Bruce Dickinson keskeytti Iron Maidenin keikan kun turvamiehet hakkasivat fania – poliiseilla täysin eri näkemys tilanteesta

Julkaistu:

Iron Maiden
Torstain keikka Washingtonissa sai ikäviä piirteitä.
Laulaja Bruce Dickinson keskeytti väliaikaisesti Iron Maidenin keikan Tacoma Domessa Washingtonissa nähtyään, kuinka kymmenen turvamiestä hakkasi yhtä fania.

Tapaus sattui juuri ennen kuin bändi saapui lavalle encoreja varten.

Ennen kuin laulaja potkaisi käyntiin The Evil That Men Do -biisin, hän kertoi yleisölle, että veristä fania hoidetaan parhaillaan lavan takana.

– Meillä on Iron Maidenin fani backstagella, koska kymmenen turvamiestä hakkasi hänestä paskat pihalle, Dickinson totesi.

– Näin, kuinka yksi turvamies kurkotti aidan yli ja löi puolet pienempää kaveria naamaan neljä kertaa.

Yleisö buuasi tapahtuneelle hurjasti ja Dickinson jatkoi:

– Siellä oli kymmenen ihmistä. Kymmenen! Tämä ei ole mikään perkeleen taistelulajitapahtuma. Jos olisi, meillä olisi tuomarit paikalla. Olemme soittaneet sadoille tuhansille ihmisille tällä keirtueella. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaista tapahtuu. En tiedä sattuuko näitä juttuja aina täällä? En tiedä onko tämä sulaa hulluutta? Toivon, että fani pääsee sairaalaan, koska hänen päässään on verta vuotavia haavoja.

– Toivottavasti jollakulla on tapahtuneesta videotallenne. Olisimme iloisia, jos saisimme sen avulla selville ketkä kiusaajat ja helvetin rikolliset ovat tästä vastuusta. Seuraava biisi taitaakin sopia juuri tähän tilanteeseen. Sen nimi on The Evil That Men Do, Dickinson totesi.

Tacoman poliisi antoi myös tapahtuneesta oman lausuntonsa. Viranomaisten mukaan Dickinsonin versio ei pitänyt täysin paikkaansa.

Myös konserttipaikan henkilökunta kertoi, että tarinassa on toinenkin puoli.

He kertovat saaneensa useita valituksia konsertin aikana ”todella aggressiivisesta henkilöstä, joka hyökkäsi turvamiesten kimppuun”, kuten markkinointijohtaja Tammi Bryant asiaa kuvaili omassa lausunnossaan.

Hän kertoi, että paikallinen poliisi pidätti miehen ja tutkii nyt tapausta pahoinpitelynä.

– Turvallisuus on ykkösprioriteettimme ja pyrimme antamaan kaikille posotiivisen keikkakokemuksen.

Tacoman poliisi puolestaan kertoi TMZ-sivustolle, että fani oli 26-vuotias mies ja hyvin humalassa. Tämä aiheutti ongelmia käytöksellään ja kieltäytyi lukuisista kehotuksista huolimatta poistumaan paikalta.

Tämän jälkeen mies olisi lyönyt turvamiestä, joka pyysi poliisin apuun. Poliisin mukaan mies myös kieltäytyi vastaanottamasta apua paikalla olleelta ensiapuhenkilöstöltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt