Upea ele! Metallica teki arvokkaan jättilahjoituksen vähävaraisille suomalaisille lapsiperheille

Julkaistu:

Worldwired Tour
Raskaan rockin ystäville oli tiistaina tarjolla verrattain harvinaista herkkua, kun maailmankuulu Metallica-yhtye esiintyi tiistai-iltana Hämeenlinnassa Kantolan tapahtumapuistossa.
Ennakkotietojen mukaan konserttiin oli myyty huimat 50 000 lippua. Myös 2 000 euron arvoiset VIP-liput oli myyty loppuun.

Yhtyeen fanien lisäksi Metallican Suomen-esiintymisestä pääsi aivan erityisellä tavalla osakkaaksi myös vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi toimiva vapaaehtoisyhdistys Hope ry.

Yhdistys kertoi Facebook-sivuillaan tiistaina, että Metallican jäsenet halusivat perehtyä Suomessa Hope ry:n toimintaan ja myös auttaa vähävaraisia lapsiperheitä Suomessa.

Hope ry jakoi Facebook-sivuillaan kuvan, jossa yhdistyksen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila poseeraa Metallican jäsenten vierellä. Kuvan etualaa koristaa jättimäinen "shekki", josta selviää Metallican lahjoittaneen 55 000 euroa Hope ry:n toimintaan.

– Bändi on nähnyt runsaasti eri maita, kulttuureja ja ihmisiä. Lapsuus antaa suuntaa elämälle ja tarvitsee meidän aikuisten tuen. Metallican lahjoituksella pystymme vuoden ajan tukemaan yli 200 lasta harrastuksissaan, Hope ry:n Facebook-tilillä kerrotaan.
Ahkerasti keikkailevan yhtyeen maailmankiertueen edeltävät pysäkit ovat olleet Pohjoismaissa: Ruotsin Göteborgissa, Tanskan Kööpenhaminassa ja Norjan Trondheimissa. Suomen Hämeenlinnasta yhtyeen matka jatkuu Viron Tarttoon ja Moskovaan Venäjälle.

Edelliset Metallican konsertit on järjestetty Suomessa vuosina 2009, 2012, 2014 ja 2018.

Lue myös: Metallican Lars Ulrich julkaisi jättikonsertin alla hauskan videon Hämeenlinnasta – ”Näin se korjataan!”

Bändin rumpali Lars Ulrich Kantolan tapahtumapuistosta ennen keikkaa kuvan, jossa hän viittaa konsertin olevan jokseenkin syrjäisessä paikassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt