Manageri pelkäsi ebolaa, Pink Floyd -legenda antoi vapauksia, eli karaokelevytyksillä… – Flow-tähti Jonathan Wilson on kokenut muusikon elämän monet puolet

Julkaistu:

flow
Mainitse jonkun rokkistaran nimi – ja todennäköisesti kalifornialaisella Jonathan Wilsonilla on tästä tarina kerrottavanaan.
Jonathan Wilson, 44, esiintyi Helsingin Flow Festivalilla perjantaina 2 000 kuulijaa vetävällä Balloon-lavalla. Paikka oli täynnä eivätkä kaikki halukkaat päässeet sisään. Wilsonin psykedeelinen folk soi aitoamerikkalaisena trippinä 1960-luvun hippikaudelle – ja on vain oire aikamme musiikkiteollisuuden painotuksista, että Wilson ei ole pehmeän melodisine biiseineen yhtä tunnettu kuin vaikkapa Lenny Kravitz.

– Oli hieno soittaa tuolla lavalla ja katsoa bändikavereita samalla, Wilson kommentoi IS:lle keikkansa jälkeen.

Yleisö istuu Balloon-lavalla kehässä esiintyjän ympärillä. Osa joutuu katsomaan esiintyjien selkiä, mutta se ei Wilsonia häirinnyt. Treenikämppää muistuttava asetelma tuntui kuulemma niin mukavalta, että se saattaa siirtyä käyttöön myöhemmällä kiertueellakin.

Wilson on kokenut Suomen-kävijä. Parin aiemman soolokeikkansa lisäksi hän esiintyi vuosi sitten Hartwall Arenassa Pink Floyd -legenda Roger Watersin bändissä. Pehmeä-ääninen ja ”loistavaksi kitaristiksi” kehuttu Wilson veti bändissä kakkosroolin Watersin jälkeen: hän lauloi ja soitti kitaraa kappaleissa, jotka alkuperäisessä Pink Floydissa olivat David Gilmourin hommaa. Waters ja Gilmour eivät ole nykyisin väleissä, joten korvaajaa tarvitaan.

Wilson oli mukana myös Watersin kehutulla soololevyllä Is This The Life We Really Want.

Ihan tribuuttimuusikkona kopioinniksi Wilsonin rooli ei legendan rinnalla mennyt.

– Sain improvisoida ja tulkita – bändin ainoana muusikkona Rogerin lisäksi. Se oli minulle tärkeää. En olisi kestänyt sitä kiertämistä, jos olisi määrätty, miten pitää soittaa.

Oppia karaokemuusikkona

Muiden kopiointi on toki tärkeää, kun soittamista harjoittelee – ja myöhemminkin. Wilson kertoo itselleen naureskellen, että hänellä oli bändinsä kanssa jo levytyssopimus ison levy-yhtiön kanssa, kun hän tienasi leipänsä ja vuokrarahansa todellisena kopiomuusikkona.

– Vuokraisäntäni bisnes oli tehdä taustoja karaokelevyihin. Hän huomasi, että osaan soittaa ja käännellä nappuloita studiossa, joten hän palkkasi minut tekemään äänityksiä tyyliin:”Tee versiot näistä viidestä Bon Jovin biisistä!”

Hän tunnustaa, että nuori taiteilija tunsi kunniansa kolhituksi, mutta lopulta oli paitsi rahallisesti tarpeellinen duuni, myös hyvää treeniä korvalle ja pelimannin kädentaidoille soittaa eri instrumentit yksi yhteen alkuperäisten kanssa.

– Niinpä rummutin kuin Tico Torres, hän naurahtaa Bon Jovin rumpalia muistellen.

Myöhemmin hän soitti tuuraajana Sheryl Crow’n yhtyeessä ja muistaa miettineensä, pitäisikö tälle kertoa, että on muuten tullut soitettua nämäkin hitit jo karaokeversioiksi levylle.

– En kuitenkaan uskaltanut koskaan kertoa sitä hänelle.

Poliisi kielsi pihajamit

Uskalluksen puutteesta Wilsonia on kuitenkin turha syyttää. Pohjois-Carolinassa syntynyt multi-instrumentalisti muutti Kaliforniaan tekemään musiikkia ja nauttimaan siitä. Osa kokonaisuutta olivat hänen Laurel Canyonin kotinsa pihalla järjestämät pihajamit, joihin osallistui tunnettuja soittajia. Muassa Elvis Costellon ja Wilco-yhtyeen jäsenten on mainittu rämpytelleen Wilsonin tiluksilla.

Musiikkimedia Rolling Stone teki pihajameista jutun sen jälkeen, kun poliisi oli kieltänyt ne naapurien meluvalitusten takia.

Jameissa Wilson ehti kuitenkin tutustua myös Los Angelesissa tuolloin asuneeseen suomalaismuusikko Markus Nordenstrengiin.

Nyt Nordenstreng kiipesi Flow-keikalla lavalle soittamaan kitaraa Wilsonin kanssa ja toi mukanaan nykyisen duo-kumppaninsa, kosketinsoittaja Tuomo Prättälän.


Wilson harmittelee, ettei Tuomo & Markuksen uuden levyn äänityksiä voitu tehdä hänen studiossaan Echo Parkissa, vaikka tätä oli suunniteltu.

– Studio ei ole koossa juuri nyt, hän sanoo.

Hän valmisteli oman tulevan levynsä äskettäin Nashvillessä. Albumi julkaistaan ensi vuonna.

Paljon yhteyksiä Flow -tähtiin

Wilsonilla on yhteyksiä myös muihin tämän vuoden Flow-esiintyjiin. Hän on muun muassa tuottanut ystävänsä, sunnuntaina esiintyvän Father John Mistyn soololevyjä.

Samanlaista hän suunnitteli Suvilahdessa perjantaina esiintyneen Erykah Badun, ”ystävänsä” kanssa. Wilson ja Badu ovat kirjoittaneet yhdessä useita kappaleita.

– Hän halusi vuosia sitten tehdä levyn Malissa, Wilson paljastaa.

Afrikka oli kuitenkin Badun managereille, levy-yhtiölle tai muille asiainhoitajille pelottavan tuntematon paikka.

– He pelkäsivät ties mitä ebolaa ja vallankaappausta…, Nordenstreng kertoo hänellekin tuttua tarinaa, ja Wilson jatkaa:

– … joten managerit sanoivat: ”Hieno idea, mutta ei tosiaankaan!”

Ehkä Helsingissä edistettiin molempien esiintymisten jälkeen vanhaa hanketta, sillä ajatus on Wilsonin mielestä edelleen mainio.

– Mieti nyt: Erykah Badu Afrikassa – siitä tulisi jotain eeppistä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt