Pate Mustajärvi tuo julki itsestään puolen, jota ei ole ennen nähty – Popeda-tähti on muuttunut mies: ”Minun ei tarvitse enää todistella mitään”

Julkaistu:

uusi albumi
Pate Mustajärvi on tehnyt musiikkia yli 40 vuotta, mutta nyt, 63-vuotiaana hän tuntee itsensä kyllin vahvaksi kirjoittamaan lauluja kaikkein henkilö­kohtaisimmista aiheistaan – jopa äkkirakastumisestaan.
Tämä voisi olla Aki Kaurismäen elokuvasta: Buick Electra vuodelta 1962 lipuu Tampereen rautatieaseman parkkipaikalle, autoa ajavalla miehellä on aurinkolasit.

Kuljettaja näytteli Kaurismäen Calamari Unionissa 34 vuotta sitten, mutta nyt filmikamerat eivät ole päällä. Laulaja Pate Mustajärvi, 63, on viemässä ajelulle kotiseudulleen ja menneisyyteensä – ehkä vähän tulevaisuuteensakin.

– Olen omistanut tämän auton 22 vuotta, mutta vasta nyt sain museokatsastettua, Pate kertoo Buickista.

Hän oli katsonut pressun alta pilkistänyttä jenkkiautoa Tampereen Koivistonkylässä vuosikaudet ohi ajaessaan, kunnes rohkaistui kaupantekoon.

– Hinta sovittiin sitten nopeasti. Omistaja oli kyllästynyt tähän. Auto oli seissyt vuosia, mutta hyrähti käyntiin, kun laittoi uuden akun paikalleen.

Tässä kaikessa voi nähdä vertauskuvan Pate Mustajärven urasta, mutta palataan siihen myöhemmin, kun päästään kuuntelemaan hänen 12. soololevyään.

Annetaan V8-moottorin hyrinän säestää meidät ensin sopiviin kuvauspaikkoihin.


Työväenluokan sankareita ovat olleet monet rockin historian suurmiehet. Pate Mustajärvi kuuluu heihin. Hän työskenteli koulun jälkeen Lokomolla hitsaajana. Hän oli monilapsisen perheen iltatähti, joka 1970-luvulla parikymppisenä rohkaistui vaihtamaan työhaalarit nahkatakkiin ja kokeilemaan rocklaulajan uraa.

Nyt voi sanoa, että valinta oli oikea. Pate Mustajärvestä on tullut suomalainen rocklegenda, mutta hänen Popeda-yhtyeensä piti monen muun yhtyeen tavoin tehdä satoja keikkoja ja useita levyjä ennen kuin yleisö löysi heidät.

Mutta kerran Popedan löydettyään yleisö on ollut sille uskollista. Merkkinä suosiosta bändi sai tehdä 40-vuotisjuhlakeikkansa kaksi vuotta sitten täpötäydessä Helsingin Hartwall-areenassa.

– Ajanko tähän jalkakäytävälle hetkeksi?

Patinoituneen tehdasrakennuksen tiiliseinä Pyynikissä sopii hyvin vuosikerta-auton ja vuosikertarokkarin kuvausympäristöksi.

Seuraavaksi Pate haluaa kuitenkin ajaa Pyynikin kirkkopuistoon.


Täällä, vanhalla hautausmaalla on kuvattu Pate Mustajärven uuden levyn kansikuvat.

– En halunnut, että kanteen tulee taas mun lärvi.

Siis ei kasvokuvaa, vaan kuva puistosta, vanhasta hautausmaasta. Hautakivissä on lohduttoman varhain kuolleiden lasten nimiä. Kerrotaan, että runsaat sata vuotta sitten, kansalaissodan aikaan tähän Aleksanterin kirkon viereen kaivettiin myös joukkohauta. Sitä ei ole merkitty.

Aikaa on kulunut, ja kaupungin elämä on jatkunut.

– Tuossa on Pyynikin uimahalli. Äiti työskenteli siellä kylvettäjänä, Pate osoittaa.

Hänen isänsä työskenteli rakennusmiehenä. Paten oma ammattinimike lukee kaulakourussa, joka roikkuu Buickin taustapeilissä: Rockstar.

– Sain sen fanilta, ainakin kymmenen vuotta sitten, rokkitähti naurahtaa.

Kaikesta on aikaa. Vuosia, vuosikymmeniä.


Riipus keikkuu Paten tarinoiden tahtiin, kun hän ajaa Buickin Pispalan ja Näsijärven välistä Lamminpään kaupunginosaan. Täällä, viihtyisällä omakotialueella on kitaristi Ari Kankaanpään kotistudio. Matkalla sinne ohitamme omakotitalon, josta Patella on kerrottavaa:

– Juice asui yhdessä vaiheessa tuossa.

Juice Leskisestä riittää juttua. Hänhän oli manserockin kummisetä. Mestarille muodostui hovi muun muassa Popedan ja Eppu Normaalin jäsenistä ja työntekijöistä – sekä Kaurismäen elokuvista tutuista näyttelijöistä. Kaikki tämä tapahtui jo lähes 40 vuotta sitten.

Juice Leskinen on kuollut, mutta Popeda ja Eppu Normaali kuuluvat yhä suomalaisten suursuosikkeihin. Kun Popedan Pate pistää jalan monitorille, lirkuttaa kieltään ja pistää yleisön laulamaan Matkalla Alabamaan on kaikki niin kuin 1980-luvulla. Osa faneista on vanhentunut, mutta heidän rinnalleen on syntynyt ja kasvanut uusia, joille Kuuma kesä on Suvivirren veroinen valoisan vuodenajan laulu.

Pate saisi pidettyä Buickin nälkäisen bensatankin täynnä ajattamalla Popedaa keikoilla ja esittämällä näitä vanhoja rakastettuja hittejä loputtomiin.

Mutta se ei hänelle riitä.


Kitaristi Kankaanpää on keittänyt kahvit. Paten puoliso Tina Finn on lähettänyt bageleita ja donitseja syötäväksi. Kaikki maistuu, tosin Rockstar Mustajärvi jättää donitsin syömättä.

Studioon on tultu, koska Pate haluaa esitellä pitkäaikaisen kitaristinsa ”Kankku” Kankaanpään kanssa tekemänsä soololevyn laulut.

Ne edustavat ihan uudenlaista Patea. Hän on sanoittanut kokoelman lauluja, joissa muistelee lapsuuttaan, nuoruuttaan – ja laulaa rakastumisesta ihan omakohtaisia havaintoja.

Hän sanoo, ettei aikaisemmin olisi voinut tehdä vastaavaa laulukokoelmaa, yhtä intiimiä. Popeda julkaisee tietysti popedamaisia kappaleita, joissa taikina kohoaa ja pullat nousevat pystyyn. Mutta Paten soolouraa hiipi jossain vaiheessa varjostamaan hänen mielestään liiallinen laskelmointi.

– Biisejä tehtiin tai tilattiin joku 60 kappaletta. Sitten oli raati, joka päätti, mitkä levytetään:”Tää sois varmaan radiossa”, Pate muistelee.

Usein ei kuitenkaan soinut.

Mutta Mustajärven kanssa vuosikymmenet työskennellyt äänittäjä-miksaaja-tuottaja, Yö-yhtyeen alkuperäinen kitaristi Jani Viitanen kysyi ystävältään kuulemma silmiin katsoen: ”Miksi levytät Pate tällaisia lauluja, joihin sinulla ei ole sellaista paloa kuin Mustajärvellä pitää olla?”

– Sopersin siihen jotain, että meidän raadin mielestä nämä kuulemma soivat radiossa.


Ja nyt päästään vertaukseen vuosikerta-autosta – ja vuosikertalaulajan urasta: ihan kuin Pate Mustajärveltä kului vuosia ennen kuin hän rohkaistui kysymään, onko pressun alla oleva auto myytävänä, ihan samalla tavalla häneltä meni vuosia ennen kuin hän sai riuhtaistua itsensä itsenäiseksi levyjensä omakustantajaksi. Ja tämä itsenäisyys vapautti myös henkilökohtaisemman, rohkeamman sanoittajan.

– Nyt ei tarvitse miettiä, soiko joku biisi radiossa vai ei, hän naurahtaa.

Kirjoitettuaan muutaman kappaleen valmiiksi, Pate teki Teatterin kummitus -kiertueen yhdessä kitaristi Kankaanpään kanssa. Kiertueen keikoilla hän huomasi rupattelevansa yleisölle vapautuneemmin kuin koskaan. Yleisö piti uusista kappaleista, erityisesti kuulemma Veljeni Anton -kappaleen tarina sai ”nahkaliivimiehetkin pyyhkimään silmäkulmiaan”.

Kiertue vahvisti, että Pate on kaikkien vuosien – ja vuosikymmenten – jälkeen löytänyt uuden ilmaisutavan. Uuden tavan olla sooloartistina, uuden tavan olla lavalla – ja kaikki tämä hylkäämättä vanhaa.

Ainakaan kokonaan.

Sillä Popedan alusta lähtien Pate on laulanut erittäin humaaneja, syrjäpoluille ajautuneet ihmiset huomioineita lauluja. Tämä puoli on kuitenkin jäänyt uhittelevaksi koetun Ukkometso-Paten jalkoihin.

Jo viime vuosina Pate on pehmentänyt imagoaan. Hän on muun muassa ottanut näkyvästi kantaa maahanmuuttajien syrjintää vastaa ja hylännyt Leijona-korun sen muututtua Paten mielestä väärien ajatussuuntien symboliksi. Ja ettei miestä ja Popedaa vain ymmärrettäisi tosikoiksi, vuoden 2018 kesäkiertueen taustakankaalla komeili suvaitsevaisuuden sateenkaaren ja yksisarvisen vieressä teksti: My Little Popeda!

– Ei minun tarvitse enää todistella mitään, Pate sanoo.


Levyntekoon innoitti lehtijuttu, oikeastaan yksi virke. Pate kertoo lukeneensa Seurasta toimittaja Milla Ollikaisen jutun 1800-luvun nälkävuosista Suomessa. Siitä jäi kummittelemaan jutun loppulause:”Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä.”

– Joku naksahti kaalissa, kun luin sen, Pate muistelee.

Virkkeestä tuli levyn nimi. Se inspiroi sanoittaja-Paten matkustamaan mielessään lapsuusmaisemiin Mustajärven sukutilalle.

Levyn nimileikki syntyi kuitenkin nykyajasta ja ihan Paten lähiromantiikasta. Levyn ensimmäiseksi maistiaiseksi julkaistiin kappale Maarit ja Antero, joka kertoo sähköisestä kohtaamisesta, rakkaudesta ensisilmäyksellä. Kun ”Maarit” ja ”Antero” esiteltiin toisilleen, kumpikaan ei olisi kätellessä halunnut päästää toisesta irti – eikä sitten olekaan päästänyt.

– Kaikkihan sen jo tietävät, että rouvani on Tina Maarit ja minä olen Pauli Antero. Siitä lähti nimillä leikkiminen. Esimerkiksi levyn ensimmäinen kappale Esko kertoo miehestä, joka pyörähti aina meillä päin, kun olin lapsi. Eskolla oli kiiltonahkakengät ja hän oli ihan viimeisen päälle liikemies – hän liikkui harmaalla alueella, Pate kuvailee.

– Eskon kaltaisia miehiä kutsuttiin pintajätkiksi.


Ja toden totta, Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä -albumin jokainen on kappale on nimi tai nimiyhdistelmä. Useimmiten ihmisen nimi, mutta on mukana myös Paten koirista – ja toisen hyvästelemisestä – kertova kappale Kalle ja Tiara.

Veikko on puolestaan Paten tyttären, itsekin laulaja-lauluntekijän uraa luovan Jenni Mustajärven sanoitus, mutta suurin osa levyn ihmisistä on hahmoja 1960- ja 1970-luvulta, jolloin Pauli Antero Mustajärvi ahmi elämää ja tarinoita lapsena ja varhaisnuorena. Silloin hän tutustui muun muassa värikkäisiin tyyppeihin kuten Hermanniin, Svanteen, Käärmeensyöjä Koivuseen, Vladimiriin ja Aleksanderiin.

Ja Veljeni Antoniin, josta saattaa tulla uuden ajan Pate-hitti. Tarinalaulu, joka uppoaa suomalaisiin kuin Anssi Kelan tai Arttu Wiskarin koskettavat kertomukset.

– Tällaista ajatusta tahdon välittää: voit olla miten kova äijä tahansa, mutta kyllä sinäkin voit tirauttaa, jos siltä tuntuu!

Pate Mustajärven Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä -sooloalbumi julkaistaan maanantaina 16. syyskuuta 2019.