Musiikki

Eppu Normaalin perustajiin kuulunut ja nimen keksinyt Mikko Saarela on kuollut

Julkaistu:

”On selvää, että nykyisen kaltaista Eppu Normaalia ei olisi olemassa ilman Mikon alkuaikojen panosta.”
Muusikko Mikko Saarela on kuollut 60 vuoden iässä.

Hän syntyi 16. tammikuuta 1958 ja menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen tänään perjantaina 11. tammikuuta Terhokodissa Helsingissä.

Saarela oli Eppu Normaalin alkuajan basisti ja biisintekijä.

Eppu Normaali kertoi illalla Saarelan poismenosta Facebook-sivullaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Näin Eput muistelevat:

”Mikko oli se, joka ehdotti Eppu Normaalille sen nimen, ennen kuin itse kuului yhtyeeseen. Liityttyään, hän toi mukanaan loistavan biisintekotaitonsa, musiikillisen tietämyksensä ja näkemyksensä. Erityisesti Mikon tekstit olivat jo tuolloin oivaltavia ja ovat kestäneet aikaa hyvin, ollen relevantteja tänäänkin.”

Saarelan kerrotaan olleen se, joka innostui Ramones-yhtyeen Tekun konsertista eniten, ”siinä määrin, että voidaan katsoa varsinaisen Eppu Normaalin syntyneen tuosta innosta”.

Saarela oli mukana kahdella ensimmäisellä Eppu Normaali-albumilla Aknepop ja Maximum Jee & Jee ja jatkoi yhteistyötä tekstittäen ja säveltäen Akun Tehdas- ja Coctail bar -albumeille.

Saarela halusi kuitenkin keskittyä opiskeluun ja jäi asumaan Helsinkiin, jossa myös perusti perheen.

Eppujen kotipesä oli Tampereella ja Ylöjärvellä.

Uudessa elämäntilanteessa Saarela perusti futuyhtye Organin ja oli mukana mm. U-Bayoussa ja Freud, Marx, Engels & Jungissa. Kaikissa näissä hän paitsi soitti, teki tekstejä.

Hän työskenteli Maailmanmusiikin keskuksessa ja viimeiset vuotensa biologian ja maantiedon lehtorina.

Eput esiintyivät Saarelan kanssa hänen 50-vuotispäivillään vuonna 2008.

Viimeisen yhteinen esiintyminen oli Ratinan stadionilla elokuussa 2016 Eppu Normaalin juhlakonsertissa.

”On selvää, että nykyisen kaltaista Eppu Normaalia ei olisi olemassa ilman Mikon alkuaikojen panosta. Mikon vaikutus kuuluu yhtyeessä yhä, joka kerta, kun instrumentteihin tartutaan”, Eput kirjoittavat.

”Sen lisäksi, että Eppu Normaali on menettänyt yhden jäsenistään, on myös menetetty ystävä. Oli vuosia, jolloin Mikkoa tavattiin vain satunnaisesti, mutta aina juttu jatkui siitä, mihin se edellisellä kerralla oli jäänyt, ikään kuin aikaa tapaamisten välissä ei olisi ollutkaan.”

”Eppu Normaali-yhtyeen jäsenet surevat Mikon poismenoa ja ottavat osaa hänen omaistensa suruun.”

Näin päättyy muistokirjoitus.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt