Musiikki

Kommentti: Beatles-legenda Ringo Starr soitti suomalaisille kolmatta kertaa – yksi asia esiintymisessä kiinnitti huomion

Julkaistu:

konsertti
Kolmas keikka rennon Ringon antoi! Kolmatta kertaa Suomessa esiintynyt Beatles -legenda pursui ennennäkemätöntä iloa ja energiaa keskiviikon konsertissaan, kirjoittaa musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.
Ringo Starr & His All-Starr Bandin konserttia oli kulunut puolisen tuntia, kun Sir Ringo kuulutti rumpujensa takaa:

– Haluaisin esittää yhden kappaleen bändiltä, johon kuuluin aiemmin.

Runsaat 4 000 ihmistä innostui. Taputuksia, huutoa ja hurrausta alkoi kuulua niin sivukatsomoista ja kentältä lavan edestäkin.

– Hahaa, arvasin, että arvelette minun tarkoittavan erästä muuta bändiä. Tämä on kuitenkin Rory Storm & The Hurricanesin kappale Boys.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ringo Starrin vanhan bändin takia yleisö oli tietysti jäähalliin saapunut.


Starr, 77, on nykyisin sinut menneisyytensä kanssa. Hän kiusoitteli yleisöä – ja säännösteli konserttinsa Beatles-tarjontaa.

– Kun olin Beatlesissa, kirjoitin paljon lauluja. Niistä mitään ei julkaistu, hän vitsaili hetkeä myöhemmin – ja lauloi yhden solistina Beatlesissa esittämistään kappaleista, Don’t Pass Me By’n.

Elettiin yhtä konsertin Beatles-huipentumista, sillä samasta laarista ammennettiin jälleen. Taas pienen viivyttelyn jälkeen.

– Nyt on teidän vuoronne osallistua, Ringo sanoi.

– Osaatte sanat. Jos ette, olette tulleet väärään paikkaan – ja odotatte Led Zeppeliniä, hän jatkoi ja kitaristi alkoi soittaa Zeppelin-klassikkoa Stairway To Heaven.

– Rakastan tätä hetkeä, kun ihmiset alkavat katsella, tuleeko nyt Robert Plant lavalle!


Periaatteessa se olisi mahdollista, sillä All Starr Bandiin ovat lähteneet vähintään vierailemaan kaikki mahdolliset tähdet ja legendat Bruce Springsteenistä ja Paul McCartneysta lähtien.

Mutta ei, nyt oli Yellow Submarinen aika. Lauloi sitä yleisökin, mutta Ringo ja bändi vetivät biisin kerrassaan valloittavasti.

Beatlesin lisäksi kuultiin toki muun muassa Totoa, Santanaa, 10CC:tä ja Men At Workia. Ringo Starr & His All-Starr Bandin idea on alusta eli 1980-luvun lopulta lähtien sirotella keikkasettiin Ringon Beatles -biisit ja esittää niiden ympärillä yhtyeen muiden jäsenten bänden suurimpia hittejä.

Ringon nykyisistä soittokavereista Graham Gouldman oli 10CC:n vahva mies, Colin Hay Men At Workin ja Steve Lukather vinguttaa yhä Totossa. Oli luontevaa kuulla näiden bändien kappeleista muun muassa Dreadlock Holiday, Down under ja Hold The Line.

Ei-Beatles -vetoisesta ohjelmasta verevimpiä olivat kuitenkin Santanan kappaleet. Lukather revitti kuin Carlos Santana itse vaikkapa Oye Como Vassa. Hetki tuntui historialliselta, kun kahden lyömäsoittajan välissä rumpujaan hakkasi energisesti ja tutun voimakkaasti Sir Ringo Starr.


Jos tämä konsertti jää viimeiseksi Ringo Starrin vierailuksi Suomessa, niin hyvän – ja ennen kaikkea hyväntuulisen – muiston konsertissa olleet saivat.

Ringo voi olla tuore Sir, mutta hän oli esiintyessään paljon rennompi ja vapautuneempi kuin edellisillä vierailullaan 1992 Pori Jazzissa ja lähes päivälleen 20 vuotta sitten samassa hallissa koetulla edellisellä Suomen-keikallaan.

– I love you, tuo huutaa, Ringo spiikkasi ja näytti fania lavan edessä.

– Joskus se sanotaan möreällä äänellä:”I love you!” Yhtä kaikki, kyse on rakkaudesta. Se on hyvä!

Huipentumana kuultiin tietysti With The Little Help From My Friends.

Ilmassa taisi olla rauhaa ja rakkautta – Ringon mitalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt