Michael Jacksonista tehty uutuusdokumentti kylvää kauhua – nyt esiin nousi seikka ”uhrien” menneisyydestä, joka kääntää kaiken päälaelleen - Musiikki - Ilta-Sanomat

Michael Jacksonista tehty uutuusdokumentti kylvää kauhua – nyt esiin nousi seikka ”uhrien” menneisyydestä, joka kääntää kaiken päälaelleen

Michael Jacksonin perikunta on tehnyt huomioita lauantaina maailmaa kohauttaneesta Leaving Neverland -dokumentista.

Michael Jackson kuoli vuonna 2009, mutta kohut hänen ympäriltään eivät ole hälvenneet.­

27.1.2019 9:29

Michael Jacksonista tehty uusi kohudokumentti Leaving Neverland on aiheuttanut maailmalla järkytystä jo ennen virallista julkaisupäiväänsä. People-lehden mukaan dokumentissa paljastuu karmaisevia yksityiskohtia Jacksonista ja lapsista, joita hän dokumentin mukaan käytti seksuaalisesti hyväkseen.

Dokumentti julkaistaan vasta keväällä, mutta se oli ensiesityksessä Sundancen elokuvafestivaaleilla lauantaina. Dokumentissa ääneen pääsevät James Safechuck ja Wade Robson, jotka kertovat olleensa vuosien ajan Jacksonin hyväksikäytön uhreja. Heidän mukaansa hyväksikäyttö alkoi heidän ollessaan vasta 7-vuotiaita.

Dokumentti on aiheuttanut valtavan mediamylläkän, jossa fanit ovat nousseet virtuaalisille barrikadeille puolustamaan popin kuningasta. Monet ovat olleet myös täysin typertyneitä näkemästään.

Dokumentti väittää Jacksonin hyväksikäyttäneen alaikäisiä poikia.­

Nyt Michael Jacksonin perikunta on julkaissut vastineensa dokumentille. Vastineessa tuodaan esiin faktoja, jotka heidän mielestään on jätetty täysin huomioimatta.

Vastineessa kerrataan, että Jacksonia syytettiin hänen eläessään lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta hänet todettiin oikeudenkäynnissä syyttömäksi. Hän myös itse kiisti aina kaikki syytteet. Fanit ovat nostaneet sosiaalisessa mediassa esille myös sen, että Safechuck ja Robson ovat molemmat todistaneet oikeudessa, ettei Jackson ole tehnyt heille mitään sopimatonta.

Michael Jackson todettiin syyttömäksi kaikkiin häntä kohtaan esitettyihin kanteisiin. Safechuck ja Robson puolustivat häntä ja kiistivät kaikki väitteet hyväksikäytöstä 20 vuoden ajan.­

Tarkkaan ottaen Robson oli Hollywood-tähti Macaylay Culkinin ja Corey Feldmanin ohella yksi Jacksonin aktiivisimmista tukijoista. Hän kiisti syytteet 20 vuoden ajan, jopa Jacksonin kuoleman jälkeen.

– Elokuvassa käytetään varmistamattomia väitteitä 20 vuotta sitten tapahtuneista asioista ja niitä käsitellään faktoina. Nämä kaksi henkilöä ovat vannoneet oikeudessa valan alla, että näitä asioita ei koskaan tapahtunut. He eivät ole antaneet minkäänlaisia uusia todisteita tukeakseen väitteitään, ja koko elokuva pohjautuu näiden kahden valanrikkojan sanaan, vastineessa kommentoidaan.

Vastineessa tuodaan esille, että hänen Robson ja perheensä hyötyivät rahallisesti Jacksonin anteliaisuudesta vuosia. Jackson tuki Robsonia jopa miehen uravalinnassa. Kun tuki loppui, alkoi tapahtua.

– Dokumentista jätettiin pois myös se fakta, että Robsonin syytteet lähtivät liikkeelle vasta, kun häneltä evättiin rooli Michael Jackson -teemaisesta esityksestä Cirque du Soleilissa, vastineessa tuodaan esille.

Wade Robson vuonna 2004.­

Perikunnnan mukaan ohjaaja myönsi Sundancen elokuvafestivaaleilla, että rajoitti haastattelunsa vain Safechuckiin ja Robsoniin ja heidän perheisiinsä.

– Tekemällä näin hän tarkoituksenmukaisesti vältti haastattelemasta kaikkia, jotka viettivät paljon aikaa Michael Jacksonin kanssa ja olisivat erehtymättä voineet kertoa, että hän kohteli lapsia kunnioittaen, eikä olisi koskaan tehnyt heille mitään pahaa.

Vastineen mukaan sen tarkoituksena ei ole vähätellä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vakavuutta. Sen sijaan perikunnan mielestä dokumentti tekee kaikille siitä kärsineelle karhunpalveluksen.

– Vaikka he väittäisivät mitä tahansa muuta, tässä on kyse rahasta. Oikeastaan kyse on aina ollut rahasta – miljoonista dollareista – jo vuodesta 2013 lähtien, kun samaa lakifirmaa käyttävät Wade Robson ja James Safechuck julkaisivat epäonnistuneen kanteensa Michaelin perikuntaa vastaan. He ovat jatkaneet samojen väitteiden heittelyä, eikä Michael ole enää täällä puolustamassa itseään, vaikka hänet on jo kertaalleen todettu syyttömäksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?