Popedan rumpali Lacu Lahtinen joutui laittamaan arvokkaat tavaransa myyntiin: ”Yli vuoden työttömyys vähän rassaa taloutta”

Fanit riensivät tukemaan muusikkoa, joka joutui turvautumaan lohduttomaan ratkaisuun.

Popedan 40-vuotisjuhlakonsertti Helsingissä vuonna 2017.

11.3.2021 18:33

Korona-aika on jo vuoden ajan kurittanut rankalla otteella muun muassa musiikki- ja tapahtuma-alaa, eikä helpotusta ole näkyvissä.

Keikkakalenterin ammottaessa tyhjyyttään Popeda-yhtyeen rumpali Kari "Lacu" Lahtinen on joutunut laittamaan keikkavarusteensa ja rumpusettinsä myyntiin.

Lahtinen julkaisi Facebook-tilillään myynti-ilmoituksen ja kertoi samalla taloudellisesta tilanteestaan.

– No nyt ei auta enää mikään, keikkasetti myyntiin, Hanoi Rocks -yhtyeestäkin tuttu rumpari kirjoitti päivityksessään.

– Yli vuoden työttömyys vähän rassaa taloutta, hän perusti päätöstään faneille, joita tilanne harmitti suuresti.

Lahtinen pyytää keikkasetistään yhteensä 12 000 euroa.

Päivitys täyttyi fanien kannustavista viesteistä. Fanit ryhtyivät jo pohtimaan keinoja muusikon auttamiseksi, jotta hänen ei tarvitsisi luopua soittimistaan.

– Eiköhän laiteta Popeda-ryhmään keräys pystyyn. Kerätään se hinta ja Lacu saa pitää rummut, eräs faneista ehdotti.

– Ideariihi pystyyn porukalla. Tässähän ei tarvitse kuin esim. 1 200 fania, jotka kaikki laittaa satasen kiinni, niin ”ostetaan” toi satsi Laculta, komppasi toinen.

– Jos tähän saisi jonkun kampanjan pystyyn, niin ehdottomasti mukana! Tää on jotenkin niin järkyttävää, miten ahdingolle muusikot on ajettu tässä tilanteessa.

– Todella ikävä tilanne, että arvostettu ja noin merkittävän suomalaisen yhtyeen muusikko joutuu laittamaan soittimistaan myynti-ilmoituksen. Tuo setti on niin legendaarinen ja persoonallinen, että mielikuvittelen myös jo muutaman sijoittaja-keräilijänkin arvottavan noita.

– Voi että. Toivotaan että tämä hemmetin tilanne paranee.

Korona vei Popedan kesäfestivaalit ja klubikiertueen.

Popeda-yhtyeen nokkamies Pate Mustajärvi avautui hiljattain Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä tapahtuma-alan ahdingosta ja sen vaikutuksista hänen toimintaansa. Mustajärvi kertoi, että hänen oma Ikurin Turpiini -yhtiönsä on saanut ”aivan perkeleesti takkiin” ja olleensa käytännössä työttömänä viime syyskuusta alkaen.

Samalla Mustajärvi korosti kaikesta huolimatta pärjäävänsä itse.

– Enemmän mua huolettaa nuo ääni- ja valomiehet, autokuskit, ravintoloiden portsarit ja niin poispäin. Hehän tässä kusessa ovat, Mustajärvi sanoi Yrittäjä-lehdessä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?