Lukijat muistelevat Reijo Taipaletta – Ari säilytti signeeratun satasen setelin: ”Hyvää matkaa Satumaata kohti”

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisilla on hienoja muistoja Reijo Taipaleen esiintymisistä.
Iskelmälaulaja Reijo Taipaleen kuolema koskettaa suomalaisia. Monet heistä halusivat kertoa omalla nimellään tai nimimerkillä tunteistaan suuren laulajan menehdyttyä.
  • Artikkelin pääkuvan videon audio on katkelma Radio Suomipopin sarjasta "Sata suomalaista ikonia" vuodelta 2017. Kuuntelijat olivat äänestäneet Taipaleen sijalle 44.
– Eipä ole pitkään aikaan artistin poismeno herättänyt tällaisia tunteita, Jarkko Ronkainen sanoo viestissään.

– Omakohtaiset muistot liittyy lapsuuteen, kun helteisenä kesäiltapäivänä maaseudulla radiossa soi Satumaa ja Sateen tango. Näin Taipaleen livenä Naapurivaaran tanssikeskuksessa vuosikausia sitten. Muistan edelleen kappaleiden sanat, koska isäni lauloi niitä aina, hän kertoo.

”Reiska on lähtenyt isommille laulumaille”

– Suuri iskelmätähti on poissa. Avasin radion, niin heti sanottiin, että Reiska on lähtenyt isommille laulumaille, Arja Hillevi sanoo.

– 70-luvun alusta hänet muistan jo, kun kävin Kulttuuritalolla Helsingissä tanssimassa. Satumaa on taas se eka levy, minkä muistan radiosta kuulleeni aika usein 60-luvun alussa. Aivan mahtava laulaja, mutta onneksi laulut jää.
– Suuri suomalainen ääni on poissa. Kuuntelin Reijo Taipaletta jo pikkutyttönä, kun äiti kuunteli näitä upeita laulajia. Hän oli suomalaisen tanssilavaromantiikan ääni ja niin komea. Katselin ja kuuntelin sydämenkuvat silmissä häntä. Upea musiikki jää elämään. Lepää rauhassa ja suuri kiitos musiikista, kirjoittaa Päivi.

IS:n lukija Ari lähetti kuvan muistona säilyttämistään pääsylipuista ja Reijo Taipaleen nimikirjoituksella varustetusta sadan markan setelistä:


”Tanssilavojen työmies”

– Kävin 1960- ja 1970-luvuilla nuorisoseuralla ja tanssilavoilla. Reijo Taipaleen tullessa paikalle tupa oli täynnä. Miksi? Päättelin jo silloin, että hän oli tanssilavojen työmies. Hän esiintyi koko illan, kun taas muut kuuluisuudet kävivät illan aikana useassa paikassa keräämässä rahat. Surullista oli lukea ilmoitus Reijon poismenosta, Seppo Parkkonen sanoo.

Nimimerkki Lapsifani toivoi lapsena syntymäpäivälahjaksi Reijo Taipaleen cd-levyä.

– Kaikki sitä ihmettelivät, mutta sen sain. Se olikin ensimmäinen cd-levy, jonka olen omistanut, hän kertoo.

– Paras tangolaulaja. Reijo Taipaleen laulut loivat monella tavalla iloa ja myöskin syviä tunteita. Kuuntelin juuri viimeksi eilen autossa Reijon kappaleita, tuli hyvä fiilis. Kiitos sinulle kaikesta ja hyvää taivasmatkaa. Et ole poissa olet sydämissämme, viestittää Marja.

– Tangon kuningas Reijo Taipale oli ensimmäisiä artisteja, jonka tahdittamina kävimme nuoruusajan tanssilavoilla. Hänen äänensä, persoonansa, laulujen sanat koskettivat minua ja silloista poikaystävääni, nykyistä miestäni ja koskettavat yhä. 50-luvulla syntyneet miehethän eivät osanneet kovin paljon kertoa tunteistaan, mutta kun laitettiin levysoittimesta Reiskan single soimaan niin johan pääsi toisen ajatusten syövereihin. Viimeisen kerran näimme hänet livenä vapun avajaistansseissa Valtatie kakkosessa. Hyvää taivasmatkaa, ja osanotot omaisille. Lämmöllä muistaen, Seija.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt