Musiikki

Vessassa mököttävä kitaristi, myrskyä pelästynyt bändi, piparista raivostunut artisti... Jarmo Puhakan bluesfestarit on saaga, joka hakee vertaistaan

Julkaistu:

Myrskyinen sää, viskipullon kanssa vessaan lukittautuva artisti ja keikalle tulematta jättänyt Ike Turner. Jarmo Puhakka tietää, minkälaista on järjestää bluesfestivaalia Lapissa. Nyt hän vie omaa musiikkiansa maailmalle ja keikkaa enemmän kuin koskaan.
Jarmo Puhakka oli vain seitsenvuotias, kun blues teki hänestä uskovaisen. Puhakan äidin ollessa töissä poika vietti siskonsa kanssa aikaa lastenhoitajan luona. Lastenhoitaja omisti ison levykokoelman, jonka oli saanut ostettua Tukholmasta, jossa yhden kesän ”siivosi rouvien nurkkia.”

Eräänä päivänä soittimeen lähti pyörimään Jimi Hendrixin Smash Hits -kokoelmalevy. Kitaravelhon avaruusblues räjäytti pikkupojan tajunnan, ”sen jälkeen lähti v***roilleen kaikki”.

– Se oli ilmestys. Eikä se ole hellittänyt vieläkään, 55-vuotias Puhakka pohtii.

Puhakan ensimmäinen kitara oli parempaan käyttötarkoitukseen runneltu mandoliini.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Mutsi kävi Sotshissa lomalla ja toi 8-kielisen maniskan sieltä. Otin siitä neljä kieltä pois, viritin sen kuin kitaraksi ja rupesin sillä soittamaan Beatlesin biisien introja.

12-vuotiaana Puhakka sai ostettua aidon sähkökitaran yläkerran naapurilta. Se oli alun perin postimyynnistä tilattu Lucky 7 -malli. Kavereiden kanssa oli pakko päästä soittamaan. Ensimmäiset keikat olivat kerrostalon pottukellarissa, myöhemmin yläasteen koulujuhlissa.

Yläasteella Puhakka myös liittyi kiertävään dj-kokoonpanoon. Viikonloppuisin hän pyöritti levyjä limudiskoissa, kylätaloilla ja työväentaloilla. Kun uutena vuotena Rovaniemen valistustalolle tuli toista tuhatta nuorta, Puhakka huomasi kuinka hienoa oli järjestää juhlia.

– Se oli iso juttu. Ei siihen aikaan Rovaniemellä ollut penikoille mitään muuta kuin nuorisotilat ja sielläkin sai vaan turpaan, Puhakka toteaa.

Pian Puhakka pääsi tuuraamaan oikeita tiskijukkia aikuisten juhlissa, vaikka oli itse vasta 16-vuotias.

– Se oli tietysti ihan laitonta. Ei kukaan edes kysynyt, minkä ikäinen olin.


Amerikan blueskaste

Armeijan jälkeen Puhakka alkoi kasvattaa tavaramerkiksi muodostunutta tukkaansa. Seuraavat vuodet hän teki erilaisia ”hanttihommia”, välillä myös taiteen parissa.

– Viisi vuotta siinä pyörittiin, eikä mistään oikeastaan tullut mitään. Homma ei edennyt mihinkään.

Tilanteeseen turhautunut Puhakka päätti 80-luvun lopulla muuttaa Yhdysvaltoihin opiskelemaan viestintää. Kahden vuoden aikana hän näki siellä bluesin, funkin ja rockin tähtikaartin ikimuistoisia keikkoja. B.B. King, Stevie Ray Vaughan, Allman Brothers Band, Bob Dylan, Bad Company, Kansas, Steve Miller Band... bändejä oli “armottomasti”.

– Bailattiin ihan koko ajan. Ei siinä hommassa ollut hirveästi armoa. Tehtiin kaikki mahdollinen, kahdestikin, Puhakka sanoo.

Keikasta toiseen juostessa alkoi unelma omista festareista hautoutua Puhakan alitajunnassa. Suomessa aitoa bluesmusiikkia näki harvakseltaan, varsinkaan Lapissa. Kontaktejakin hän oli saanut, kun oli ”hölmönä” mennyt jameissa ja keikoilla soittajille juttelemaan.

”Lapissa voi järjestää mitä vaan”

Puhakka palasi Suomeen vuonna 1991 opiskelemaan medianomiksi. Lopputyökseen hän päätti toteuttaa kunnianhimoisen haaveensa. Heinäkuussa 1995 järjestettiin Roots ’n’ River Blues -festivaali Rovaniemellä. Ensimmäisille ”Blueseille” hän halusi vakuuttavaa ulkomaalaista edustusta – ja sitä saikin.

– Siihen aikaan saattoi lähettää ulkomaille faksin, että ”mitä kuuluu?” Jostain kaivettiin se tieto, että kuka manageroi ketä. Näin se siihen aikaan meni, kun ei ollut netistä tsekattavana oikein mitään.

Lappiin lensivät Mississippiläinen Delta blues -legenda Honeyboy Edwards ja slide-kitaran mestari Homesick James. Pääesiintyjä oli suuressa nosteessa ollut brittiläistynyt libanonilainen Otis Grand.


Amerikan syvän etelän ja 90-luvun Suomen kulttuurit törmäsivät heti kättelyssä. 85-vuotias Homesick James näki festivaalin julisteen ja ihmetteli, miksi kitaristihahmon ympärille oli piirretty ”paskakärpäsiä”.

– Niiden piti olla itikoita! Lappi ja itikoita! Se lukittautui viskipullon kanssa vessaan, eikä suostunut aluksi tulemaan keikalle eikä ylipäätänsä ulos. Se oli hirveän loukkaantunut siitä, Puhakka muistelee.

Rovaniemeläiset ottivat esiintyjät vastaan lämpimästi, joskin aluksi hiukan hämmentyneinä.

– Ne sai kuulla semmoista musaa, mitä ei ikimaailmassa olisi kuullut muualla Suomessa.

Festivaali onnistui Puhakan mukaan olosuhteet huomioiden loistavasti. Hotelli Pohjanhovissa lyötiin yleisöennätys yli 1 500 ihmisen juhliessa.

– Onnistuminen todisti, että Lapissa voi järjestää mitä vaan.


Stormy Weather

Vuosien varrella festivaali kasvoi jopa neljäpäiväiseksi tapahtumaksi, jossa oli parhaimmillaan 17 esiintyjää ja tuhansia kävijöitä. Festivaalia rakennettiin talkoovoimin, ja paikalliset yritykset sponsoroivat tapahtumaa mielellään. Hymy on nousta Puhakan kasvoille, kun hän muistelee, miten innokkaasti paikalliset festareihin suhtautuivat.

– Se oli meidän juttu, hän tiivistää.

Pahin uhka festivaalin onnistumiselle oli Suomen kesä. Festivaaliteltta pystytettiin Ounasjoen ja Kemijoen yhtymäkohtaan, johon huonona päivänä saattoi iskeä väkevä tuuli. Sateinen keli karkotti helposti yleisön ja myrskytuulet säikäyttivät esiintyjiä.

– Katastrofi keulilla mentiin. Pelkäsin aina pahinta, Puhakka myöntää.

R&B-jättiläisen Tower of Powerin keikka oli lähellä peruuntua, kun bändi ei uskaltanut nousta lavalle myrskytuulien takia.

– Kyllä siinä managerin kanssa väännettiin, kun pojat ei halunnut mennä lavalle soittaa. Yhtäkkiä repesi taivas. Musiikillinenkin taivas repesi samalla ja bändi pääsi soittamaan.


Muutamia väärinkäsityksiä lukuun ottamatta yhteistyö artistien kanssa sujui hyvin. Eräänä vuonna yksi artisteista tuohtui lentokoneessa, kun hänelle tarjottiin piparkakkupoikaa. Hän piti sitä rasistisena kannanottona.

– Se oli ihan raivoissaan, ”kansainvälinen lentoyhtiö työntää minulle saatana mustaa miestä!” Sitä piti jotenkin selitellä ja pehmittää sitä hommaa, kyllä se ymmärsi sitten.

Managereiden kanssa oli sen sijaan joskus ongelmia. Kun Ike Turner yritti tehdä comebackia istuttuaan vankilassa tuomiota kokaiinin halussapidosta, hänen managerinsa halusi puolet 15 000 dollarin keikkapalkkiosta etukäteen. Comeback-kiertue hajosi käsiin, eikä Ike päässyt koskaan Rovaniemelle asti.

Puhakka sai hankittua korvaavaksi esiintyjäksi Memphis bluesin uranuurtajan Rosco Gordonin.

– Ikellä kusi koko rundi. Ei siinä voinut kuin levittää kädet, ei ollut järkeä eikä varaa lähteä oikeusteitse hakemaan korvausta. Piti niellä se katkera kalkki ja jatkaa eteenpäin.

Nuorta verta

Blueskonkareiden ohella festivaali oli myös näyttämöpaikka uusille, lupaaville artisteille. Vuonna 2001 Puhakka oli kuullut huhuja nuoresta lontoolaisesta bluessensaatiosta, 13-vuotiaasta kitaraihmeestä Andy Cortesista.

Puhakan oli pakko ottaa asiasta itse selvää ja lennätti nuorukaisen Rovaniemeen esiintymään tuhansille suomalaisille. Sitä ennen Cortes oli esiintynyt korkeintaan muutamalle sadalle ihmiselle. Paikalliset villiintyivät charmikkaasta ihmelapsesta ja Cortes palasi festareille seuraavana kahtena vuotena.

– Rovaniemeläiset ottivat pojan omakseen. Kyselevät vieläkin perään. Ainakin naiset.

Sittemmin Cortes on soittanut hieman isoimmilla lavoilla. Vuonna 2016 hän esiintyi Brit Awardseissa kotimaassaan platinaa myyneen brittiartistin James Bayn bändissä. Lähetystä seurasi miljoonat katsojat ympäri maailmaa.

– Oli tosi hienoa nähdä Andy isolla lavalla. Muutenkin on tullut seurattua hänen tekemisiään. Andy oli niin valmis ja kova tekijä jo 13-vuotiaana, että mukavaa jos pystyin tarjoamaan mahdollisuuden esiintyä ja kerätä kokemusta isomman yleisön edessä.


Suomibluesin renesanssi

2000-luvun taitteessa kävijämäärät alkoivat vähitellen laskea ja festivaali siirtyi isosta teltasta kaupungin klubeihin. Toistaiseksi viimeiset Bluesit pidettiin vuonna 2016.

– Se on ihan luonnollinen kaari. Jengi alkaa vanhenemaan. Harvoin penskoja saatiin tulemaan. Ei ne halunnut tulla festareille, missä heidän isät ja äidit rokkaa päissään. En minäkään olisi penskana lähtenyt.

Festivaalin merkityksestä kertonee Rovaniemen vapaa-ajanlautakunnan vuonna 2013 Puhakalle myöntämä kulttuuripalkinto ”merkittävästä elämäntyöstään musiikin parissa Rovaniemellä sekä toiminnastaan musiikin lähettiläänä.”

Festivaalin lopettamisen myötä elävä musiikki alkoi kadota myös kaupungin keskustasta. Puhakka on huomannut saman ilmiön muissakin kaupungeissa. Isot festivaalit vetävät vielä väkeä, mutta musiikkiklubit ja pienemmät festarit kuihtuvat, eikä bändimusiikkia ole enää tarjolla kuten ennen.

– Se on masentavaa. Jossain kusisessa pitserian nurkassa joku paikallinen elvis käy vetämässä.

Sen sijaan ulkomailla suomalaisille bluesartisteille riittää enemmän kysyntää kuin koskaan aiemmin. Levyjäkin tehdään ulkomaalaisten tuottajien kanssa. Puhakan mukaan eletään jopa ”suomibluesin renesanssia”.

– Suomalaiset artistit ovat ensimmäistä kertaa oikeasti breikkaamassa maailmalla. Erja Lyytinen myy pitkin Eurooppaa, kiertää siellä paljon enemmän kuin Suomessa. Wentus Blues Band tekee kansainvälistä keikkaa. Micke Bjorklof tekee euroopanlaajuista keikkaa, käynyt Japanissakin. Jo’ Buddy vasta aloittaa Amerikassa. Loistava Ina Forsman on ollut pitkin Eurooppa osana Ruf Recordsin Blues Caravan -kiertuetta. Ei koskaan ole ollut näin paljon suomalaisia bändejä maailmalla framilla ja saanut niin ylistäviä arvioita levyistä ja keikoistaan kuin nyt, bluesveteraani toteaa.


Sininen lanka

Ylistäviä arvioita on Puhakka saanut itsekin, myös kotimaassaan. Viime vuosina hän on keskittynyt omaan musiikkinsa ja julkaissut kaksi levyä Slim Butler -nimellä, Inner Blues vuonna 2012 ja Bad Intention vuonna 2016. Molemmat valittiin Ylen yleisöäänestyksessä vuoden parhaiksi suomalaisiksi blueslevyiksi.

– Blues on aina ollut se sininen lanka. Ei siitä kovin kauaksi ole mennyt, Puhakka pohtii.

Slim Butlerin nykyiseen kokoonpanoon kuuluu Q-Stonesta, Remu & Hurriganesista, SF-Bluesista tuttu basisti Mikko Löytty, joka myös esitti intiaanipäällikkö Punanataa Ylen Herra Heinämäki -sarjassa. Rummuista vastaa tuhansilla äänityksillä soittanut Jartsa Karvonen ja mahtuu bändiin toinen kitaristikin, Raudaskoksi Twinsistä tuttu Harri Raudaskoski.

Alla Bad Intention -levyn nimikkobiisi. Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.



Aiemmin tänä vuonna kokoonpano edusti Suomea kansainvälisessä European Blues Challenge -kisassa Norjassa. Hell-nimisessä kylässä järjestetyssä kisassa kilpailijoilla oli lavalla 20 minuuttia aikaa hurmata yleisö.

– Me vedettiin mielestäni hienosti, palaute oli järkyttävän hyvää, Puhakka hehkuttaa.
  • Jutun otsikon alla olevalla videolla ote Slim Butler & the SlimCutsin keikasta Norjassa.
Uusi levykin on teossa. Big Freeze -nimeä kantava projekti on Puhakan mukaan enemmän oman kuuloinen kuin aikaisemmat julkaisut. Edellisen levyn tavoin Puhakka hakee Mesenaatti.me-palvelun kautta rahoitusta levyn loppuunviemiseen.

– Tässä bändissä on niin hyvä energia, että sen takia kannatti jo levy tehdä.

Puhakka on myös viime vuosina kiertänyt Lappia osana Talking Blues -kokoonpanoa, joka kertaa bluesin historiaa elävän musiikin keinoin. Kokoonpano levittää bluesin sanomaa yläasteilla, lukioissa, sairaalakodeissa ja kirjastoissa. Palaute on Puhakan mukaan ollut puhtaasti positiivista.

– Ne diggaa. Tietenkin lukiolaiset ovat tyytyväisiä, kun ei tarvitse olla matematiikan tunnilla. Mutta senkin verukkeella väitän, että aina joku niistä innostuu. Tulee ne jälkeenpäin kyselemään, että mitä mikkejä mulla on kitarassa. Se voi poikia vasta vuosien päästä, että tietää keneen on tehnyt niin suuren vaikutuksen, että niistä on tullut muusikoita.

Projektin innostamana Rovaniemen kaupunki palkkasi kolme musiikkoa tekemään päivittäin keikkoja samanlaisella idealla Kunnan pojat -nimellä. Puhakalle se on osoitus siitä, että asioita tapahtuu, kunhan joku niitä alkaa tekemään.

– Sama homma joka kylässä. Se vaatii sen yhden hölmön, joka lähtee tekemään sitä omalla perseellään. Jos ei semmoista ole, niin ei sitä kukaan tee. Ei ne bändit itsestään sinne tule, bluesin renesanssimies toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt