Maija Mehiläisen saksaksi levyttäneen ”Idän Sinatran” kuoleman jälkeen alkoi heti raju perintöriita – heavykitaristi Timo Tolkin vaimo toinen kiistan osapuolista

Julkaistu:

Tytär ja vaimo kiistelevät legendaarisen laulajan Karel Gottin miljoonista.
Legendaarinen laulaja Karel Gott kuoli kotonaan lokakuun ensimmäisenä päivänä 2019 Prahassa. Hänen muistonsa ei saanut olla kauan rauhassa, sillä hänen perinnöstään on syntymässä Keski-Euroopan median mukaan iso riita.

Idän Sinatraksi” ja ”Prahan kultaiseksi ääneksi” usein kutsuttu 80-vuotiaana kuollut Karel Gott oli Suomessakin seurattu laulaja. Hänet tuntee varsinkin varttuneempi väki, mutta Gott tunnetaan myös lastenlaulusta Maija Mehiläinen eli Die Biene Maja.

Karel Gott oli musiikin huipulla, varsinkin Keski-Euroopassa lähes kuusi vuosikymmentä. Hyvin kielitaitoinen Gott olis kotimaansa lisäksi suosittu varsinkin Saksassa ja Itävallassa.

Kiistaa omaisuuden jaosta

Schlager.de kirjoittaa, että Gott oli tehnyt testamentin, josta nyt kiistellään, todennäköisesti oikeudessa, ellei sopimusta synny. Tshekkiläinen TV Nova kertoo, että vastakkain ovat Karel Gottin vanhin tytär Dominika aiemmasta suhteesta ja Karel Gottin vaimo Ivana. Sivuston mukaan Karel Gottin omaisuuden arvo olisi mittava eli vähintään 4 miljoonaa euroa.

Erimielisyydessä on TV Novan mukaan kyse siitä, että vaikka Karel Gott oli hyvin paljon tekemisissä vanhimman tyttärensä Dominikan kanssa, tyttären osuus perinnöstä olisi jäämässä pieneksi. Vielä ei ole selvillä, miten kiista ratkeaa.


Kiistassa on myös hieman suomalaisväriä, sillä Karel Gottin vanhimman tyttären Dominikan aviomies on arvostettu muusikko ja musiikkituottaja Timo Tolkki. Hänet tunnetaan maailmalla menestyneen Stratovarius-yhtyeen entisenä kitaristina ja lauluntekijänä.