Äiti osoitti Hakaniemen torilla ”isänmaan pettureita” – Sinikka Sokasta kasvoi Agit Propin laulaja, jonka poliittista loikkaa vanhemmat eivät hyväksyneet - Musiikki - Ilta-Sanomat

Äiti osoitti Hakaniemen torilla ”isänmaan pettureita” – Sinikka Sokasta kasvoi Agit Propin laulaja, jonka poliittista loikkaa vanhemmat eivät hyväksyneet

Agit Prop -yhtye vuonna 1972. Vasemmalta Sinikka Sokka, Pekka Aarnio, Anu Saari ja Martti Launis.

Agit Prop -yhtye vuonna 1972. Vasemmalta Sinikka Sokka, Pekka Aarnio, Anu Saari ja Martti Launis.

Julkaistu: 13.1. 16:51

Agit Propissa laulanut Sinikka Sokka kertoo, mitä hän ajattelee nyt poliittisesta laululiikkeestä ja ”suuresta nuoruudesta”.

Kommunistinen Abba!

Se oli länsisaksalainen luonnehdinta Itä-Berliinissä usein esiintyneelle suomalaiselle Agit Prop -lauluyhtyeelle. 1970-luvun aikalaisyhtye Abbaa suomalaisryhmä muistutti sikäli, että molemmissa lauloi kaksi naista ja kaksi miestä.

Mutta siinä, missä Abban nimi tuli yhtyeen jäsenten nimien alkukirjaimista, Agit Prop tarkoitti agitaatiota ja propagandaa.

Sinikka Sokka, Monna Kamu, Pekka Aarnio ja Martti Launis kiersivät esiintymässä paitsi useasti Itä-Saksassa, myös muualla Euroopassa ja jopa Chilessä – juuri ennen presidentti Salvador Allenden kuolemaa ja sotilasvallankaappausta.

Rippikoululeiriltä Helsingin Mustasaaresta jo 1960-luvun puolivälissä alkanut yhteinen lauluharrastus yhdisti Sokkaa, Launista ja Aarniota. Sama kolmikko kohtasi myös Helsingin folk-klubissa, jossa esiintyivät useasti Sokan kouluyhtye Sinkat sekä Aarnion ja Launiksen Guldkurkorkorna.

Tiedostavuus hiipi lauluihin jo tuolloin, mutta paljolti amerikkalaisen folkin kautta. Yhdysvalloissakin riitti Vietnamin sotaa vastaan protestilauluja kirjoittavia.

Amerikkalaiskriittisyyden lisäksi Suomessa nosti päätään myös nuoren polven vasemmistolainen kulttuuri. Ylioppilasteatteri teki Kaj Chydeniuksen säveltämän ja Kalle Holmbergin ohjaaman Lapualaisoopperan vuonna 1966.

Kuvituskuva

Keväällä 2019 kuollut Pekka Aarnio kommentoi Agit Prop -dokumentissa Lauluja utopiasta (2017), että Kaj Chydeniusta voi pitää jopa koko suomalaisen modernin työväenlaulun, koko laululiikkeen isänä.

– Se oli Kaj’n luoma genre, Aarnio sanoo dokumentissa, jonka Jouko Aaltonen ja Peter von Bagh tekivät.

Chydenius toimi myös säestäjänä, kun Agit Prop matkusti Itä-Berliinin nuorisofestivaaleille ensimmäisen kerran. Yhtye herätti huomiota, ihailua ja hämmennystä. Paikalliset miettivät, voiko työväenaatetta tosiaan edistää laulamalla näin.

Siis säestäen esitystä paitsi pianolla, myös rockin keinoin rummuilla ja bassolla.

Mietinnöissä päädyttiin myöntävään vastaukseen, ja Agit Prop pyydettiin saman tien esiintymään myös mm. Leipzigiin. Pian oli myös Chilen-kiertueen vuoro ainoana eurooppalaisena esiintyjänä.

Se oli Sokan muistikuvien mukaan reissu, jonka alkupuoli kesällä 1973 oli silkkaa onnea, tulevaisuudenuskoa sekä samanmielisten vakuuttuneisuutta Chilen uuden presidentin Salvador Allenden vallankumouksellisiin uudistuksiin.

Sinikka Sokka kuvailee laululiikkeen ja Agit Propin aikaa suuren nuoruuden ajaksi. Moni asia oli silloin murroksessa.

Sinikka Sokka kuvailee laululiikkeen ja Agit Propin aikaa suuren nuoruuden ajaksi. Moni asia oli silloin murroksessa.

Kun nuoria oltiin, matkaan sisältyi myös henkilökohtaista romantiikkaa, eteläamerikkalaista eksotiikkaa ja vieraanvaraisuuden ihailua. Yhtye kutsuttiin jopa laulamaan Allenden 60-vuotispäiville.

– Se oli meidän suuren nuoruuden aikaa. Kutsun sitä ”suureksi nuoruudeksi”, koska maailmalla oli silloin kauhean moni asia murroksessa, Sinikka Sokka kuvailee.

Chilen-matka sai käänteen, kun maan poliittiset levottomuudet alkoivat. Hotellihuoneisiin kuului ampumisen ääniä.

Agit Propin kotiinpaluuta aikaistettiin.

Pari kuukautta myöhemmin kuultiin Suomessa dramaattisia uutisia: Chilessa oli tehty sotilasvallankaappaus. Allenden ilmoitettiin tehneen itsemurhan.

Sokasta se tuntui henkilökohtaiselta. Heidän idealistista maailmanparannususkoaan vastaan oli tehty hyökkäys. Väkivallalla oli tukahdutettu Chilen sosialistisen hallituksen pyrkimys oikeudenmukaisempaan politiikkaan. Armeija jyräsi vaalituloksen yli.

Kuten usein, traagiset tapahtumat innoittivat taiteilijoita.

Agit Propin ”viides jäsen”, säveltäjä Eero Ojanen kertoo dokumenttielokuvassa, kuinka 11. syyskuuta 1973 tapahtuneen Allenden kuoleman jälkeen Pentti Saaritsa kirjoitti runon Allendelle, Ojanen sävelsi sen saman tien – ja Agit Prop kokoontui KOM-teatteriin harjoittelemaan laulua.

– Se tuntui meistä kaikista niin henkilökohtaiselta, että itkimme ja lauloimme, Sokka muistelee.

Ja vain kolme päivää Allenden kuoleman jälkeen kappale Allendelle sai ensiesityksensä Kulttuuritalossa järjestetyssä konsertissa.

Agit Propin ja suomalaisten kulttuuripiirien vuoksi Suomi oli aktiivinen Chilen sotilasvallankaappauksen arvostelija. Eräänlainen huipennus oli A-Messuhallissa, nykyisessä Töölön kisahallissa järjestetty Chilen solidaarisuuskonsertti, jota kunnioitti läsnäolollaan myös presidentti Urho Kekkonen – kyse ei siis ollut pelkän aktiivivasemmiston laulavasta kapinasta.

– Tuntui isolta ikään kuin saavutukselta, kun laajapohjainen jengi oli messissä, Pekka Aarnio muistelee dokumentissa.

Kaukaista ystävää oli helppo tukea yhtenäisellä joukkovoimalla.

Omassa poliittisen vasemmiston piirissä ryhmä hajaantui punaisen eri sävyihin. Radikaaleimpia olivat Skp:n eli Suomen kommunistisen puolueen opposition muodostaneet ”taistolaiset” – tosin tätä, johtajansa Taisto Sinisalon mukaan annettua nimeä monet oppositioon kuuluneet pitivät loukkaavana. Vuosikymmenten kuluessa nimi on kuitenkin vakiintunut tarkoittamaan tätä ryhmää, johon kuului myös osa 1970-luvun kulttuurivasemmistolaisista.

Vasemmiston hajaannusta vuosikymmenen kuluessa kuvasi se, että hallituspuolueeksi nousseen Skdl:n toimintaa arvosteli Skp ja erityisesti oppositio, taistolaiset. Sdp:n sosialismi oli sitten omassa hajaannuksessaan lähempänä puoluekentän oikeaa laitaa – mutta taistolaisilla ja ”enemmistöläisillä” kului ennen kaikkea energiaa keskinäiseen kamppailuun.

Agit Propin ensimmäinen esiintyminen oli ollut Skdl:n vaalikampanjaan liittyneen multimediateoksen, Imperialismin nousu ja tuho 1:n esityksessä. Mutta myöhemmin hekin liittyivät taistolaisiin.

– Ennen Senaatintorin esiintymistä aika nopeasti päätettiin, että laitetaan siniset paidat esiintymisasuksi, hän kertoo.

Siniset paidat olivat taistolaisten tunnusvaate.

Taistolaiset suhtautuivat Neuvostoliittoon suomalaisista vasemmistolaisista kaikkein myötämielisimmin. Keskeistä kulttuuritaistolaisuudessakin oli sitoutuminen Neuvostoliiton johtavaan asemaan maailman kommunistisessa liikkeessä.

Agit Prop osallistui euroviisukarsintoihin vuonna 1975 kappaleella On jotain mikä yhdistää. Vasemmalta Monna Kamu, Sinikka Sokka, Pekka Aarnio ja Martti Launis.

Agit Prop osallistui euroviisukarsintoihin vuonna 1975 kappaleella On jotain mikä yhdistää. Vasemmalta Monna Kamu, Sinikka Sokka, Pekka Aarnio ja Martti Launis.

Käytännössä sitoutumisen taso kuitenkin vaihteli.

Monna Kamu tuli Agit Propiin mukaan neljäntenä eli viimeisenä jäsenenä. Hänet otettiin mukaan taitavana laulajana, joka mahdollisti neliääniset sovitukset. Ei haitannut, vaikka hän sanoi koelaulutilaisuudessa, että ei tiedä marxismi-leninismistä paljoakaan.

– Siis en juuri mitään, Kamu muisteli naurahtaen Lauluja utopiasta -dokumentissa.

Sinikka Sokka puolestaan kuvailee, kuinka Neuvostoliiton-vierailuilla hänellä oli pitkään tarve sulkea silmänsä näkemiltään havainnoilta. Tyypillinen uskomus kuulemma oli, että Neuvostoliitto oli vasta kehittymässä länsimaiden tasolle – ja kehitys tulee vääjäämättä tapahtumaan.

– Olihan kansalla työtä ja leipää. Meille hoettiin, että perusasiat ensin kuntoon.

Tätä toisteltiin, vaikka arki naapurissa todisti muuta.

– Muistan saaneeni muulta seurueelta naurut, kun huudahdin aamiaisella vilpittömästi: ”Ihanat alkupalat!” Sitä samaa, tuorekurkkua, smetanaa ja paikallista tummaa leipää olimme saaneet jo koko matkan ajan. Mutta minä niin tahdoin ajatella myönteisesti!

Kriittistä ajattelua oli kyllä opetettu jo kotona. Sokan molemmat vanhemmat olivat olleet sodassa rintamalla, äiti lottana. Hän oli jopa palelluttanut itsensä niin, että sai keuhkovamman, josta kärsi kuolemaansa saakka.

– Talvitakki oli jäätynyt rintaan kiinni.

Lapsuusvuosinaan Sokka asui Hakaniemen torin laidalla. Toukokuun 1. päivänä äiti nosti pikku-Sinikan ikkunalaudalle ja kehotti katsomaan:

– Isänmaan petturit marssivat, äiti osoitti vasemmistolaisia vappumarssilla.

Myöhemmin Sinikka Sokka oli itse marssimassa, laulamassa ja julistamassa.

Vanhemmat eivät tätä poliittista loikkaa hyväksyneet, vaikka välit eivät koskaan katkenneetkaan.

Kun poliittinen laululiike 1980-luvulla hiipui ja Neuvostoliitto hajosi, Sokka oli jo alkanut ajatella toisin. Yhdessä toimittaja Liisa Talvitien kanssa kirjoittamassaan muistelmateoksessa Sokka (2010) hän kuvailee nuoruuden innossa sortuneensa ylilyönteihin, joista yksi oli vanhempien sukupolven vähättely.

Se oli Sokan mukaan suorastaan ”räkänokkaista käytöstä”.

”En ajatellut lainkaan heidän uhrauksiaan, emmekä tajunneet miten lähellä sota oli ollut juuri ennen meidän syntymäämme. Pidimme sotaakäyneitä sotahulluina omaa rauhanaatettamme vasten. Emme ajatelleet, että vanhempamme olivat pelastaneet Suomen.”

Kuvituskuva

Kaikki poliittisen laululiikkeen, kulttuuritaistolaisten jäsenet eivät ole muuttaneet kantaansa. Mutta oliko laulujen tavoitteena jopa vallankumous, Suomen ujuttaminen osaksi Neuvostoliittoa?

– Ei ainakaan minulla, mutta oli sellaisiakin, joilla oli, Sokka vastaa.

Sokka sanoo, että hänellä oli korkeintaan lapsenomainen usko siihen, että ”näillä taiteellisilla voimilla ja tällä ajattelulla päästään vielä pitkälle”

– Asiahan on pihvi ja maailma on meidän, Sokka ironisoi omaa nuorta ajatteluaan Lauluja utopiasta -dokumentissa.

Voit lukea lisää aihepiiristä Ilta-Sanomien erikoislehdestä YYA-Suomi.

Kuvituskuva

1. Natalia (1972). Kaj Chydiuksen sävel, Elvi Sinervon sanat. Runoilija Sinervo oli jatkosodan aikana poliittinen vanki. Laulu kertoo hänen sellitoveristaan, vakoilusta tuomitusta Natalia Tusula-Vereschjaginista.

2. Kenen joukoissa seisot (1971). Kaj Chydeniuksen sävel, Aulikki Oksasen sanat. Useasti levytetty taistolaisten tunnuslaulu. Sanoituksessa halutaan erottaa korulauseet ja hippiaate parempaan maailmaan tähtäävästä kommunistisesta joukkoliikkeestä.

3. Oppimisen ylistys (1974). Eero Ojasen sävel, Bertolt Brechtin sanat. Saksalainen näytelmäkirjailija Brecht kirjoitti laulun sanat vuonna 1932, Ojanen teki siihen uuden, elämään jääneen sävellyksen. Sanoituksen suomensi Hannu-Pekka Lappalainen.

4. Allendelle (1973). Eero Ojasen sävel, Pentti Saaritsan sanat. Ajankohtaislyriikkaa vuodelta 1973: Ojanen ja Saaritsa tekivät kappaleen reaktiona Chilen sotilasvallankaappaukseen ja presidentti Salvador Allenden kuolemaan.

5. United Fruit (1972). Sävel Eero Ojanen, sanat Pablo Neruda. Nobel-palkittu Neruda kirjoitti kriittisen sanoituksen yhdysvaltalaisesta yhtiöstä, joka hallitsi viime vuosisadalla hedelmätuotantoa monissa Etelä-Amerikan maissa. Sanoituksen suomensi Pentti Saaritsa.

Tuoreimmat osastosta