HS: Säveltäjä Jori Sivonen on kuollut – iskelmätaituri muistetaan Titanic-hitistä

Julkaistu:

Säveltäjä Jori Sivonen on kuollut 71-vuotiaana. Hän vaikutti 70-luvulta lähtien suomalaiseen musiikkiin muun muassa tunnetuin iskelmälauluin.
Jori Sivonen on kuollut, uutisoi Helsingin Sanomat keskiviikkona. Sivonen oli kuollessaan 71-vuotias.

Sivonen oli iskelmäpiireissä tuttu soittaja-säveltäjä. Hän on toiminut myös sovittajana sekä tuottanut kappaleita muun muassa Kake Randelinille, Anne Mattilalle sekä Einille.

Sivonen sävelsi kappaleita muun muassa suomalaisille iskelmälaulajille 1970-luvulta lähtien. Tällaisia kappaleita ovat muun muassa Vaskikellot, Mahtava peräsin ja pulleat purjeet sekä Titanic.

Titanicin taakse kätkeytyykin mielenkiintoinen tarina, nimittäin Meiju Suvas kertoi tämän vuoden alussa Ilta-Sanomille, että laulajan ensimmäiseen demonauhaan tarttui juuri Jori Sivonen 80-luvun alussa. Hän oli tuolloin mukana Finnlevy-tuotantoyhtiössä.


Sivonen pyysi Suvasta laulamaan taustoja Titanic-kappaleeseen, jonka Frederik esitti vuoden 1981 euroviisukarsinnoissa. Titanic sijoittui silloin sijalle 7 ja euroviisuihin lähetettiin Riki Sorsa kappaleella Reggae OK.

– Sen keikan jälkeen ”Reetu” halusi minut mukaan kesärundilleen, ja heti seuraavana kesänä uudestaan. Suvas kertoo IS:lle.

HS kertoo, että Sivonen asui Helsingissä yhdessä vaimonsa Sirpa Sivosen kanssa. Heillä on kaksi lasta, tytär ja poika.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt