Muistako vielä kasaribändi Santa Lucian? Kemiläisyhtye sai yllättävää huomiota maailmalla ja on nyt suositumpi kuin koskaan: ”Emme tiedä, miten tulisi toimia”

Julkaistu:

30 vuotta sitten aktiiviuran tehnyt kemiläisyhtye Santa Lucia on löydetty uudelleen – nyt isommin kuin koskaan ja jopa kansainvälisesti.
Suomenkielisen raskaan rockin historiasta kuuluu kummia: 30 vuotta sitten aktiivisesti toiminut Santa Lucia on kaivettu esiin – ja bändi on kokoelmalevynsä tuoreen julkaisun myötä kohutumpi kuin koskaan.

– Todellakin on! Odotimme, että kokoelman julkaisu tuo korkeintaan muutaman lehtijutun ja arvostelun, bändissä aikanaan laulanut Mape Morottaja sanoo IS:lle.

Nyt vanhan kappaleen mukaan nimetty Perse palaa – kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987 – 1992 -kokoelma on herättänyt huomiota kansainvälisestikin. Arvostettu yhdysvaltalaismedia Rolling Stone kirjoitti kokoelman olevan ”hämäräperäisen loistokkuuden uusi merkkipaalu”.

Rolling Stonen jutun seurauksena yhtyeestä on viime päivinä kirjoitettu muun muassa ranskalaisiin ja brasilialaisiin medioihin, haastattelupyyntöjä on tullut Espanjasta ja Yhdysvalloista asti. Kokoelman ensipainos on myyty loppuun. Seuraavaan painokseen kansikirjasen historiikki käännetään englanniksi.

– Tämä ei tosiaankaan ollut suunniteltua.


Yhtye on yllättynyt, mutta niin on moni suomalainenkin. Mikä Santa Lucia oli? Vai pitäisikö kysyä, mikä se on?

Vastaus löytyy 1980-luvun suomalaisesta musiikkimaisemasta. Vuonna 1983 julkaistu Yö-yhtyeen esikoislevy Varietee oli ollut järisyttävä kokemus Morottajalle ja hänen 12-vuotiaille ikätovereilleen. Kun kotikaupunki Kemistä käytiin 150 kilometrin päässä Pudasjärvellä katsomassa Yön keikka, syntyi Santa Lucia. Oli pakko soittaa itsekin.

Ei ollut tuolloinkaan mikään syy olla soittamatta, että oltiin tyttöjä. Vaikka suomalaisen popin ja rockin tekijöiden pääjoukkona säilyivät miehet vielä pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle, oli Suomessa nähty jo muun muassa Maaritin, Muskan ja Tavaramarkkinoiden sekä maailmalla Joan Jettin ja Girlschoolin voimin, että soittaminen ei ollut sukupuolesta kiinni.

– Ei se ollut mikään juttu, Morottaja kertoo – ja korostaa, että esikuvat vahvoista naisista löytyivät maailman rokkilavoja lähempää.

– Ei sitä kodin tukea silloin nuorena tajunnut, äidit tuntuivat silloin vain ärsyttäviltä mutseilta. Mutta myöhemmin on kyllä tullut mieleen, että me kaikki saimme kotoa rohkaisevan kasvatuksen.


Kotoa tuli tukea muutenkin. Ilmainen treenikämppä löytyi rumpali Häte Mattilan mummolasta, ja basisti Kultsi Kultalahden isä kävi kolaamassa lumet kämpän pihalta, että nuoret pääsivät vaivatta harjoittelemaan.

Vanhemmat myös ostivat ”juhlavuoden Marshallit” ja muut soittovehkeet, jotka tytöt pyysivät.

– Vanhemmat myös kuljettivat meitä keikoilla.

Yhtye lopetti toimintansa vuonna 1992.

Kaikki oli alkanut harrastuksena. Rock toi identiteetin, mutta pitkään sen rinnalla olivat olleet muut esidigitaalisen ajan kemiläisnuorten harrastukset: oli tanssittu kansantanhuja, valettu savea ja pelattu jääpalloa Veitsiluodon vastuksen joukkueessa.

Bändin jo menestyessä oli myös käyty lukiota ja kauppakoulua, neljä viidestä kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1990 – ja lähti sen jälkeen opiskelemaan eri puolille Suomea.

Äkkiä tuntui, että Santa Lucialta oli saatu kaikki, mitä oli osattu haluta. Enemmänkin. Kun alakouluikäisenä oli opeteltu bänditouhua Yön tahtiin, ei haaveiltu levytyssopimuksesta. Eikä keikoista festarien päälavoilla.

– Pidän huippusaavutuksena sitä, että soitimme Oulussa Kuusrockin päälavalla kesällä 1988. Se oli eka iso keikkamme, Morottaja sanoo.


Suurta läpimurtoa ei kuitenkaan tullut. Yhtye ei suostunut kompromisseihin, vaan halusi pitää kiinni taiteellisesta näkemyksestään. Santa Lucian kappaleisiin ei lisätty iskelmällisiä kertosäkeitä. Vaikka laulukieli oli alusta loppuun suomi, bändi pysyi musiikillisesti omaperäisenä yhdistelmänä speedmetalia, progea ja suomirokkia.

– Olimme ehdottomia. Basistimme Kultsi oli lahjakas biisintekijä, ja hän olisi varmaan osannut tehdä meneviä ralleja, jotka olisivat menneet läpi isommin. Mutta ei me haluttu.

Uskollisuus omalle soundille palkitaan nyt, kun yhtye kokoelman julkaisun kautta on löydetty uudelleen.

Mutta vuonna 1992 syksyssä 2019 häämöttävä huomio ei tullut tietenkään mieleen.

– Meillä ei ollut ikinä mitään suunnitelmia. Sikäli tämän hetken tilanne on luontevaa jatkoa bändin uralle. En tiedä onko kellään 18–20-vuotiaalla tulevaisuudensuunnitelmia, mutta emme me ainakaan tehneet mitään analyysejä bändin suhteen, Morottaja sanoo.


Paikka on löytynyt bändin kaikille jäsenille Santa Lucian jälkeen. Morottaja on työskennellyt Ylellä pitkään. Nykyisin ohjaaja-käsikirjoittaja asuu Tampereella. Hänen viime aikojen projektinsa on ollut Tuhkimotarinoita -sarja.

Basisti Kultsi Kultalahti on valmistunut äidinkielen opettajaksi, rumpali Häte Mattila insinööriksi ja kosketinsoittaja Sipe Okkolin on väitellyt tohtoriksi ja työskentelee Jyväskylän yliopistossa.

Kitaristi Aide Pyykkö palkattiin – tai kuten osa historiankirjoituksesta tapahtumaketjua kutsuu, ”kaapattiin” – Juice Leskisen ETC-yhtyeen kitaristiksi. Nykyisin lapsi- ja nuorisotyötä tekevää Pyykköä arvostettiin yhtyeen aktiivivuosina taitavana soittajana.

Morottaja sanoo, että Santa Lucia ei kokenut muutenkaan vähättelyä sukupuolensa takia. Kun soitto kulki levyllä ja livenä, ei heidän osaamistaan kyseenalaistettu mistään syystä. Samaa vakuuttaa aikalaisyhtye Stonen basisti-laulaja Janne Joutsenniemi kokoelmalevyn kansikirjasessa.

”Minulle ei ollut merkitystä sillä, että Santa Lucia oli tyttöbändi. Viinipullo pysyi kädessä samalla lailla ja jutut oli yhtä huonoja kuin meilläkin. Totta kai se on semmoinen cherry on the top -tyyppinen juttu, että he kaiken lisäksi ovat naisia.”

Kyselyjä keikoille on viime aikaisen huomion jälkeen tullut. Morottaja kertoo, että kotimaiset ohjelmamyyjät ovat myös lähestyneet yhtyettä ja ehdottaneet, että voisivat alkaa myydä bändiä vakavissaan.

– Olemme vastanneet, että sitten olemme kiinnostuneita, jos pääsemme keikalle Brasiliaan ja Yhdysvaltoihin, Morottaja sanoo – ja nauraa päälle.


Nyt, 30 vuotta aktiivikautensa jälkeen, bändi on jäsenille ja heidän lähipiirilleen hauska nuoruusmuisto. Ja yhtäkkiä tuo muisto kiinnostaakin muitakin ihmisiä. Tunne on kuulemma ”hivelevä”.

– Meidän kaikkien äiditkin ovat tästä kaikesta ihan täpinöissään, Morottaja sanoo.

– Olemme aina ottaneet bändimme ja musiikkimme vakavasti, mutta emme ole olleet kovin suunnitelmallisia. Nytkään emme tiedä, miten tässä tilanteessa tulisi toimia.

Viimeisten 30 vuoden aikana monet suomalaiset bändit ovat kiertäneet esiintymässä Yhdysvalloissa ja Brasiliassa. Ei niistä kaikista ole kirjoitettu Rolling Stonessa mitään. Saati, että heidän kokoelmansa olisi ”hämäräperäisen loistokkuuden uusi merkkipaalu”.

Ehkä kokoelma on myös uuden alku?

Santa Lucian kokoelma Perse palaa – kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987 – 1992 (Svart) on julkaistu äskettäin ja sen ensipainos on loppuunmyyty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt