Kommentti: Lavalla oli vain entinen koulukiusattu mies ja kitara – Suomen-keikka paljasti, miksi Ed Sheeran on nyt maailman menestyneimpiä artisteja

Julkaistu:

Ed Sheeranin ensimmäinen konsertti Helsingin Malmin lentokentällä osoitti, että lahjakas pop-tähti tarvitsee avukseen yhä vain akustisen kitaran. Muuten pop-maailma onkin muuttunut niiden yli 50 vuoden aikana, kun samoilla kulmilla on edellisen kerran nähty maailmantähtiä, musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen kirjoittaa.
Ed Sheeranin ensimmäiset Suomen-konsertit Helsingin Malmilla ovat vilkkaan konserttikesän tapaus. Se, että tuntemattomuudesta tähteyteen muutamassa vuodessa noussut laulaja-lauluntekijä myy Suomessa hetkessä 60 000 lippua ja lisäkonserttiin eiliseksi 48 000 lisää, kertoo paljon live-musiikin, elämyskuluttamisen ja erityisesti Ed Sheeranin suosiosta vuonna 2019.

Siinä, että maailmantähti esiintyy Pohjois-Helsingissä, ei ole mitään uutta. Tavallista se ei ole viime vuosina ollut, mutta jo 54 vuotta sitten muutaman kilometrin päässä Tapanilan urheilutalossa esiintyi Everly Brothers – ”Viisi raudanlujaa jenkkiä”, kuten netistä löytyvä lehti-ilmoitusleike todistaa.

On todennäköistä, että Everly Brothersin Beatlesiinkin vaikuttanut melodinen kantrirock soi 1990-luvulla autossa, kun pieni Ed Sheeran matkusti Lontooseen taidekuraattori-isänsä Johnin kyydissä West Yorkshirestä ja Suffolkista. John-isän on mainittu ”jämähtäneen” musiikkimaussaan 1960- ja 1970-luvuille. Ja tämä jämähdys on ollut jälkipolvien pelastus: siksi Ed Sheeran on niin sisäistänyt Beatlesin, Bob Dylanin, Elton Johnin – ja Everly Brothersin – melodiset tehokeinot.

Malmin lentoasemalla nähtiin, että nuo tehokeinot toimivat yhä. Jättiyleisö söi Sheeranin kädestä.

Akustista kitaraa soittivat Sheeranin tavoin aikanaan myös Phil ja Don Everly. Myös he lauloivat kauniisti romanttisia unelmalauluja. All I Have To Do is Dream oli aikansa vastine vaikkapa Sheeranin Dive-hitille. Molemmissa tunteiden kohde mietityttää. Everly Brothers haaveilee, Sheeranilla kaipaukseen on sekoittunut turhautunutta epätoivoa.

Toki vuonna 2019 yksi englantilainen vastaa ”viittä raudanlujaa jenkkiä”. Ja enemmänkin, livemusiikki on paisunut jättimäiseksi ilmiöksi ja talouden kasvualaksi, ”elämysteollisuuden” kirkkaaksi johtotähdeksi. Sheeranin suosio kääntyy numeroiksi näin: yli kuusi miljoonaa ihmistä tavoittava kiertue tuottaa yli 600 miljoonaa dollaria, yli 540 miljoonaa euroa.

Everly Brothers oli 1960-luvun puolivälissä miljoonia myynyt, palkittu ja ihailtu duo. Mutta sen esiintymispaikaksi ei tosiaankaan tarvittu lentokenttää kahta kertaa, urheilutalo illaksi riitti.

Ajat ovat muuttuneet, tavallaan.

Loistaako Malmin lentoasemalla sitten 40 rekalla paikalle rahdatulta jättinäytöltä selitys Sheeranin suursuosioon?

Kyllä, Sheeran on ammattiesiintyjä. Hän on aikoinaan treenannut kitaransoittoa tuhansia tunteja. Nyt hän käsittelee soitinta ja luuppeja sujuvasti kuin Bruce Springsteen E-Street Bandiaan. Sillä kitara ja luuppi riittävät Sheeranin bändiksi. Ja ammattitaito on rutinoitunut kahden ja puolen vuoden Divide-kiertueella, jonka loppusuoralla Malmin-konsertit ovat.

Hän eläytyi esiintymiseensä, sillä hetkeen heittäytymisen Sheeran keikoillaan osaa.

Ja tietysti britti muisti, missä oli: maassa, jossa oli viime vuonna viettänyt syntymäpäiväänsä.

– Saunoin ja kierin lumihangessa, hän kertoi yleisölle – joka palkitsi uutisen hurraavalla mölinällä niin kuin konserteissa on tapana.

Ja kyllä, Sheeranilla, entisellä koulukiusatulla änkyttäjällä, riittää karismaa niin, ettei hän tarvitse yhtyettä.

Jättinäytöillä hän pääsee yleisöä lähelle eikä kukaan Malmilla varmaankaan epäile, etteikö laulaja olisi liikkeellä vilpittömin mielin. Hänen rakkauslaulunsa ovat epäilemättä syntyneet aitojen tunteiden innoittamina. Niissä kaikuvat kaipaus, kiima, kiintymys – ja pettymys.

Ennen kaikkea selitys Sheeranin suosioon loistaa kuitenkin hänen kuulijoidensa kasvoilta. Helteisessä heinäkuun illassa näkyi kymmeniä tuhansia onnellisia ihmisiä, joille yksi kesän kohokohta oli nyt se, että sai laulaa mukana Sheeranin hittejä.

Ne ovat 2010-luvun soundtrack siinä missä Everly Brothers soi nuoren sukupolven äänenä 1950- ja 1960-luvuilla.

Tavallaan ajat eivät ole muuttuneet lainkaan.

Molempien suurimmat hitit täyttävät myös maailmanlaajuisten hittien tärkeän vaatimuksen: ne ovat ymmärrettävissä myös ilman, että englantia puhuisi äidinkielenään. Siksi Everly Brothersin Bye Bye Loven katkera tunne parisuhteen jälkeisessä yksinäisyydessä toimii kaikkialla – ja Ed Sheeranin Shape of Youn tahdissa kelpaa muotoilla uutta, läheistä tuttavuutta.

Ed Sheeran on sukupolvensa ajaton ääni – ja nyt myös Pohjois-Helsingissä esiintynyt poptähti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt