Bogart Co. nousi jättisuosioon 80-luvulla ja siitä piti tulla suomalainen maailmanvalloittajaa – yhtyeen nimi pilasi lopulta kaiken - Musiikki - Ilta-Sanomat

Bogart Co. nousi jättisuosioon 80-luvulla ja siitä piti tulla suomalainen maailmanvalloittajaa – yhtyeen nimi pilasi lopulta kaiken

Avoimesti ulkomaille tähdännyt Bogart Co. villitsi yleisöä ja ärsytti rockpiirejä 1980-luvulla. Bändi pääsi maistamaan mainetta Suomen ulkopuolellakin, mutta nimisählingistä alkanut alamäki päättyi tasan 30 vuotta sitten Kankaanpäähän.

Bogart vuonna 1986.

30.3.2019 13:51

Turkulaisen puutaloasunnon olohuoneessa istuu kolme muusikkoa, Kai Stenman, Sami Piiparinen ja Johnny Gustafsson. He ovat IS:n pyynnöstä kokoontuneet muistelemaan menneitä.

Tarina alkaa turkulaisesta Studio 55:stä, jossa kitaristi Veijo Mäki toimi äänittäjänä. Hän oli soittanut pikkubändeissä basisti Piiparisen kanssa vuodesta 1977 alkaen. Kaksikko pohti uuden yhtyeen perustamista. Mukaan he kysyivät kosketinsoittaja Stenmania.

Pontta toiminnalle antoi uusi laulaja. Hän oli nimeltään Esa Mäkelä. Rumpaliksi tuli A-P Kivinen. Ensimmäinen kokoontuminen oli helmikuun alussa 1982. Omia biisejä ryhdyttiin äänittämään heti. Levy-yhtiö löytyi tuota pikaa ja samalla bändille nimi Bogart.

Ensimmäinen albumi ilmestyi 1983. Samana vuonna bändi oli jo Ruisrockissa. Yhtyeellä oli oma tyyli, nimen mukaisesti näyttelijä Humprey Bogartilta kopioitu. Vaikka startti oli nopea, homma hyytyi ja kaiken lisäksi rumpali Kivinen muutti Helsinkiin.

Apu löytyi Studio 55:stä, jossa soittohommat 1960-luvulla aloittanut, sittemmin Kaamos-yhtyeen rumpalina progemieheksi leimautunut Gustafsson Mäen tavoin teki töitä.

Musiikkia ryhdyttiin ruuvaamaan astetta tanssittavampaan suuntaan. Saundia päivitettiin 80-luvulle, kun mukaan tuli sähkörummut.

– Johnnylla oli progeäijänä hieno asenne, ei mitään rajoja, kaikki käy, Stenman kiittelee.

Bogart Co. Lontoossa yhtyeen kulta-aikana.

Homma jatkui, mutta levy-yhtiöltä loppui usko. Elettiin suomirockin kulta-aikaa. Englanniksi laulava bändi ei ollut kuuminta hottia. Ei auttanut, vaikka uutta sopimusta metsästettiin sittemmin kestohitiksi osoittautuneen All The Best Girls -biisin demon voimin.

Tavoitteet oli asetettu korkealle. Uuden levyn tuottajaksi Mäkelä oli ennakkoon kysynyt hittejä suoltaneen ruotsalaisen Secret Service -bändin kosketinsoittaja-tuottaja Ulf Wahlbergia.

– Halusimme osoittaa, että suomalainenkin bändi voi tehdä kansainvälistä saundia ja meininkiä. Kiehtoi ajatus, että voisimme kuulostaa maailmanluokan bändiltä.

Vastaus oli kaikissa levy-yhtiöissä sama: hyvä bändi, mutta laulaa englanniksi, ei kiinnosta. Apu löytyi jälleen läheltä ja tiivistyy kahteen nimeen: Matti ja Teppo. Ruohosen laulajaveljeksillä oli levy-yhtiö, joka siihen aikaan julkaisi muutakin kuin duon omaa musiikkia.

– Teppo sanoi, että menette tekemään levyn. Hän maksaa vaikka omasta lompakostaan.

Bogart lähti Tukholmaan äänittämään toukokuussa 1985. Siellä he tapasivat Thomas Samuelssonin, joka oli juuri tehnyt yhteistyötä Jörn Donnerin kanssa elokuvassa Dirty Story. Samuelsson ilmoitti, että voisi kuvata All The Best Girls -biisistä videon.

– Soitettiin Matille ja Tepolle, että olisi tämmöinen mahdollisuus. No, mitä se maksaa? Aika paljon. Tunnin päästä Teppo soitti takaisin, tehkää vaan.

Heinäkuussa biisi videoineen voitti Levyraadin. Marraskuussa bändi juhli albumista Dance Station saamaansa kultalevyä. Albumilla oli toinenkin iso hitti Princess, joka oli Ylen vuoden 1986 soitetuin biisi.

Bogart hallitsi suvereenisti myös saman vuoden Suosikin yleisöäänestystä. Se oli bändien ykkönen, ja Reddie Redford laulajien ykkönen.

Redfordiksi Mäkelä muuttui Ruotsissa, kun bändi otti käyttöön taiteilijanimet. Stenmanista tuli Guy Stoneman, Piiparisesta Sam Eagle, Mäestä Vinnie Lane, vain Gustafsson säilytti valmiiksi kansainvälisen nimensä.

Ajan henkeen kuului näyttävät kampaukset, hihattomat paidat ja suuret nahkatakit.

Uuteen näyttävämpään tyylin etsittiin inspiraatiota ulkomailta. Se oli bändiin liittyneen Gustafssonin toive.

– Ilmoitin, että tulen bändiin, jos muutetaan imago täysin ja lähdetään ihan eri pohjalta. Idea oli, että jokainen on ikään kuin joku sankarihahmo, Gustafsson kertoo.

– Ajatuksena oli erottua massasta. Ostimme vaatteita Ruotsista, mutta silloinen tyttöystäväni, nykyinen vaimoni myös ompeli meille esiintymisasuja, Piiparinen jatkaa.

Ajatus sankarihahmoista muuttui muuten vain persoonallisiin kuteisiin. Mallia otettiin – ei ulkomaisista rocklehdistä vaan – muotijulkaisuista aina Vogueta myöten. Lähtökohtana oli kokonaisvaltainen asenne tehdä popmusiikkia. Kyse ei ollut vain hyvistä biiseistä vaan koko paketista.

– Silloin tuli sitä, että saamari mitä imagopellejä. Suomi on ollut musiikin itäinen vartiopaikka, eikä täällä ole hiffattu showbisnestä. Oli yllättävän tärkeää, ettei ollut mitään imagoa. Olisi pitänyt olla samanlainen vanhainkotiin asti, Gustafsson harmittelee.

– Progebändin rumpali ei olisi saanut soittaa popbändissä. Sain siitä tosi paljon raippaa.

Bändi jakoi mielipiteitä. Rocklehdistö suhtautui Bogartiin nuivasti, mutta keikoilla bändi rikkoi yleisöennätyksiä. Fanit pyörtyilivät, ja välillä bändi ei päässyt keikkapaikalta pois kuin poliisin saattamana.

Aluksi kansainvälinen ote löi kuulijat ällikällä.

– Koska videokin oli kuvattu Tukholmassa, bändiä luultiin ulkomaiseksi. Keikoilla nimmarin pyytäjät yrittivät puhua meille englantia.

Ammattimainen ote näkyi myös siinä, että Bogartit perustivat osakeyhtiön hoitamaan talouspuolta. Rahaa sijoitettiin keikkakalustoon ja muuhun laitteistoon, joka hankittiin omaksi. Tosin asiasta piti hiukan neuvotella verotoimiston kanssa.

– Verottaja sanoi, ettei osakeyhtiö voi tanssia ja laulaa. Meillä oli kuitenkin ammattilaiset hoitamassa asioita, he tiesivät miten homma toimii.

Neljättä, Vexi Salmen Flamingo-merkille tehtyä New Games -albumia Bogart lähti tekemään Lontooseen. Suosikki-lehti löi löylyä otsikolla: ”Bogart pelaa Lontoossa miljoonapeliä”. Tavallaan, sillä odotukset olivat korkealla ja äänitykset kestivät parisen kuukautta.

All The Best Girls -biisin aikoihin oli kuitenkin tapahtunut jotain, mikä ei ollut omiaan edistämään ulkomaille pyrkimistä.

Sinkun vastaanotto maailmalla sai tuottaja Wahlbergin lähettämään onnittelusähkeen Suomeen. Siinä lueteltiin keskeiset Euroopan maat, joissa kaikissa biisi oli otettu innostuneesti vastaan. Japaniin olivat neuvottelut käynnissä ja tähtäin oli USA:n markkinoilla. All The Best Girls -videota esitettiin tuolloin kaikkialla Euroopassa.

Seuraavassa sähkeessä tuli lunta tupaan. Saksalainen levy-yhtiö vaati Bogart-nimen käytöstä 200 000 D-markkaa, koska heillä oli sopimus samannimisen bändin kanssa. Asiasta ei lähdetty kiistelemään oikeuteen, vaan sinkku vedettiin pois levykaupoista.

– Ilman sitä homma olisi voinut lähteä rullaamaan. Nyt se kusi siinä vaiheessa ihan totaalisesti, mutta emme me siitä lannistuneet.

Suomessa Bogartista tuli Bogart Co. Ulkomailla nimeksi vaihtui Only Lonely. Englannissa levytystä tehtiin nimellä Zap’N’Go. Suomen suosioon nimisählinki ei vaikuttanut, mutta ulkomailla innokkaankin fanin oli vaikea seurata jatkuvasti nimeään vaihtavan bändin tekemisiä.

Lontoossa äänityksissä käytössä oli jälleen uusin tekniikka. Promokuvat otti Paul Cox, joka oli tehnyt yhteistyötä muun muassa Duran Duranin, Human Leaguen ja Mick Jaggerin kanssa.

– Teimme maailmanlaajuisen managerisopimuksen. Heillä oli taktiikka, ettei julkaista ensimmäisenä parhaita biisejä. Se oli ihan perseestä, Gustafsson harmittelee.

Edessä oli pettymys. Kaikki oli pistetty peliin, mutta toivottua tulosta ei tullut. Bändin viimeinen keikka oli uudenvuoden aattona 1989 Kankaanpäässä.

– Riitoja ei ollut, mutta viisi vuotta oli kierretty ja päätimme, että pidämme ainakin tauon. Isoin syy oli se, että emme saaneet ulkomaankuviota toimimaan.

Kiertue Neuvostoliitossa

Bogart Co. levytti paljon ulkomailla, mutta keikkailu Suomen rajojen ulkopuolella jäi lopulta vähiin. Yksi isoimmista ulkomaan keikkoista oli Oslossa, jossa Bogartit toimivat brittibändi Smokien lämppärinä. Smokie tunnetaan muun muassa Living Next Door to Alice -hitistään.

Kunnon kiertueen Bogart Co. teki Neuvostoliittoon elokuussa 1989. Tulkkina reissulla oli nainen, joka puhui sujuvaa Suomea, tunsi politiikot Paavo Väyrysestä alkaen, mutta ei ollut koskaan päässyt Suomessa käymään.

Kahden viikon rundille bändi lähti omalla bussilla. Aika nopeasti kävi selväksi, että teiden kunto ei ollut kummoinen.

– Välillä ajettiin ihan kallion päällä, välillä puolet kaistasta oli kadonnut, Piiparinen kuvaa olosuhteita.

Minskin stadionilla piti olla useampi keikka. Kaksi ensimmäistä peruttiin, koska satoi, eikä lava ollut katettu.

– Olimme joka päivä paikalla, koska diili oli tehty. Vasta kolmas keikka onnistui. Manageri vaati kuitenkin meille täyden palkan.

Kaikki keikkapalkkiot maksettiin ruplina käteen. Ongelmana oli, että ruplia ei saanut tuoda Suomeen.

– Ostimme muka hienoja timanttisormuksia, mutta ne oli rihkamaa, kymmenesosan arvoisia ostohinnasta. Ravintolaan kun mentiin, sanottiin että tarjoamme kaikille muillekin. Samppanja loppui aina, mutta vodka ei ikinä.

Bändi ajoi aina Moldovaan asti heittämään keikan maan pääkaupungissa Kishinevissä.

– Kaksi viikkoa siitä, kun tultiin kotiin, Kishinevistä tuli kuvia, joissa tankit olivat kaduilla. Neuvostoliiton murtuminen oli alkanut. Ehdimme juuri alta pois, Stenman kertoo.

Kotimatkaa kertyi pari tuhatta kilometriä. Se ajettiin yhteen putkeen ja kesti kaksi vuorokautta. Hankaluuksista huolimatta Bogartit muistelevat reissua hyvillä mielin.

– Oli se mahtava kokemus. Minskissä käytiin tosi hienossa museossa. Siellä oli seinän kokoisia tauluja, joihin olisi voinut kuvitella kävelevänsä sisään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?