Kielitaidoton Lisa, 14, lähetettiin vieraaseen maahan, jossa odotti karu todellisuus – dokumentti paljastaa Blackpink-yhtyeen menestyksen kääntöpuolen - Musiikki - Ilta-Sanomat

Kielitaidoton Lisa, 14, lähetettiin vieraaseen maahan, jossa odotti karu todellisuus – dokumentti paljastaa Blackpink-yhtyeen menestyksen kääntöpuolen

Netflixin uutuusdokumentti avaa Blackpink-yhtyeen tarinaa ja eteläkorealaista viihdeteollisuutta.

Jisoo (vas.), Jennie, Lisa ja Rosé muodostavat Blackpink-yhtyeen.­

16.10. 8:15

– Kukaan meistä ei osannut odottaa tätä.

Näillä sanoilla eteläkorealaisen Blackpink-tyttöbändin jäsenet ja heidän taustajoukkonsa luonnehtivat suosiotaan Netflixin uunituoreessa dokumentissa.

Neljän nuoren naisen Jisoon, 25, Jennien, 24, Rosén, 23 , ja Lisan, 23, muodostama popyhtye Blackpink singahti raketin lailla listaykköseksi heti ensimmäisellä singlellään vupnna 2016. Vain muutamassa vuodessa yhtye on saavuttanut lähes kaiken, mistä nuoret poptähdet voivat vain unelmoida.

Yhtye on rikkonut YouTube-ennätyksiä, tehnyt kappaleita Lady Gagan ja Selena Gomezin kaltaisten maailmantähtien kanssa ja esiintynyt maailmankiertueella loppuunmyydyille areenoille.

Mikä ihme on Blackpink? Tähän kysymykseen haetaan vastausta Netflixin Blackpink: Light Up the Sky -dokumentissa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan voisi sanoa, että Blackpink on korealaisen viihdejätin YG Entertainmentin luoma tyttöbändi. Se luonnehdinta ei vastaa kuitenkaan koko totuutta. Blackpink ei ole pelkkä yhtye, se on ilmiö.

Jos 90-luvulla brittiläinen Spice Girls villitsi teinityttöjä Girl Power -asenteellaan ja tarttuvilla biiseillään, vuonna 2020 tyttöbändien kruunaamaton kuningatar on etelä-korealainen Blackpink.

Fanit ympäri maailmaa – tai Blinkit, kuten yhtyeen faneja kutsutaan – seuraavat herkeämättä yhtyeen naisten elämää asuvalinnoista lähtien. Blackpinkin nimellä myydään Etelä-Koreassa kaikkea mahdollista älypuhelimista lähtien.

– Olen hyvin ylpeä siitä, mitä olemme luoneet Blackpinkinä. Meistä tuli jotain, mitä emme edes uskoneet mahdolliseksi, Jennie sanoo.

Blackpink on valloittanut fanien sydämet ympäri maailmaa. 2019 yhtye teki historiaa esiintymällä ensimmäisenä korealaisena yhtyeenä Coachella-musiikkifestivaaleilla.­

Käsittämättömästä suosiosta huolimatta Blackpink on säilyttänyt salamyhkäisyytensä, sillä yhtyeen laulajien elämästä tiedetään julkisuudessa varsin vähän.

Blackpink: Light Up the Sky -dokumentti tarjoaakin ainutlaatuisen kurkistuksen nuorten naisten elämään ja korealaiseen musiikkibisnekseen.

Korealaisen tähtitehtaan kasvatit

Eteläkorealaisen musiikkibisneksen raadollisuudesta on puhuttu julkisuudessa viime vuosina paljon. Nuorten artistien kohtelu ja heihin kohdistuvat paineet nousivat otsikoihin todenteolla, kun suositun SHINee -poikabändin jäsen Kim Jong-hyu teki itsemurhan vuonna 2017.

Vuonna 2019 suosittu korealainen poptähti ja näyttelijä Sulli teki itsemurhan 25-vuotiaana. Vain kuusi viikkoa myöhemmin tunnettu 28-vuotias poptähti ja näyttelijä Goo Hara riisti oman henkensä.

Molemmat tähdet olivat joutuneet kestämään rajua häirintää sosiaalisessa mediassa kuolemaansa edeltäneinä vuosina.

Kesäkuussa TST-poikabändin jäsen Yohan kuoli vain 28-vuotiaana.

Netflixin dokumentissa avataan korealaisen popmusiikin takana pyörivää valtavaa koneistoa, joka on luonut myös Blackpink-yhtyeen.

Dokumentissa Jisoo, Jennie, Rosé ja Lisa puhuvat avoimesti uransa alkutaipaleesta ja uhrauksista, joita he ovat joutuneet tekemään.

Viihdejätit, kuten YG Entertainment, ottavat listoilleen lupaavia nuoria, joista ryhdytään kouluttamaan poptähtiä. Jotkut aloittavat harjoittelun poptähdeksi jo 11-vuotiaina. He varttuvat ja kasvavat yhteisössä, jossa arki koostuu laulu- ja tanssitreeneistä.

Peli on raakaa, sillä kaikista ei tule suuria tähtiä, vaikka menestyksen eteen olisi vuodatettu verta, hikeä ja kyyneliä.

– Asuimme yhdessä. Se oli kuin sisäoppilaitos, jossa harjoitellaan, Blackpink-yhtyeen jäsenet kuvailevat dokumentissa.

Yhtyeen kuopus, 23-vuotias Lisa, muutti poptähtiä luovaan ”sisäoppilaitokseen” 14-vuotiaana. Thaimaalainen Lisa oli niittänyt kotimaassaan menestystä tanssikisoissa ja päätyi YG Entertainmentin koe-esiintymiseen.

Hän päihitti 4 000 muuta poptähden urasta unelmoivaa nuorta. Tytölle ilmoitettiin, että hänen pitäisi muuttaa Koreaan, jos hän olisi tosissaan kiinnostunut musiikkiurasta.

Niinpä Lisa pakkasi tavaransa, lopetti koulunkäynnin ja lähti pois kotoa. Kielitaidoton tyttö joutui harjoitusleirille, jossa kukaan muu ei osannut puhua englantia.

– Olin 14-vuotias. Aivan lapsi. En puhunut sanaakaan koreaa, Lisa muistelee Netflixin dokumentissa.

Thaimaalainen Lisa muutti Koreaan 14-vuotiaana. Kuvassa Lisa vuonna 2018 New Yorkin muotiviikoilla.­

Australiassa syntyneen ja kasvaneen Rosén tarina on samankaltainen. Isä näki ilmoituksen, jossa kerrottiin levy-yhtiön järjestävän koe-esiintymiset Australiassa ja kannusti tytärtään koettamaan onneaan.

– Olin 16-vuotias. Minulle soitettiin, että voisinko lentää Koreaan kahden kuukauden päästä. Sitten koko elämäni muuttui. Jätin koulun kesken, Rosé muistelee.

Millaista elämä levy-yhtiön harjoittelijana sitten on? Raskasta, Blackpinkin naiset tietävät.

– Kaikki mitä tein, oli väärin, Rosé sanoo ja kertoo soittaneensa itku kurkussa vanhemmilleen Australiaan useita kertoja ja valittaneen, kuinka vaikeaa elämä oli.

Rosé on kuvaillut eläneensä tuiki tavallista australialaisen teinitytön elämää. Elämä muuttui, kun hän osallistui YG Entertainmentin koekuvauksiin 16-vuotiaana.­

Nuoret asuvat yhdessä ja joka päivä käydään kolmella tai neljällä tanssi- ja laulutunnilla. Juominen, tupakointi ja tatuoinnit ovat ehdottomasti kiellettyjä.

– Saimme vapaapäivän joka toinen viikko ja harjoittelimme taas seuraavat 13 päivää, Rosé kuvailee.

– Siis 14 tuntia pelkkää harjoittelua päivässä, Jennie huomauttaa dokumentissa.

Blackpink-yhtye kuvailee harjoitusleirin sääntöjä tiukoiksi, mutta naiset eivät avaa sen tarkemmin, mitä kaikkea säännöt pitivät sisällään.

Vuonna 2019 Great Guys -yhtye valotti poptähtiä koskevia sääntöjä Insider-lehdelle antamassaan haastattelussa. Yhtye kertoi lehdelle, että heitä tähdeksi kouluttanut viihdeyhtiö valvoi kaikkea mahdollista heidän ruokavaliostaan lähtien.

Jäsenille saneltiin missä ja miten heidän pitäisi treenata, mitä syödä ja ketä he saavat tapailla.

Crayon Pop -yhtyeestä tunnettu laulaja Way kertoi lehdelle, että tanssiharjoituksissa tanssitaan 4 kg painot jaloissa, jotta tanssi näyttäisi varsinaisissa esityksissä mahdollisimman vaivattomalta.

Insider huomautti artikkelissaan, että eteläkorealaiset poptähdet harvemmin seurustelevat ainakaan julkisesti, sillä parisuhteen pelätään karkottavan fanit.

– En saanut tavata perhettäni tai ystäviäni. Minä ja muut ryhmässäni olleet tytöt asuimme kahden makuuhuoneen asunnossa. Levy-yhtiö otti puhelimemme, emmekä saaneet tavata edes kaikista läheisimpiä perheenjäseniämme, Way kertoi lehdelle 2019.

Elämä muuttui yhdessä yössä

Blackpink-dokumentissa kuvaillaan, kuinka joka kuukauden lopussa nuoret esittivät soolo- ja ryhmäkappaleen koreografioineen levy-yhtiön pomoille ja tuottajille. Tytöille annettiin esityksistä arvosanat, kuten tavallisissakin kouluissa.

Heikoimmin suoriutuneet karsittiin pois.

– Muistan, että jouduin lähettämään jonkun ystävistäni kotiin joka kuukausi, koska heidät eliminoitiin kokeissa, Jennie muistelee.

–Kun saa kuulla päin naamaa, ettei ole hyvä, ja yrittää samalla pitää kaiken koossa, se on todella tylyä, Jennie muistelee dokumentissa aikaansa harjoittelijana.­

Jisoo sanoo olevansa onnellisessa asemassa, sillä hän aloitti harjoittelun vanhempana kuin muut ja oli saanut elää tavallista teinitytön elämää.

– Pidän sitä nyt siunauksena, hän huomauttaa.

Blackpink julkaisi ensimmäisen singlensä vuonna 2016. Sen jälkeen yhtye on tahkonnut hittejä toisensa perään.­

Joka kuukausi tytöt jaettiin uusiin harjoitteluryhmiin. Jisoo, Jennie, Rosé ja Lisa päätyivät samaan ryhmään ja heillä synkkasi heti. Näin syntyi Blackpink.

– Yleensä joku haluaa laulaa enemmän tai haluaa olla keskellä. Ryhmissä on aina pieniä tappeluita. Mutta meidän kesken oli selvää, mitä teimme, Jennie muistelee dokumentissa.

Reilun viiden vuoden harjoittelun jälkeen Blackpink oli valmis tekemään debyyttinsä vuonna 2016. YG Entertainment oli vaitonainen uudesta odotetusta ryhmästään ja kiinnostus Blackpinkiä kohtaan oli valtava.

Kaksi viikkoa debyyttinsä jälkeen yhtyeen ensimmäinen kappale Whistle kiilasi listaykköseksi.

– Kun olin harjoittelija, kukaan ei tiennyt minusta. Mutta Blackpinkin debyytin jälkeen kaikki seurasivat minua, minne vain meninkin. En tiennyt, että meistä tulisi näin kuuluisia, Lisa sanoo.

Nyt Blackpink on maailman menestynein etelä-korealainen tyttöbändi ja yhtye on rikkonut miltei kaikki mahdolliset ennätykset. Heinäkuussa uutisoitiin yhtyeen How You Like That -musiikkivideon keränneen ilmestymispäivänään peräti 86,3 miljoonaa katselukertaa. Nyt katselukertoja on 586 miljoonaa.

Jos video ei näy selaimellasi, niin katso se tästä.

Jennie sanoo Netflixin dokumentissa, että jälkeenpäin ajateltuna kaikki harjoittelulle uhratut vuodet olivat sen arvoisia, mutta yhtä asiaa hän katuu.

– Olisin halunnut asia kotona18-19-vuotiaaksi. Moni saa paljon muistoja lukiossa. En ikinä saanut sitä.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan Blackpinkille? Sitä eivät parikymppiset poptähdet vielä osaa sanoa, mutta toistaiseksi he aikovat ottaa kaiken ilon irti musiikin tekemisestä.

– Ei ole väliä, vanhenemmeko ja korvaako meidät nuorempi sukupolvi. Kunhan joku jossain puhuu yhä meistä. He muistavat silti yhä, miten kirkkaina me loistimme, Lisa sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?