Musiikki

Legendaarinen suomalaisyhtye aktivoitui vuosien jälkeen – kohtaaminen fanin kanssa löi muusikot ällikällä: mies rupesi itkemään ja pudotti housunsa

Julkaistu:

Juha Junttu on tehnyt pitkän uran muusikkona ja säveltäjänä. Nyt hän opettaa myös laulua – ja aivan uudella tekniikalla.
Eletään 1980-luvun loppua. Horsepower-yhtye on saapunut Tampereelta saakka soittamaan Tirilän VPK-talolle Lappeenrantaan.

Iso sali kaikuu tyhjyyttään, keikkaa on saapunut kuuntelemaan vain kolme paikallista rockpoliisia, jotka seisovat miksauspöydän vieressä kädet puuskassa.

Horsepoweria ja heidän laulajaansa Juha Junttua ei väen vähyys hämmennä, vaan bändi paahtaa täysillä. Kesken setin soittajat saavat päähänsä ryhtyä suutelemaan toisiaan. Rockpoliisit hämmentyvät.

– Tuota keikkaa en muista, Junttu nauraa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tosin pussailu jatkui ihan viime keikallakin. Horsepower on enemmän kuin bändi. Olemme niin hyviä ystäviä monen vuoden takaa, että miehinen suudelma tapahtuu jo ihan taimissa, ja sen jälkeen kaikki jatkuu normaalisti, koska se on no big deal, laulaja virnistää.

Horsepower oli aktiivisimmillaan 28 vuotta sitten, mutta missään vaiheessa bändi ei ole mennyt telakalle. Tuorein sinkku Ride With the Devil julkaistiin syksyllä.

– Kyllä minulla oli – ja on – rokkiunelma, mutta olen myös realisti. Uskon siihen yhä, vaikka mitään sen suurempaa ei ole tapahtunut. Maailma on kuitenkin pienentynyt. Kun Ride With the Devil julkaistiin, samana päivänä tuli kysely Uudesta-Seelannista, että saammeko soittaa tämän biisin radio-ohjelmassamme? Se on hämmentävää, mutta erittäin hienoa.

Horsepower lopetti aktiivitoiminnan vuonna 1992, mutta senkin jälkeen on tehty yksityiskeikkoja, kierretty pieniä festareita ja lämmitelty Status Quoa. Yhden keikan Junttu kuitenkin muistaa muita paremmin.

Annetaanpa miehen itsensä kertoa:

– Se oli polttarikeikka yhdelle hc-fanille Lahdesta. Mies luuli olevansa vain tulossa Tampereelle hengailemaan. Hänet tuotiin tyhjään ravintolaan ja hän ihmetteli, kun siellä ei ole ketään. No, me tultiin lavalle ja aloimme soittaa, eikä hän tajunnut ensin mitään. Sitten hän hoksasi, mistä on kyse. Mies rupesi itkemään ja putosi polvilleen – ja tässä ei ole edes Lapin lisää. Lopulta kaveri pogosi ja pudotti housunsa. Silloin me katsoimme toisiamme, että jumankauta, tämä hommahan toimii ja ryhdyimme taas tekemään bändiä aktiivisesti.

Tampereella Junttu tunnetaan ennen kaikkea teatterimiehenä, tai teatterin moniottelijana, kuten hän itse ilmaisee.


Junttu on nähty lukuisissa musikaaleissa ja näytelmissä aina Viktorian husaari -musikaalista lähtien, jota esitettiin Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 1987.

– Menin 1987 koelauluihin Viktorian husaariin, ja sieltä mut pyydettiin iltanäyttelijäkouluun. Aloitin koulun ja samalla tehtiin musikaalia. Heinäkuussa 1988 soi puhelin ja Esko Roine pyysi näyttelijäharjoittelijaksi Tampereen Teatteriin. Se oli iso juttu, koska se tarkoitti töitä kuutena päivänä viikossa. Se oli vähän kuin oppisopimuskoulutusta.

Täysin teatterin vietäväksi Junttu ei jäänyt, sillä myös rokkikeikat kiinnostivat.

– Olen tällainen, että haluan tehdä kaikkea mikä kiinnostaa. Opiskelin klassista laulua ja hain jopa Sibelius-Akatemiaan, mutta koelauluissa tajusin, ettei tämä ole minua varten. Rock’n roll on niin paljon hienompaa.

Juntun uran yksi kohokohtia oli Veriveljet-musikaali vuonna 1993.

– Se pyöri kaksi kautta täysille saleille, ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Sitten taas ajattelin, että haluan vain tehdä musaa ja sanoin monelle jutulle kiitos, mutta ei kiitos. Ammuin varmaan aika monta kertaa itseäni jalkaan. Kaikki päätökset eivät välttämättä ole olleet hyviä, enkä voi missään nimessä sanoa, että voisin valikoida työni. Olen vähän sellainen ajelehtija ja kiinnostunut monista asioista. Olen joskus miettinyt oman urani kanssa, että mihin olen menossa? Aina mut tyrkätään johonkin. Nyt olet näyttelijä, nyt olet muusikko, Junttu naurahtaa.

”Olen huono huolestumaan”

Tällä hetkellä Junttu on mukana Teatteri Siperian Kylä-näytelmässä säveltäjänä ja näyttelijänä. Näytelmää esitetään Tampereen Työväenteatterin Kellariteatterissa.

– Se on absurdi komedia maaseudun autioitumisesta ja sijoittuu kuvitteelliseen Rutakon kylään vuonna 2040. Koko Suomen populaatio on muuttanut kaupunkeihin ja maaseudulla asuu vain kolme ihmistä. Siinä kiteytyy, kuinka isoja pienet asiat elämässä voivat olla, kun ne tiivistyvät. Kahvinkeitosta ja muista pikkuaskareista tulee koko maailma.

Kun kylä tyhjenee, Junttu on jälleen uuden edessä. 30 vuotta free-taiteilijana on kuitenkin koulinut miestä.

– Olen huono huolestumaan. Lisäksi koetan ottaa muutenkin iisimmin. Olen nähnyt, kuinka kavereita on pudonnut rivistä kovalla kädellä viime vuosina. On vain yksi elämä, joten puhallan välillä ja koetan kerätä voimia.


Junttu on toiminut laulunopettajana jo kolmatta vuotta Suomen Teatteriopistossa. Hän valmistui viime kesän alussa Complete Vocal Technique -laulunopettajaksi.

– Opettaminen lienee mulla verissä. Ennen mulla ei tosin ollut työkaluja, joilla opettaa, vaan se oli enemmän fiiliksen välittämistä.

Juntun luona käy monenlaisia oppilaita ammattinäyttelijöistä harrastajabändien solisteihin.

– On hienoa, kun pystyn sanomaan, että ahaa, haet tuollaista soundia, no, siihen on tällainen väylä.

Complete Vocal Techniquen avulla Junttu voi opettaa genrevapaasti, koska kaikki käyttävät samaa tekniikkaa ja perusasiat eivät muutu, oli kyseessä iskelmälaulaja tai death metal -artisti. Kyseisessä laulutekniikassa on erittäin yksinkertainen ajatus taustalla: kaikki osaavat laulaa. Jopa ne, jotka ovat saaneet elinikäisen kammon peruskoulun laulukokeissa.

– Nämä ovat psykologisia asioita. Isolle osalle meistä on tullut koulun laulukokeista epävarmuuden tunne, ettei uskalla avata suutaan. Asia ei ole näin. Kaikkea voi harjoittaa. Laulaminen on lihastyötä.

Junttu kertoo kannustavan esimerkin:

– Musiikkiteatterilinjalla mulla oli koulutuksessa 15 laulajaa. Sovimme yhdessä, että käymme workshopissa läpi jonkin ongelmallisen kohdan biisistä muiden edessä. Yksi oppilaista kertoi saaneensa lähes paniikkikohtauksen, koska häntä pelotti laulaa muiden edessä. Sanoin hänelle, että katsotaan miten se menee, äläkä ota asiasta ongelmaa.

– Kun hän sitten ryhtyi laulamaan, se oli ihan hurjaa, kuinka paljon häntä jännitti. No, me lähdimme kävelemään yhdessä ja lauloimme samalla. Hän sai muuta ajateltavaa, ja kierros kierrokselta hänen äänensä vahvistui. Muut kuuntelivat hiljaa. Sitten annettiin aplodit ja purettiin sitä jännitystä. Ja se ääni vain vahvistui ja vahvistui. Se palaute oli niin mieletön.

Junttu vakuuttaa, että laulaminen on lihastyötä, ja jos oppii äänenkäytön salat tietyssä järjestyksessä, lähes jokainen oppii laulamaan.

– En ymmärrä, miksi laulamisesta tehdään välillä niin mystistä.


Palataanpa vielä hetkeksi siihen alussa mainittuun Horsepoweriin.

Kun DJ Suzy esitteli bändin uuden sinkun Indie Mania -ohjelmassaan KAOS FM:llä, palautetta alkoi sadella aina Suomeen saakka.

– Uskomattomia muusikoita, uskomattomia biisejä. Voin suorastaan kuulla soittajien sydämen ja sielun, eräskin Steve Cozort kirjoitti Facebookissa.

Voi olla, että bändin jäsenet saavat suukotella toisiaan vielä useaan otteeseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt