Remu Aaltoselle myönnettiin taiteilijaeläke – kritisoi kovin sanoin HS:lle eläkkeen myöntänyttä tahoa

Taiteilijaeläke myönnettiin tänä vuonna 63 henkilölle. Hakijoita oli 553.

Remu Aaltonen tunnetaan parhaiten Hurriganes-yhtyeen keulakuvana. Hän on tehnyt esiintyvänä muusikkona arviolta 4 500 keikkaa.

10.3.2021 17:04

Taiteen edistämiskeskus Taike on myöntänyt Hurriganes-yhtyeen keulahahmona tunnettu Henry ”Remu” Aaltoselle, 73, taiteilijaeläkkeen.

Aaltonen kertoo Helsingin Sanomille hakeneensa eläkettä useaan kertaan ja ihmetelleensä, miksei ole saanut sitä aikaisemmin.

– Ei kukaan oo tehnyt Suomen musiikin eteen niin paljon ku minä, Aaltonen sanoo HS:lle.

Aaltosen mielestä eläkettä on myönnetty aiempina vuosina väärille ihmisille.

– Se ideahan on helvetin hyvä mutta se miten ne sitä toteuttaa. Oon ihmetelly, että miten ne kehtaa, Aaltonen sanoo lehdelle ja lisää olevansa tyytyväinen, että sai vihdoin myöntävän päätöksen.

– Onhan se hyvä et mä sain sen kumminki, ettei tarvi alkaa sotimaan niiden kanssa.

Aaltonen tunnetaan erityisesti vuonna 1971 perustetun Hurriganes-yhtyeen laulaja-rumpalina ja keulakuvana. Ura rock-muusikkona alkoi kuitenkin jo 1960-luvulla.

Aaltonen on tehnyt elämänsä varrella esiintyvänä muusikkona arviolta noin 4 500 keikkaa. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2018 soitettuaan viimeisen keikkansa Helsingin jäähallissa.

Remu Aaltonen soitti vuonna 2018 viimeisen keikkansa Helsingin jäähallissa.

Taiken myöntämät ylimääräiset taiteilijaeläkkeet perustuvat lakiin ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä. Eläkkeen saajan tulee olla vähintään 60-vuotias ansioitunut taiteilija. Taike pyysi eläkehakemuksista lausunnon valtion taidetoimikunnilta, jotka arvioivat ja vertailivat hakijoiden taiteellista toimintaa.

Yhteensä Taike myönsi taiteilijaeläkkeitä tänä vuonna 63 hakijalle, joista 23 on naisia ja 40 miehiä. Hakijoita oli yhteensä 552.

Eläkkeitä on jaettavissa vuosittain yhteensä 51 täyttä eläkettä vastaava määrä. Taiteilijaeläkkeet jaetaan täytenä eläkkeenä tai osaeläkkeenä. Eläkkeen suuruuteen vaikuttavat hakijan eläke- ja muut pysyvät tulot kansaneläketuloa lukuun ottamatta.

Täyden taiteilijaeläkkeen suuruus on 1.1.2020 alkaen 1 380,38 euroa kuukaudessa. Osaeläke on siitä puolet, 690,19 euroa. Eläke on veronalaista tuloa.

Taike on jakanut taiteilijaeläkkeitä vuodesta 2016 alkaen. Aikaisemmin eläkepäätöksen teki opetus- ja kulttuuriministeriö.

Taiteilijaeläkkeen maksaa Keva. Taiteilijaeläkettä maksetaan kuukausittain runsaalle tuhannelle taiteilijalle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?