Muusikko Eddie Van Halen on kuollut - Musiikki - Ilta-Sanomat

Muusikko Eddie Van Halen on kuollut

Amerikkalaisen Van Halen -yhtyeen perustaja Eddie Van Halen on kuollut pitkän sairauden uuvuttamana, vahvistaa kitaristin poika.

6.10.2020 22:45

Muusikko Eddie Van Halen on kuollut 65 vuoden iässä. TMZ-sivuston mukaan legendaarinen kitaristi menehtyi kurkkusyöpään, jota hän oli sairastanut jo yli vuosikymmenen.

Van Halenin tila heikkeni viime aikoina merkittävästi, minkä vuoksi hän joutui viettämään pitkiä jaksoja sairaalassa. Kurkkusyöpä oli levinnyt muualle kehoon.

Eddie Van Halen vuonna 2015.

Amerikkalaismedioiden mukaan Van Halen kuoli St. Johnin sairaalassa Kalifornian Santa Monicassa tänään tiistaina. Sairaalassa oli läsnä hänen vaimonsa Janie, hänen poikansa Wolfgang sekä hänen veljensä Alex, joka tunnetaan myös Van Halen -yhtyeen rumpalina.

Yhtyeen basistina vuodesta 2006 lähtien toiminut Van Halenin poika vahvistaa suru-uutisen Twitterissä.

– En voi uskoa, että minun täytyy kirjoittaa tämä, mutta isäni, Edward Lodwijk Van Halen, hävisi pitkän ja uuvuttavan taistelun syöpää vastaan tänä aamuna, Wolfgang Van Halen twittaa.

Twitter-kirjoituksessaan poika kertoo rakastavansa isäänsä ja sanoo, ettei usko koskaan selviävänsä täysin tämän menetyksestä.

– Hän oli paras isä, jota saatoin koskaan toivoa. Jokainen hetki, jonka sain jakaa hänen kanssaan lavalla ja lavan ulkopuolella oli lahja, Wolfgang Van Halen jatkaa.

Eddie ja hänen veljensä Alex Van Halen perustivat Van Halen -yhtyeen 1970-luvun alun Los Angelesissa. Bändin esikoisalbumi Van Halen julkaistiin vuonna 1978. Eddie Van Halenin kitarasooloa esikoisalbumin Eruption-kappaleessa pidetään yhtenä kaikkien aikojen mullistavimmista lajissaan.

Lue lisää: Kommentti: Syöpään kuollut Eddie Van Halen oli sähkökitaransoiton uudistaja – Tiluttajien kuningas muistetaan myös ilmaisesta soolosta Popin kuninkaalle

Musiikkimaailmassa on reagoitu tunteellisesti maineikkaan kitaristin poismenoon.

– Siunattu olkoon hänen kaunis, luova sydämensä. Rakastan sinua Eddie Van Halen, Los Angelesin poika ja oikea rokkari. Toivottavasti jammailet Jimin kanssa tänä iltana. Tee läpimurto toiselle puolelle veljeni, Red Hot Chili Peppersin basisti Flea kirjoittaa Twitterissä.

Myös Gene Simmons jakoi Twitter-tilillään uutisen Van Halenin kuolemasta.

– Sydämeni on murtunut. Eddie ei ollut vain kitarajumala, vaan aidosti kaunis sielu. Lepää rauhassa, Eddie!, Simmons twiittaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?