Alankomaat voitti euroviisut! Viisuedustaja Duncan Laurence herkistyi lavalla: ”Musiikki tulee aina ensin”

Julkaistu:

Alankomaat on ollut koko kisojen ajan ennakkosuosikki.
Alankomaiden edustaja Duncan Laurence on voittanut euroviisut. Laurence voitti kappaleellaan Arcade.

Vain 24-vuotias Laurence oli koko viisujen ajan yksi kirkkaimpia ennakkosuosikkeja. Hidastempoisessa balladissa hän laulaa, kuinka rakkaus on kuin peli, jossa häviää. Tähän viittaa myös kappaleen nimi Arcade, joka tarkoittaa pelihallia.

Hyvin pelkistetyssä esityksessä Laurence istui lavalla yksin ja säesti itseään pianolla.

– Tämä on suurille unelmille ja sille, että musiikki tulee aina ensin, Laurence tunteili lavalla.

– Vain, jos laulatte mukana, leveästi hymyilevä mies veisteli.


Ennakkosuosikin asemasta huolimatta finaali oli hyvin tasainen. Voiton ratkaisivat lopulta yleisöäänet, joita Suomi antoi Alankomaille kahdeksan pistettä. Yhteensä Alankomaat sai huimat 492 pistettä. Esitys oli sekä asiantuntijaraatien että yleisön suosiossa, sillä jury antoi sille 231 pistettä. Yleisöltä pisteitä ropisi ratkaisevat 261.

Toiseksi viisuissa sijoittui yllättäen Italian Mahmood kappaleellaan Soldi. Hän sai 465 pistettä. Kolmanneksi sijoittui ennakkosuosikki Venäjä, jonka edustaja Sergei Lazarev takoi maalle 369 pistettä tunteikkaalla kappaleellaan Scream.

Ruotsi oli johdossa juryäänten jälkeen. Kuitenkin maan yleisöäänten saldo jäi heikoksi ja maa sijoittui vasta kuudenneksi.

Duncan Laurence on kotimaassaankin hyvin tuntematon artisti, joka valmistui tänä vuonna Tilburgissa sijaitsevasta Rock-akatemiasta.

– Aikaisempina vuosina monet tunnetut artistit ovat edustaneet Alankomaita euroviisuissa. Minä en ole kovin tunnettu, mutta se on myös hyvä asia. Alankomailla on paljon nuoria ja lahjakkaita muusikoita, mies tuumasi.

Alankomaat on voittanut euroviisut neljä kertaa aiemmin: vuosina 1957, 1959, 1969 ja 1975. Edelliskerrasta ehti kulua siis jo 44 vuotta.


Alankomaat ehti saada esityksensä aikana myös kritiikkiä suomalaiselta viisukatsomolta.
Euroviisut järjestettiin 64. kerran tänä vuonna Israelin Tel Avivissa. Finaalissa nähtiin niin herkistäviä balladeja kuin räjähtäviä bilebiisejä.


Finaalissa voitosta kilpailivat Malta, Albania, Tšekki, Saksa, Venäjä, Tanska, San Marino, Pohjois-Makedonia, Ruotsi, Slovenia, Kypros, Alankomaat, Kreikka, Israel, Norja, Iso-Britannia, Islanti, Viro, Valko-Venäjä, Azerbaidzan, Ranska, Italia, Serbia, Sveitsi, Australia, Espanja

Suomen viisuedustajat Darude ja Sebastian Rejman tippuivat jo semifinaalivaiheessa. Darude kertoi IS:lle ennen viisuja pettyvänsä, jos kaksikko jäisi ilman finaalipaikkaa.

Miehet ovat semifinaalin jälkeen nauttineet Tel Avivin viisutunnelmasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt