Musiikki

Raptähti Snoop Dogg peruu Helsingin-keikkansa viime hetkellä – saapuu Suomeen vasta ensi kesänä

Julkaistu:

Maailmankuulun räppärin oli määrä esiintyä Helsingissä ensi tiistaina.
Helsingin Jäähalliin suunniteltu raptähti Snoop Doggin konsertti siirtyy ensi vuoteen. Snoop Doggin oli määrä pitää Jäähallissa DJ Snoopadelic -DJ-keikka tiistaina 28. elokuuta, mutta esiintyminen on peruuntunut, kertoo tapahtuman järjestäjä Phoenix Entertainment tiedotteessaan

Snoop Doggin esiintyminen Suomessa siirtyy ensi vuoteen, jolloin räppäri saapuu Helsinkiin 25-vuotiskiertueensa myötä.


Snoop Doggin 25-vuotiskiertueen konsertti nähdään Helsingin Jäähallissa 13. heinäkuuta 2019. Luvassa ei ole pelkkä DJ-esiintyminen, vaan täysimittainen konsertti.

Konsertin järjestäjä Phoenix Entertainment pahoittelee tiedotteessaan keikan siirtymistä ja asian myöhäiseksi venynyttä varmistumista. Keikalle jo ostetut liput käyvät sellaisenaan heinäkuussa pidettävään juhlakiertueen konserttiin. Vaihtoehtoisesti liput voi palauttaa Lippupisteelle tämän vuoden loppuun mennessä.


Vuonna 1971 syntynyt Snoop Dogg aloitti uransa vuonna 1993 taiteilijanimellä Snoop Doggy Dogg debyyttialbuminsa Doggystyle myötä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vuonna 1998 ilmestyneen kolmannen albuminsa Da Game Is to Be Sold, Not to Be Told hän julkaisi nykyisellä Snoop Doggin nimellään.

Snoop Doggin tuorein julkaisu on keväällä ilmestynyt Bible of Love, joka oli samalla hänen 16. studioalbuminsa. Hänen albumeitaan on myyty yli 35 miljoonaa kappaletta ympäri maailman. Suomessa Snoop Dogg on nähty viimeksi Blockfestissä vuonna 2014. Hänen edellisestä areenakeikastaan Helsingissä on kulunut jo kymmenen vuotta.

Snoop Dogg on esiintynyt myös lukuisissa TV-sarjoissa ja elokuvissa uransa aikana.

Snoop Dogg Helsingin Jäähallissa 13. heinäkuuta 2019. Liput alkaen 59,90 euroa Lippupisteessä.