Uutuuskirja: Children of Bodomin ex-kitaristi potkittiin ulos bändistä 200 000 euroa taskussa – katkeroitui silti potkuista ja syytti Alexi Laihoa

rac

Julkaistu:

COBHC
Alexi Laihon kertoo viimeinkin, miksi Roope Latvalan oli jätettävä bändi.
Kitaristi Roope Latvala erosi Children of Bodomista toukokuussa 2015.

Yhtye viestitti tuolloin Facebookissa, että tiet erkanivat hyvissä väleissä.

Reilut kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen Latvala kertoi oman versionsa asiasta Ylen haastattelussa. Latvala väitti tuolloin, että kyse oli eroamisen sijaan puhtaasti potkuista.

Potkujen jälkeen Latvala ajautui nopeasti ryyppäyskierteeseen kotikulmillaan Helsingin Kannelmäessä. Potkut olivat hänelle todella kova paikka.

Latvala sanoi suoraan olevansa katkera erityisesti Alexi Laiholle, jonka koki kääntäneen täysin selkänsä hänelle.

– Musta tuntuu, että sillä Laihon pojalla on noussut hattuun tai jotain. Se rupesi katsomaan mua nokanvarttaan pitkin, Latvala tilitti.

Roope Latvala soitti Children of Bodomissa vuosina 2003–2015.
  • Katso jutun videolta, mitä Laiho kertoi Children of Bodomin viinaraiderista Radio Rockin haastattelussa.

Laiho ottaa tapahtumiin vihdoinkin kantaa uudessa elämäkertakirjassaan Alexi Laiho - Kitara, kaaos & kontrolli (WSOY), joka ilmestyy maaliskuun puolivälissä.
Laiho oli todennut vuoden 2015 helmikuussa, että Roope on sinetöinyt kohtalonsa ja tiet Children of Bodomin kanssa tulevat erkanemaan.

– Hän tietää, mitä teki ja antoi toiminnallaan sekä käytöksellään ihan itse itselleen potkut tästä yhtyeestä. Osapuolilla on nimet alla sellaisissa papereissa, että periaatteessa jutusta ei puhuta kenellekään ulkopuolisille koskaan mitään. Mutta koska minua on jo ehditty moittia Yleisradiota myöten ties miksi takinkääntäjäksi, voin kai kertoa oman kantani, Laiho pamauttaa.

– Lähtökohta on se, että meidän leirissämme pitää mokailla aika tavalla ennen kuin asioihin reagoidaan. Mutta kun siitä tulee tapa, homma ei enää toimi. Ja vielä vähemmän toimii se, että treenejä alkaa jäädä säännöllisesti väliin.


Latvala missasi Laihon mukaan myös levyn tekemisen.

– Kun kaikki muut ovat olleet äänityshommissa jo viikon päivät, on ihan turha enää luimistella oven raosta sisään ja alkaa selitellä, että nyt on kuulkaa ajalle tapahtunut yllättäen jotain kummallista.

Laiho kertoo, ettei Latvalan käytös tullut yllätyksenä.

– Roope oli siinä vaiheessa missannut kahden edeltävän vuoden treeneistä about puolet. Sitä oli katseltu sormien läpi ja kiroiltu, kun äijää ei tahdo saada millään kiinni eikä hän ikinä edes pahoittele käytöstään. Jos 45-vuotias ihminen ratkoo asioitaan olemalla vastailematta puhelimeensa, hommissa on pirun vaikea edetä.


Lopulta Latvala saapui studioon, mutta kitarajuttujen soittaminen ei enää onnistunut teknisesti.

– Tästä on kyllä audio-todisteitakin, pelkästään minun sanaani ei tarvitse uskoa, jos ei halua. Muotoillaan nyt vaikka niin, että ei minun ja bändin kolmen muun jäbän kuulu tulla ajoissa ja hyvässä kunnossa treenikselle odottelemaan yhtä tyyppiä. Okei. Tämä on rock’n’rollia, mutta jotain rotia kuitenkin, saatana.

– Latvalan viimeisen vuoden työpanos oli täysin olematon, mutta sen verran hyvää liksaa hän kuitenkin nosti, että lähti bändistä 200 000 euroa taskussa. Hän kuitenkin päätti antaa itsellensä potkut ja end of fuckin’ story.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt