Musiikki

Tämän vuoden Raskasta Joulua -kiertue on täynnä kansainvälisiä hevilegendoja: Dee Snider, Glenn Hughes, Joe Lynn Turner...

Julkaistu:

Raskasta joulua
Raskasta Joulua 2018 -kiertueen solisteina kuullaan kova kattaus kotimaisia ja kansainvälisiä tähtiä.
Vuosien saatossa suureen suosioon nousseen Raskasta Joulua -kiertueella kuullaan tänä vuonna harvinaisen kovia kansainvälisiä tähtiä.

Kiertueella esiintyy muun muassa Deep Purplen ja Black Sabbathin riveistä tuttu Glenn Hughes, Twisted Sister -solisti Dee Snider, Rainbow'n ja Deep Purplen laulajana toiminut Joe Lynn Turner sekä kotimaasta tutut Tarja Turunen ja Marco Hietala.

 


Kiertue järjestetään tänä vuonna 14. kerran ja tällä kertaa se käynnistyy Lahdessa 16. marraskuuta. Viime vuonna kiertue sisälsi jopa 25 konserttia, joihin myytiin yhteensä liki 70 000 lippua. Lisäksi konsertin tv-taltiointi tavoitti joulun aikaan yli miljoona ihmistä.

Raskasta Joulua -kiertue onkin vakiinnuttanut paikkansa koko kansan uutena jouluperinteenä. Konsepti on saanut alkunsa kitaristi Erkka Korhosen ideasta ja ensimmäiset Raskasta Joulua -keikat soitettiin vuonna 2004.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 


Vuosi sitten Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa koettiin kauhunhetkiä, kun katosta irronnut ilmastointiputki putosi yleisön niskaan.

Lue lisää: Raskasta Joulua -konsertti keskeytyi dramaattisesti – vain Marco Hietala ja legendaarinen amerikkalaistähti ehtivät esiintyä

Raskasta Joulua 2018 -kiertue

  • Pe 16.11. Lahti halli: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Antony Parviainen, Kimmo Blom
  • La 17.11. Lappeenrannan jäähalli: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Antony Parviainen, Kimmo Blom
  • Su 18.11. Savonlinnan jäähalli: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Antony Parviainen, Kimmo Blom
  • Ke 21.11. Mikkeli, Saimaa Stadiumi: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antti Railio
  • To 22.11. Turku, Logomo: JP Leppäluoto, Tarja Turunen, Antti Railio, Kimmo Blom
  • Pe 23.11. Vaasa, Botnia-halli: JP Leppäluoto, Tarja Turunen, Antti Railio, Kimmo Blom
  • La 24.11. Pori, Karhuhalli: JP Leppäluoto, Tarja Turunen, Antti Railio, Kimmo Blom
  • Su 25.11. Hämeenlinna, Ritari-areena: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antti Railio
  • Ke 28.11. Tampere, Tampere-talo: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Pasi Rantanen
  • To 29.11. Kajaanihalli: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Tommi ’Tuple’ Salmela
  • Pe 30.11. Joensuu Areena: Glenn Hughes, Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Tommi ’Tuple’ Salmela
  • La 1.12. Oulu, Energia-Areena: Glenn Hughes, Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antony Parviainen
  • Su 2.12. Rovaniemi, Lappi Areena: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antony Parviainen
  • Ma 3.12. Ylivieskan jäähalli: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antony Parviainen
  • Ti 4.12. Rauma, Kivikylä Areena: Dee Snider, Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antony Parviainen
  • Ke 5.12. Turku, Logomo: Joe Lynn Turner, Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antony Parviainen
  • Pe 7.12. Kouvola, Lumon Areena: Joe Lynn Turner, JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antti Railio
  • La 8.12. Helsinki, Hartwall Arena: Joe Lynn Turner, Dee Snider, JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antti Railio, Tommi ’Tuple’ Salmela, Kimmo Blom, Elize Ryd, Ville Tuomi, Antony Parviainen, Pasi Rantanen
  • Su 9.12. Tampere-talo (konsertit klo 15:00 ja klo 19:00) Klo 15:00 JP Leppäluoto, Tony Kakko, Elize Ryd, Antti Railio Klo 19:00 JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tommi ’Tuple’ Salmela, Kimmo Blom
  • Ke 12.12. Seinäjoki Areena: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Elize Ryd, Pasi Rantanen
  • To 13.12. Kalajoki, Event Park Arena: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Elize Ryd, Pasi Rantanen
  • Pe 14.12. Jyväskylä, Paviljonki: Ville Tuomi, Tony Kakko, Elize Ryd, Pasi Rantanen
  • La 15.12. Kuopio-halli: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tommi ’Tuple’ Salmela, Elize Ryd
  • Su 16.12. Kokkolan jäähalli: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tommi ’Tuple’ Salmela, Elize Ryd
  • Ti 18.12. Salohalli: Ville Tuomi, Marco Hietala, Tommi ’Tuple’ Salmela, Pasi Rantanen
  • To 20.12. Tallink / Silja Europa Helsingistä: Ville Tuomi, Marco Hietala, Tommi ‘Tuple’ Salmela, Pasi Rantanen
Liput: Ticketmaster, Lippu.fi ja Lipputoimisto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt