Tällainen on uusi James Bond -tunnussävelmä, joka haukuttiin flopiksi jo ennen julkaisuaan – teinitähden tulkinta sai faneilta yksimielisen tuomion - Musiikki - Ilta-Sanomat

Tällainen on uusi James Bond -tunnussävelmä, joka haukuttiin flopiksi jo ennen julkaisuaan – teinitähden tulkinta sai faneilta yksimielisen tuomion

Billie Eilishin säveltämä ja sanoittava No Time To Die -kappale sai sosiaalisessa mediassa selkeän tuomion.

Billie Eilishin säveltämä ja sanoittava No Time To Die -kappale sai sosiaalisessa mediassa selkeän tuomion.

Julkaistu: 14.2. 9:27

Teinitähti Billie Eilishin, 18, No Time To Die -kappaletta hehkutetaan sosiaalisessa mediassa kaikkien aikojen parhaaksi James Bond -tunnussävelmäksi.

Tulevan 007 No Time To Die -elokuvan tunnuskappale julkaistiin Suomen aikaa torstain ja perjantain välisenä yönä. Poptähti Billie Eilishin, 18, tulkitsema kappale ehdittiin fanien toimesta tuomita flopiksi jo ennen julkaisuaan, mutta nyt ääni kellossa vaikuttaa muuttuneen.

Kappaleen julkaisun jälkeen sosiaalisessa mediassa alkoi kuhista, ja nyt lukuisat käyttäjät hehkuttavat Eilishin No Time To Die -kappaletta kaikkien aikojen parhaaksi James Bond -tunnussäveleksi. Sekä kappale itsessään että Eilishin tulkinta ovat keränneet runsaasti kehuja muun muassa viestipalvelu Twitterissä.

– Tämä on yksi parhaista James Bond -teemakappaleista vuosiin. Kuunnelkaa tämä, takaan teille kylmät väreet, eräs hehkutti.

– Minä sekä monet muut tuomitsimme Billie Eilishin naurettavaksi valinnaksi, mutta hyväksyn nyt tappioni. Herranjumala, olin väärässä, tunnusti puolestaan toinen.

– Tämä on mestariteos, enkä edes liioittele sanoessani näin. Billie Eilishin ääni on yhtä kuin James Bond, yksi Twitter-käyttäjistä kirjoitti kommentissaan.

– Nämä olivat elämäni lyhyimmät neljä minuuttia. Tarkoitan tämän kohteliaisuutena. Uskomatonta, eräs kirjoitti.

  • Voit kuunnella Billie Eilishin No Time To Die -kappaleen yllä olevalta videolta.

Monet Twitter-käyttäjät povasivat kommenteissaan Eilishille myös Oscar-palkintoa kappaleesta. Aiemmin parhaan alkuperäiskappaleen James Bond -kappaleella ovat viime vuosina voittaneet muun muassa Adele kappaleellaan Skyfall sekä Sam Smith Writings On The Wall -kappaleella.

– Piirsin juuri Billie Eilishille luonnoksen hänen tulevasta Oscar-gaalan puvustaan kuultuani tämän kappaleen, eräs kirjoitti.

– Kuulen tämän ensi vuonna Oscar-gaalassa, toinen komppasi.

Eilish on yksi tämän hetken suosituimmista artisteista.

Eilish on yksi tämän hetken suosituimmista artisteista.

Billie Eilishin valinnasta uuden James Bond -tunnuskappaleen esittäjäksi uutisoitiin alun perin tammikuussa. Tuolloin vastaanotto elokuvien fanien keskuudessa oli ristiriitainen, ja monien mielestä Eilish oli todella huono valinta kappaleen esittäjäksi ja säveltäjäksi.

– Anteeksi vaan, mutta tämä kappale tulee olemaan kamala. Ymmärrän, että hän on kriitikoiden silmissä arvostetty ja monet rakastavat häntä, mutta tästä ei tule edes etäisesti ”bond-kappaletta”, eräs fani tylytti tuolloin Twitterissä.

Eilish on säveltänyt ja sanoittanut No Time To Die -kappaleen yhdessä veljensä Finneas O’Connellin kanssa. Eilish on historian nuorin artisti, joka on koskaan esittänyt James Bond -elokuvan tunnussävelmän.

Tuleva James Bond -elokuva on järjestyksessään 25. Vuosien varrella elokuvien tunnuskappaleita on kuultu monien legendaaristen artistien, kuten Paul McCartneyn, Bonon ja Madonnan esittäminä.

Billie Eilish palkittiin Grammy-gaalassa viidellä palkinnolla. Hän vastaanotti ne yhdessä veljensä kanssa.

Billie Eilish palkittiin Grammy-gaalassa viidellä palkinnolla. Hän vastaanotti ne yhdessä veljensä kanssa.

18-vuotias Billie Eilish Pirate Baird O'Connell, taiteilijanimeltään Billie Eilish, on noussut viimeisten kolmen vuoden aikana yhdeksi maailman suosituimmista laulajista. Hiljattain hänet palkittiin Grammy-gaalassa kaikkiaan viidellä Grammylla, mukaan lukien parhaan kappaleen palkinnolla. Sen nuorelle naiselle toi Bad Guy -hitti.

Los Angelesilainen supertähti julkaisi 13-vuotiaana ensimmäisen kappaleensa Ocean Eyes marraskuussa 2015. Kappale nousi hitiksi yhdessä yössä ja tällä hetkellä Eilishin esikoissinglellä on musiikkipalvelu Spotifyssa yli 22 miljoonaa kuuntelukertaa.

Tuoreimmat osastosta