Suomalaiset muistelevat Olli Lindholmia – ”Sitä kuunneltiin varmaan puhki koko levy, se oli parasta silloin”

rac

Julkaistu:

Olli Lindholm 1964-2019
Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm oli yksi suomalaisen rock-musiikin uranuurtajista.
Muusikko ja mediapersoona Olli Lindholm kuoli tiistain vastaisena yönä sairauskohtaukseen. Lindholm oli yksi suomalaisen rock-musiikin legendoista ja 1980-luvun porilaisen rock-aallon kantavia voimia. Hän oli kuollessaan 54-vuotias.

Yö-yhtye kertoi ainoan alkuperäisjäsenensä kuolemasta sosiaalisessa mediassa tiistaina keskipäivän aikaan.
Ilta-Sanomat pyysi ihmisiä muistelemaan Olli Lindholmin uraa ja musiikkia pian sen jälkeen, kun suru-uutinen oli tullut julkisuuteen.

Artikkelin videolla ihmiset muistelevat Olli Lindholmia ja Yö-yhtyettä.

Raija Tiaisella on Yö-muistoja eri vuosikymmeniltä. Yö aloitti vuonna 1981 ja nousi nopeasti musiikki-ilmiöksi. Eräs esiintyminen on jäänyt erityisen voimakkaasti Tiaisen mieleen.

– Tampereen Ratinassa, olikohan se pari kolme vuotta sitten, oli kuuma kesäpäivä. Mieletöntä musiikkia kerta kaikkiaan koko Tampereen ja Ratinan täydeltä. Oli huippupäivä, Tiainen muistelee.


1980-luvulla Pori oli rock-Suomen polttopiste, pitkälti Yön ja Dingon menestyksen vuoksi. Sanna Leino eli lapsuutensa Itä-Helsingissä. Kaveriporukassa porilaisbändit jakoivat mielipiteitä.

– Mun muisto on jostakin 1980-luvulta, kun Yö perustettiin. Kaikki kaverit olivat Dingo-faneja, mutta itse olin Yö-fani. Siitä Yön seuraaminen lähti nuorena ja on kulkenut lähestulkoon koko elämän mukana.

Musiikillisesti etenkin Yön ensimmäinen albumi Varietee teki nuoreen Sannaan vaikutuksen.

– Sitä kuunneltiin varmaan puhki koko levy, se oli parasta silloin.


Mikkeliläinen Mirja tutustui Yöhön vuosituhannen vaihteessa. Yksi onnistunut esiintyminen riitti vakuuttamaan. Yön tuoreissa kappaleissa on kaiken lisäksi Mirjalle tuttua kynänjälkeä.

– Olin Mikkelissä, Mikaelin konserttitalossa, hänen konsertissaan. Innostuin hänestä vasta nyt vähän vanhempana.

– Entinen työkaverini, joka on opiskellut sanoitusta, on sanoittanut kappaleen Toinen elämä. Se on todella kaunis, ja sopi hänelle hyvin.


Juha Anttilalla on niin ikään lämmin muisto Lindholmin ja Yön esiintymisestä.

– Tuossa vaimon kanssa oltiin muutama vuosi sitten Hartwall-areenalla katsomassa hänen konserttiaan. Se on viimeinen, elävä muisto.


Seppo Mäkinen innostuu kehumaan Olli Lindholmin lava-asennetta.

– Pidän häntä yhtenä parhaista suomalaisista miesartisteista. Aina kun Olli oli lavalla, niin se oli napakymppi. Se oli se vaatimattomuus, mikä hänellä oli. Hän sanoi, mitä ajatteli – mutta siinä oli se hieno nöyryys. Hieno esiintyjä.


Minkälaisia muistoja sinulla on Olli Lindholmista, hänen musiikistaan ja keikoistaan.

Kerro muistosi Ilta-Sanomille lähettämällä sähköpostia osoitteeseen uutiset@iltasanomat.fi tai WhatsApp-viesti numeroon 040-6609019.



Jos kuvagalleria ei näy oikein, voit katsoa sen tästä.