Alma mukaan Christina Aguileran kiertueelle – unelmien lämmittelijäpesti: ”Niin suuri kunnia”

Julkaistu:

Almalla on taas isoja uutisia.
Laulaja Alma, 23, on kertoo Instagram-julkaisussaan olevansa mukana maailmantähti Christina Aguileran, 38, tulevalla kiertueella. Alma nähdään kiertueella Aguileran lämmittelijänä.



– Niin monia isoja uutisia tulossa! Olen todella innostunut voidessani kertoa, että lämmittelen upeaa Christina Aguileraa hänen tulevalla Britannian kiertueellaan. Niin suuri kunnia, Alma kirjoittaa julkaisussaan.

Almalla on syksyn mittaan ollut muitakin uutisia, sillä syyskuussa laulaja kertoi olevansa yksi Charlien enkelit -elokuvan tunnuskappaleen säveltäjistä ja sanoittajista. Menestynyt tv- ja elokuvasarja herää henkiin syksyllä, kun julkisuudessa pelkistetysti Charlie’s Angeles -nimellä kulkeva projekti saa ensi-illan. Edellinen Charlien enkelit -elokuva on nähty 16 vuotta siten.

Tunnusbiisin esittää kolme yhdysvaltalaista tähtilaulajaa Miley Cyrus, Ariana Grande sekä Lana DelRey.

Syksyn aikana julkistettiin Alman kirjoittaneen biisejä myös Miley Cyrusin levylle. Mother’s Daughter- ja Cattitude-kappaleet olivat mukana jo toukokuun lopussa julkaistulla ep:llä.

Charlien enkelien soundtrack sekä Miley Cyrusin ja Alman omat levyt julkaistaan vielä tämän vuoden aikana. Ja muutakin on kuulemma luvassa, mutta niistä pitää Alman vielä vaieta – musiikkibisneksessä artistien ja levy-yhtiöiden markkinointi- ja viestintäkoneisto määräävät, milloin mitkäkin yhteistyökuviot ovat julkisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt