Helsingissä keikkaileva Lenny Kravitz tunsi Suomen menestyksen tuoreessa tutkimuksessa: ”Oletteko tosiaan maailman onnellisimpia?”

Julkaistu:

keikka
Helsingin Hartwall Arenassa esiintyvä Lenny Kravitz vaikuttaa itsekin olevan hyvällä tuulella.
Lenny Kravitz, 55, osoitti Helsingin-keikkansa ensimmäisessä välispiikissä tuntevansa YK:n onnellisuusraportin. Maaliskuussa julkistetussa raportissahan Suomi komeili toistamiseen maailman onnellisimpana maana 156 valtion listalla.

– Olemme siunattuja ja etuoikeutettuja saadessamme olla täällä, maailman onnellisimmassa maassa, hän leperteli suomalaisyleisölle ja heitti ilmoille kysymyksen:

– Oletteko tosiaan maailman onnellisimpia?

Vastaukseksi kuului mölinää, joka oli tulkittavissa myöntymiseksi.

Sillä mikäpä areenassa on konserttia kuunnellessa. On lauantai. On kesä. Ja lavalla Lenny Kravitz ensimmäisellä Suomen-keikallaan viiteen vuoteen.


Kravitz on hyvässä iskussa, kuten tapaa olla. Hän valitsi tiensä 30 vuotta sitten julkaistulla esikoislevyllään Let Love Rule, ja siitä lähtien hän on toteuttanut itseään kuin musiikinteon keinot olisi määritetty pysyvästi 1960- ja 1970-luvuilla. Sieltä hän on oppinut ja omaksunut rockin, soulin ja muun mustan musiikin laulutavan – ja kaikkien bändisoittimien suvereenin hallinnan.

Tältä pohjalta hän on sitten tehnyt uutta musiikkia pitäen riman korkealla – ja itsensä esiintyjänä hyvässä kunnossa kuin olisi pudonnut nuoruuden lähteeseen.

Fly Away, American Woman ja muut klassikot kuultiin areenassa heti konsertin alkupuolella.

Lenny Kravitz ja hänen yleisönsä vaikuttivat oikein onnellisilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt