Musiikki

Muusikkolegenda Bob Dylan saapuu Suomeen

Julkaistu:

konsertti
Lauluntekijälegenda Bob Dylan saapuu Suomeen bändinsä kanssa ensi kesäkuussa.
Nobel-palkittu Bob Dylan esiintyy Helsingin Hartwall-areenassa maanantaina 24. kesäkuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy tiistaina 4. joulukuuta Ticketmasterissa.

Lähes 60 vuotta kestäneen uransa aikana Grammy-palkittu Dylan on vaikuttanut merkittävästi moneen sukupolveen ja on kiistatta yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista lauluntekijöistä.

77-vuotiasta Dylania pidetään oman sukupolvensa äänitorvena ja hänen lyriikoidensa ja uransa vaikutukset amerikkalaiseen kulttuuriperintöön on huomioitu Pulitzer-palkinnolla ja Yhdysvaltojen presidentin vapaudenmitalilla. Viimeisimpänä tunnustuksena Dylanin lyriikoiden merkittävyys huomioitiin vuonna 2016 myönnetyllä kirjallisuuden Nobel-palkinnolla.

Dylanin useat albumit ovat vakiintuneita rockin klassikoita, ja hänen vaikutuksensa aikansa muusikkosukupolviin on vähintään yhtä vakuuttava. Dylanin tunnetuimpien kappaleiden joukkoon kuuluvat muun muassa Like a Rolling Stone, Blowin’ in the Wind, Mr. Tambourine Man, Knockin’ on Heaven´s Door ja The Times They Are a-Changin.


Bob Dylanin tuorein levy on 2. marraskuuta ilmestynyt ylistetyn Bootleg -albumisarjan julkaisu, More Blood, More Tracks – The Bootleg Series Vol 14. Kyseessä on Blood On The Tracks -levyn sessioista koostettu boksi, joka sisältää vaihtoehtoisia versioita ja harjoitusottoja levyn kappaleista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Bob Dylan nähtiin viimeksi Suomessa omassa konsertissa kymmenen vuotta sitten, kesäkuussa 2008, kun hän esiintyi Helsingin Hartwall-areenassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt