollut Lasanen teki pitkän uran jazzmusiikin parissa. Hänet tunnettiin etenkin Four Cats -yhtyeestä, jossa hän vaikutti yhdessä Kai Lindin, Esa Niemisen ja Timo Turpeisen kanssa. Aiemmin yhtyeeseen kuuluivat myös muun muassa Esa Laukka ja Kai Ruohonen.

Lasanen oli yksi vuonna 1958 perustetun lauluyhtyeen perustajajäsenistä.

Martti Metsäketo, Pentti Lasanen, Esa Nieminen, Kai Lind ja Maria Lund vuonna 2012.

Lasanen osallistui pitkän uransa aikana Suomen euroviisukarsintoihin ja hänet palkittiin muun muassa Jussi-palkinnolla elokuvista Onnelliset leikit ja Vaaksa vaaraa. Lasanen teki urallaan musiikkia lukuisiin elokuviin.

Lasanen oli itseoppinut muusikko, joka soitti myös Ronnie Krackin yhtyeessä, Radion tanssiorkesterissa ja Rauno Lehtisen yhtyeessä. Lasanen oli myös yksi Suomen käytetyimmistä studiomuusikoista.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?