Unkarin euroviisutähti on kuollut 29-vuotiaana

Euroviisuissakin Unkaria edustanut metalliyhtye AWS:n laulaja Örs Siklósi on kuollut.

Örs Siklósi tunnettiin AWS-yhtyeen solistina.

6.2.2021 16:08

Unkarilaislaulaja Örs Siklósi on kuollut vain 29-vuotiaana, euroviisujen virallinen sivusto vahvistaa.

Siklósi ja hänen yhtyeensä AWS edustivat kotimaataan Unkaria euroviisuissa vuonna 2018.

Yhtye kirjoittaa Instagramissa, että Siklósilla diagnosoitiin leukemia viime kesäkuussa.

Örs Siklósi kuvattuna viisulavalla vuonna 2018.

Siklósi kertoi sairaudestaan julkisuudessa tammikuussa ja hänen oli tarkoitus julkaista tänä keväänä soololevy. AWS-yhtyeen oli tarkoitus palata keikkalavoille ensi syksynä.

– Örs oli hyväsydäminen työtoveri ja ystävä. Hän oli inspiroiva henkilö, johon pystyi aina luottamaan. Hän oli ihmeellinen, yhtye kirjoittaa tiedotteessa.

– Olimme hyvin onnekkaita, että hän oli osa elämäämme. Tulemme kaipaamaan Örsia, mutta hän on läsnä elämässämme jokaisena päivänä.

AWS-yhtye kilpaili viisuissa vuonna 2018 kappaleella Viszlát Nyár (suom. Näkemiin, kesä) , joka oli Örs Siklósin sanoittama. Laulaja kertoi kirjoittaneen kappaleen kuolleelle isälleen. AWS pääsi kappaleella viisufinaaliin.

Jos video ei näy selaimellasi, niin katso se tästä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?