HS: Rockyhtyeiden manageri Seppo Vesterinen on kuollut - Musiikki - Ilta-Sanomat

HS: Rockyhtyeiden manageri Seppo Vesterinen on kuollut

Vesterinen kuoli pitkäaikaiseen sairauteen torstaina.

Seppo Vesterinen on kuollut. Kuvassa Vesterinen vuonna marraskuussa 2005.

3.4.2020 17:43

Pitkän ja kansainvälisen uran rockmusiikin parissa tehnyt tuottaja Seppo Vesterinen on kuollut, kertoo Helsingin Sanomat.

HS:n mukaan Vesterinen kuoli torstai-iltana sairaalassa Tammisaaressa pitkäaikaisen sairauden murtamana. Kuoleman vahvistaa lehdelle Vesterisen pitkäaikainen ystävä Vuokko Laakso.

Vesterinen oli kuollessaan 71-vuotias ja vietti viimeiset vuotensa maatilallaan Inkoon Fagervikissa.

Vesteristä pidetään yhtenä Suomen tärkeimmistä rockvaikuttajista. Vesterisen ura alkoi 1970-luvulla hänen toimiessaan Helsingin juhlaviikkojen tuottajana. Hänen alkuperäinen ideansa olivat myös Kaivopuiston konsertit, joista tuli lähtemätön osa Helsingin puistokonserttiperinnettä.

Seppo Vesterinen on kuollut. Kuvassa Vesterinen vuonna syyskuussa 2004.

1980-luvulla Vesterinen ryhtyi Hanoi Rocksin manageriksi ja teki töitä yhtyeen menestyksen eteen. Sitä kertyi, kunnes Hanoi Rocks hajosi 1985. Vesterisestä tuli tunnettu rockasiantuntija.

Myöhemmin Vesterinen toimi muun muassa The Rasmuksen sekä HIMin managerina, jotka ovat Hanoi Rockin tavoin kuuluvat Suomen merkittävimpiin ulkomailla menestyneisiin yhtyeisiin.

Tuottaja-manageri oli aktiivinen tekijä myöhempinä ikävuosinaankin. Vielä vuonna 2011 Vesterinen otti huomaansa lupaavan heviyhtye Reckless Loven.

Vesterinen on palkittu Vuoden manageriksi vuosina 2003 ja 2006. Vuonna 2005 Vesterinen palkittiin Helsingin kaupungin kulttuuripalkinnolla, jonka hän saapui noutamaan kesken HIMin Amerikan-kiertueen.

Vesterinen vaikutti myös teatteripuolella muun muassa Teatterikorkeakoulun esittävän taiteen tuottajakoulutuksen kurssinjohtajana. Vesterinen oli tuli tunnetuksi myös kukkaharrastuksestaan, kun hän toteutti Töölönlahden taidepuutahrat Helsingin kulttuurivuoden 2000 -ohjelmistoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?