Musiikki

Janne Virtanen puhuu vaimonsa kuolemasta: tavarat edelleen kaapeissa – ”En ole poistanut edes Hanna-Riikan puhelinnumeroa kännykästäni”

Julkaistu:

Hanna-Riikka Siitonen menehtyi vuosien syöpätaistelun jälkeen heinäkuun lopulla. Janne Virtanen ja Vieno-tytär menevät pyhäinpäivänä hautausmaalle kertomaan rakkaalleen kuulumiset.
Ohjaaja, näyttelijä Janne Virtanen, 51, istuu kahvikupposen ääressä miettien menneitä kuukausia. Rakkaan aviovaimon, Hanna-Riikka Siitosen kuolemasta on kulunut yli kolme kuukautta ja asteittain lohduton suru on muuttanut muotoaan.

Janne Virtanen ja 47-vuotiaana kuollut Hanna-Riikka Siitonen saivat elää yhdessä 18 vuoden ajan. Suurimman osan tuosta ajasta Hanna-Riikka sairasti harvinaista kilpirauhassyöpää ja lopulta tauti nujersi hänet.

Janne Virtanen ei koskaan unohda päivää, jolloin hän sai kohtalokkaan puhelun. Heinäkuun 23. mies oli 12-vuotiaan Vieno-tyttärensä kanssa Tampereella töissä, kun hänelle soitettiin. Tuo soitto pysäytti.

– Minulle kerrottiin Hanna-Riikan olevan todella huonossa kunnossa. Päätin lähteä heti kohti pääkaupunkia. Sitten tuli toinen puhelu, jossa sanottiin, etten ehdi hänen luokseen, Janne muistelee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Janne Virtanen katsoo ikkunasta ulos ja muistelee vaimonsa viimeisiä hetkiä. Hän kertoo Hanna-Riikan lopulta jääneen erään käynnin jälkeen Terhokotiin.

Kivut olivat karmeat, mutta Hanna-Riikka teki yli vuosi sitten syksyllä vielä keikkoja – kovista tuskistaan huolimatta.

– Viime syksy oli todella paha ja hän kärsi kamalasti. Jossain vaiheessa hän jopa toivoi, että päästäkää minut pois, Janne muistelee.

– Lopussa ei tullut enää sanoja, mutta näin hänen silmistään, että hän oli läsnä. Mietin, älä lähde, useasti öitä vaimonsa vierellä Terhokodissa viettänyt Janne hiljentyy.

Niin koville menetys on ottanut, ettei Janne ole pystynyt edes tyhjentämään kaappeja vaimonsa tavaroista. Hän kertookin kodin huokuvan tunnetta, että Hanna-Riikka olisi siellä edelleen läsnä.

– En ole poistanut edes Hanna-Riikan puhelinnumeroa kännykästäni, Janne sanoo.

Näin pyhäinpäivänä ihmiset menevät haudoille sytyttämään kynttilän. Niin aikoo Jannekin tehdä tyttärensä kanssa. Parivaljakko menee Hietaniemen hautausmaalle kertomaan rakkaalleen kuulumiset ja sytyttämään kynttilän.

– Olemme Vienon kanssa katselleet myös vanhoja videoklippejä Hanna-Riikasta ja meistä kaikista yhdessä. On lohdullista huomata lapsen rakkaus ja omanlaisensa kaipuu äitiään kohtaan. Hanna on tyttärelleen ikuisesti äiti.

Lue koko haastattelu päivän Ilta-Sanomista.